3. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 paketissa, Osa 1: Parhaat kirjat

Taas on se aika, kun ihmiset ympäri blogimaailmaa valitsevat viime vuonna lukemiensa kirjojen joukosta ne parhaimmat. Niin myös minä aion jälleen tehdä. Vuoden 2015 parhaat kirjat löytyvät tuon vuoden koostepostauksen yhteydestä täältä. Ja tuo onkin mielenkiintoinen listaus, sillä kauas ei mene tälläkään kertaa vuoden parhaimman kirjan paikka, sen verran voin jo nyt paljastaa. Eikä se varmaan mikään yllätys olekaan.

Listaan tänäkin vuonna sarjakuvat erikseen, niitä kun tulee luettua aina aikamoinen määrä. Menen myös samalla vanhalla, hyväksi havaitulla tekniikalla, eli molemmista listoista löytyy vuoden viisi parasta. Johonkin on aina vedettävä raja, valitettavasti. Sarjakuvien osalta listaus oli itseasiassa todella helppo tänä vuonna, mutta kirjojen osalta karsintaa oli tehtävä runsaalla kädellä. Ja valinta oli vaikea, todella vaikea. Monta todella hyvää jäi listan ulkopuolelle, jopa sellaisia, joista ajattelin aikanaan että ehdottomasti listalle pääsevät.


Top 5 kirjat


Stoner ei ehkä enää selittelyjä kaipaa, olihan se muun muassa Blogistanian Globaliankin voittanut kirja. Harmi kyllä muistikuvat tästä alkavat olla jo aika sumeat, mutta koen, että se kuuluu tälle listalle, niin suuren vaikutuksen se vuosi sitten teki. Tämän voisi ehdottomasti joskus lukea uusiksi.

4. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Tässä on yksi viime vuoden häpeäpilkuistani. Luin vihdoin aivan ihanan ja kauniin Teemestarin kirjan, mutten koskaan blogannut siitä. Saa nähdä saisinko jossain vaiheessa vielä aikaiseksi rustailla jotain, sillä näin hienon kirjan sitä ehdottomasti haluaisi tuoda esiin blogissa. Ehkä lukaisen tämän pikaisesti uusiksi ja kirjoittelen sitten?


Yksi ehdottomia kirjarakkauksiani viime vuonna. En muista milloin viimeksi olin lukenut fantasiaa, ja tämän pariin kannattikin ehdottomasti heittäytyä. Suosittelen kovasti, aivan ihana ja taianomainen kirja.


Voi Andy Weir minkä teit. Tämän kirjan parissa minulle tuli varmaan viimeksi sellainen olo kansien sulkeuduttua, että joko sen voi lukea uudelleen. Niin hauska ja nerokas, jännittävä ja upea. Scifiä parhaimmillaan, eikä edes mitenkään vaikeaselkoisesti. Lukekaa ja ällistykää! Leffakin oli ihan hyvä.


Ja niin, tämä ei varmaan ollut juurikaan yllätys. Edellisen kerran voiton vei Fletcherin Noidan rippi, eikä Tummanhopeinen meri juurikaan kalpene sen vierellä. Itseasiassa, en osaa edes sanoa kummasta pidin enemmän. Tämä oli vain niin suurta rakkautta koko kirjan läpi että huh. Niin kaunis ja tunnelmallinen, taisin lukea melkein yhdeltä istumalta koko kirjan. Ehdottomasti jo lempikirjailijoitani. Vahva suositus!




Top 5 sarjakuvat

5. Brian K. Vaughan: Saga, Volume 5

Tämä ei itseasiassa saanut minulta täysiä pisteitä, mutta oli silti niin hieno jälleen kerran, että täytyyhän sen päästä listalle. Sagoista en ole koskaan blogannut, mutta en tiedä pitäisikö kokeilla uusimman osan kanssa jahka sen luen?


Aivan ihastuttava, kotimainen sarjakuva pienestä Liljasta! Tätä voi suositella sellaisillekin, jotka eivät sarjakuvia paljon lue, piirustustyyli on helposti lähestyttävä ja tarina vie mukanaan.

3. Bill Willingham: Fables, Vol. 5: The Mean Seasons

Myös toinen osa Fablesia sai minulta tällä kertaa täydet tähtipisteet, mutta muistan paremmin tämän viidennen osan. Vuodenaikojen mukaan etenevä tarina oli hyvä ja yllätyksellinen, ihan parhaimmistoa tähän asti lukemastani sarjasta.


Lapsuksesta muistan, etten tainnut löytää siitä yhtään mitään vikaa. Se oli juuri tuollaisenaan täydellinen, ihana ja hauska, juuri sitä mitä kaipaan jo tutuksi käyneeltä Villimpi Pohjola -sarjalta.


Nimona oli ihana sarjakuva. Sivumäärältään pitkä fantasiatarina, mutta kuvitukseltaan sen verran yksinkertainen, ettei lukemisessa lopulta mene kauan. Tarina on hauska ja eeppinen, lopulta aika dramaattinenkin. Hahmot ovat mahtavia ja juoni vie mukanaan. Suuret suositukset!


Sellaiset vuoden suosikit tällä kertaa, onko listoilla kenties teidän omia suosikkeja? 

1. tammikuuta 2017

Joulukuu

Joulu tuli ja meni, huoh. Niinhän se aina tekee, mutta aina sen unohtaa kuinka nopeasti se vilahtaakaan ohi.

Joulukuu oli koulun puolesta osin todella stressaavaa, mutta osin myös hyvin vapaata ja helppoa. Puolessa välissä kuuta kävin Helsingissä katsastamassa Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -baletin, josta pidin kovasti, vaikka pidänkin ehkä enemmän oopperasta. Joulukin tuli aika rauhallisissa merkeissä loman vietossa, ja uuden vuoden vaihtumista tarkkailtiinkin sitten jo kotoa käsin kissojen kanssa. Mukava kuukausi takana, varsinkin kun sitä luntakin saatiin muutamaan otteeseen ihan joulunkin aikaan.

Joulukuussa luin kolme kirjaa. Kaksi niistä oli ollut kesken jo kuukausia, joten oli kiva saada ne molemmat vihdoin päätökseen ja aloittaa uusi vuosi ihan puhtaalta pöydältä (kuvainnollisesti, oikeasti yöpöytä pursuaa kirjoja). 


Luetut:

Julian Fellowes: Belgravia (477 s.)
Maria Turtschaninoff: Naondel (397 s.)
Jessica Fellowes: Downton Abbey - Muistojen aika (319 s.)

Sivuja yhteensä: 1193

Belgravian aloitin jo elokuun puolella, mutta jäi mielenkiinnottoman alun jälkeen pitkäksi aikaa kesken. Kirja oli kuitenkin lopulta oikein viihdyttävä, vaikkei mitään mullistavaa tarjonnutkaan.

Naondelin sen sijaan olin jo menossa palauttamaan kirjastoon kun palautuspäivä läheni, eikä kirja sillä hetkellä kiinnostanut. Otin sen kuitenkin mukaan jollekin reissulle, ja kirja veikin alusta lähtien niin mukanaan että se olikin pakko lukea loppuun, ja lähti joulun viettoonkin mukaan. Todella hieno ja tunnelmallinen kirja, vaikka poikkesikin Maresista aika tavalla.

Vaikkei Belgravia sinänsä tuonut minulle helpotusta Downton Abbey -ikävään, oli sarja kovasti mielessä kirjan lukemisen jälkeen. Jouluna siskon kanssa muutaman jakson katsottuani päätin tarttua viime jouluna lahjaksi saamaani Muistojen aika -kirjaan. Olin aloittanut sen joskus kesällä ja lueskellut pikkuhiljaa, mutta nyt päätin lukaista sen loppuun kerralla. Kirja on oikein kiva lisä sarjan katsoneille, oli ihanaa sukeltaa hieman syvemmälle sarjan kulisseihin. Eräs hauska yksityiskohta ainakin joka jäi mieleen, on että osa Downton Abbeyn Lontoon tapahtumista on muuten kuvattu Belgrave Squarella, eli Belgraviassa. En välttämättä tee kirjasta omaa postausta, mutta voin suositella kaikille sarjan faneille!


Sellainen joulukuu takana siis täällä. Yritän lähipäivinä tehdä vielä vuosikoosteen, jossa katsellaan sitten hieman enemmän viime vuotta. Ihanaa uutta vuotta kuitenkin jo kaikille!

22. joulukuuta 2016

Chigozie Obioma: Kalamiehet

Chigozie Obioma
Kalamiehet (The Fishermen, 2015)
Atena, 2016
Suom. Heli Naski
336 s.




Kalamiehet on traaginen kertomus neljästä veljeksestä, jotka alkavat käydä salaa vanhemmiltaan kalassa kielletyllä joella. Heidän isänsä on joutunut töihin kauas toiseen kaupunkiin, eikä heidän äitinsä pysty pitämään poikia kurissa. Joella veljekset tapaavat kylähullun, jota kaikki pelkäävät hänen usein toteen käyvien ennustustensa takia. Ja niin kylähullu ennustaa myös veljeksille, kertoen, että yksi veljistä tulee tappamaan toisen. Ennustus alkaa kalvaa veljesten välejä, ja saakin aikaan traagisen ja pysäyttämättömän tapahtumavyöryn.

Kalamiehet on todella hieno kirja. Ja vieläpä kirjailijan esikoinen! Kirja tuntuu hyvin loppuun mietityltä ja hiotulta, kaikki osat ovat kohdallaan. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin hurjaa vauhtia, mutta eivät kuitenkaan hengästytä. Eräänlaista etäisyyttä tarinaan tuo kertojana toimiva nuori Ben. Vaikka hän on tapahtumissa vahvasti läsnä, toimii hänen nuoruutensa ja tapansa ajatella sopivana etäännyttäjänä karuimmista tapahtumista. Toisaalta, osaltaan Benin ikä teki joistain asioista vielä sitäkin karumpia.

Pidän kirjassa myös siitä, miten kaikkiin ihmisiin viitataan eläinten luonteiden kautta. Jotenkin tulee konkreettisesti esiin se, miten nuori Ben on tapahtumien aikaan ja miten eri tavalla hän ajattelee asioista kuin muut. Tämä on kirjassa se juttu, mikä tekee siitä heti muista erottuvan, ja josta ainakin minä pidän kovasti.

Kalamiehet on todella vahva teos, joka jää pitkäksi aikaa mieleen. Tällainen itseääntoteuttava ennustus on aiheena aina kiinnostava, kuin myös se, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu heidän kuullessaan tällaisen kamalan ennustuksen. Ja miten vahvoja perhesiteet ovatkaan. Todella hieno kirja, suosittelen!


Arvosana: Neljä kissanpentua


Tämän postauksen myötä tämä tyttö nappaa kissat kainaloon ja lähtee joulun viettoon!

Ihanaa ja kirjarikasta joulua kaikille! 

18. joulukuuta 2016

Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes
Belgravia (2016)
Otava, 2016
Suom. Markku Päkkilä
477 s.






Kaksi nuorta rakastavaista kohtaavat viimeistä kertaa tanssiaisissa Waterloon taistelun aattona. Tuo traaginen rakkaustarina kohahduttaa kuitenkin vielä vuosia myöhemmin, kun näiden kahden suvun naiset tapaavat Belgraviassa, tuossa Lontoon uudessa yläluokkaisessa korttelissa. Salaisuudet vaihtavat omistajaa ja pian koko Lontoo kuhisee uteliaita ihmisiä, niin sukulaisia kuin palvelijoitakin.


Minulla kesti kyllä pienoinen ikuisuus tämän kirjan kanssa. Mutta vihdoin sain sen luettua! Ja pienen alkupatistuksen jälkeen kirja olikin oikein menevä. Belgravian alku ei ollut mitenkään kovin ihmeellinen, kirjan kantava paljastus tehdään aika pian ja tarina alkaa siitä sitten pikkuhiljaa muovautumaan. Jostain syystä tarina ei alussa vienyt mukanaan ollenkaan, henkilötkin olivat aika yhdentekeviä ja kliseisiä. Ei vaan jaksanut kiinnostaa, eikä kyllä tullut taka-kannessa mainittu Downton Abbeykään juuri mieleen.

Mutta kun vähän pakottamallakin jatkoi kirjan parissa, niin kyllä se lopulta vei mukanaan ja viihdyttikin ihan loppuun asti. Juoni ei ollut missään vaiheessa kovin yllätyksellinen eikä käänteiltään mitenkään alkuperäinen, mutta viihdyttävä kuitenkin. Ja vaikkei kirja missään vaiheessa ollut minulle mikään Downton Abbey -korvike, niin vanhasta Englannista on silti aina todella kiva lukea. Kaikki ne hevoskärryajelut, lähetit, seurapiirijuhlat, juonittelevat palvelijat... Ah. Tunnelmaa kirjasta kyllä löytyy.

Juoni oli tosiaan alusta asti aika ennalta-arvattava, mutta oikeastaan se ei edes haitannut. Oli kiinnostavaa nähdä miten lopputulokseen päädytään ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa. Sillä erilaisia langanpätkiä kirja kyllä sisältää aikamoisen määrän. Kuka vihaa ketä ja miksi, kuka maksaa kelle mistäkin paljastuksista. Mielestäni kaikki nivoutui yhteen oikein kivasti, tosin vähän jopa liiankin hyvin. Kirja oli loppumetreille asti jo todella hyvä, mutta ihan loppu sai sen taas lässähtämään. Aivan liian kliseinen "paha saa palkkansa" -tyylinen lopetus.

Myös se harmitti, miten täydelliseksi tämä eräs kirjan päähenkilö on tehty. Kaikessa niin hyvä ja onnistuva, moraalisesti täydellinen, kaunis ja ihana. Eräässä vaiheessa häneen yritettiin kyllä tehdä muutama pieni särö, mutta nekin olivat vain väärinkäsityksiä ja tämän hahmon reagointi koko tilanteeseen sai hänet näyttämään vielä puhtoisemmalta ihmiseltä. Huoh. 

Olisin kaivannut myös huomattavasti lisää palvelijoiden näkökulmia tilanteisiin! Kyllä kirjassa palvelijoitakin näkyi, mutta harmittavan vähän. Ja jos palvelijoita näkyi, niin suurin osa heistä juonitteli koko ajan jotakuta vastaan tai olivat tyytymättömiä asemaansa. Lähinnä siis vain ilkeää, pahansuopaista palveluskansaa. Olisi ollut ihana lukea hieman enemmän myös niiden ihanien palvelijoiden elämästä, kuten Downton Abbeyssakin nähdään. Nyt kaikista jäi lähinnä vain todella tympeä ja pinnallinen kuva.

Kaiken kaikkiaan Belgravia ei ollut mikään kovin kummoinen kirja juoneltaan tai kirjoitustyyliltään, mutta silti todella helppolukuinen ja tunnelmaltaan mukavan viihdyttävä. Sellainen kevyt ja kutkuttavan koukuttava pukudraama. Kyllä tätä suositella voi, sen verran tiuhaan sivut tämän parissa kääntyivät, loppua kohden varsinkin.

Muualla: Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Todella vaiheessa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Järjellä ja tunteella

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta!

6. joulukuuta 2016

Syksyn lukemisia ja kuulumisia

Viimeksi tein koosteen syyskuun lukemisista ja nyt olisi vuorossa lokakuun ja marraskuun yhteiskooste. Mihin se syksy oikein katosi? No täällä ainakin kiireeseen ja moneen erilliseen flunssaan. Aivan liian moneen flunssaan, tähän alkaa jo hieman kyllästyä. Nyt alkaa onneksi helpottaa, joten ehkä se tästä. Vitamiinit naamaan niin kyllä se siitä!

Kiirettä on tosiaan pitänyt ihan toden teolla ja blogikin on ollut sen takia aika hiljainen nyt syksyn ajan. Lokakuu oli vielä ihan ok, muutaman postauksenkin ehdin rustata, mutta kun kuukausi vaihtui marraskuulle, jäi kaikki luppoaika kokonaan pois. Niin kirjoittamiselta kuin myös varsinkin lukemiselta. Yhtäkään täysin kirjatonta kuukautta ei kuitenkaan vielä ole ollut, joten se on ollut positiivista.


Lokakuussa sain luetuksi kolme kirjaa. Mukaan mahtui niin sarjakuva, romaani kuin novellikokelmakin. Kaikki kolme olivat miesten kirjoittamia, joukossa myös yksi kotimainen.

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia (150 s.)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Valomerkki (104 s. postaus tulossa)
Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (410 s.)

Sivuja yhteensä: 664

Villijoutsenet oli aika kiva novellikokoelma tunnetuista saduista hieman realistisemmalla ja synkemmälläkin otteella. JP Ahonen ei pettänyt taaskaan, Valomerkki oli todella hyvä. Bradleyn uusimman Flavia-kirjan taisin itseasiassa saada päätökseen oikeasti marraskuun puolella, mutta kyseessä oli vain muutamat viimeiset sivut joten olkoon lokakuun listalla. Hyvä jatko jälleen sarjalle tämäkin.

Luin oikeastaan koko lokakuun enimmäkseen tuota Bradleyn kirjaa, aina kun vaan ehdin. Eli aika harvoin, ja kirjan parissa vierähtikin nopeasti kokonainen kuukausi. Ja sitten tuli marraskuu, ja lukemiselle oli vielä vähemmän aikaa. Marraskuussa nimittäin koitti työssäoppimisjakso koulun puolesta, joten lukuaikakin oli aika käsillä. Ainoa hyvä puoli pitkissä bussimatkoissa olikin se, että silloin sai hyvällä omatunnolla lukea. Ja niin myös tein, joka päivä. Aloitin myös marraskuun lukuhaasteen, mutta aika ei vain riittänyt sen ylläpitämiseen.


Marraskuussa luin siis kaksi kirjaa. Toinen oli syksyn uutuus ja toinen lastenkirja, puoliksi kotimaista tekoa. Ja jälleen kerran pelkästään miesten kirjoittamia kirjoja, mikähän siinä oikein on?

Chigozie Obioma: Kalamiehet (336 s. postaus tulossa)
Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Matka (159 s.)

Sivuja yhteensä: 495

Kalamiehet oli aika huumaava kirja, pidin siitä kovasti. Ja sitä tosiaan luinkin kaikki bussimatkat. Koitan saada tehtyä siitä postauksen mahdollisimman pian, tai no, ainakin ennen joulua. Kepler62-sarjan kolmas osa oli sekin todella hyvä, en malta odottaa jälleen seuraavan pariin pääsemistä!


Koulu on onneksi ihan kohta taputeltu tältä syksyltä, mutta sitä ennen jonkin verran hommaa riittää vielä. Jouluna ajattelin rauhoittua sitten lukemaan oikein urakalla, koko syksyn edestä. Tai se on ainakin nyt päällimmäisenä mielessä, mutta voi olla, että loma menee lähinnä toipuessa syksystä ja nukkuessa. Katsotaan!

Nyt kuitenkin oikein hyvää joulun odotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille!

28. marraskuuta 2016

Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Matka

Timo Parvela, Bjørn Sortland
Kepler62: Kirja kolme: Matka
WSOY, 2016
Kuvitus: Pasi Pitkänen
159 s.



Niin on tämä ihana ja suosittu lasten scifi-sarja päässyt jo kolmanteen osaansa! Tarina jatkaa jälleen suoraan siitä mihin aiempi osa jäi. Enää ei koulutusta tai harjoituksia tarvita, vaan lapset ovat valmiita lähtemään kohti Kepleriä, etsimään uutta korviketta kohta elinkelvottomalle maalle. Koska matka on suunnattoman pitkä, vaivutetaan lapset siksi aikaa uneen omiin kapseleihin. Vaan kun Ari seuraavan kerran herää, matka on vielä kesken, eikä kaikki ole kunnossa.

Olipa seikkailu! Tähän astisista osista tämä oli ehkä jännittävin, sillä tuttu, vaan ei enää kovin turvallinen maapallo jäi viimein taakse, ja edessä on pelkkää pimeää ja tuntematonta avaruutta. Kaikki avaruudessa tapahtuva on aina jännittävää ja kutkuttavaa, joten olin senkin takia jo etukäteen aika innoissani tästä osasta. Eikä kirja pettänyt, vaan olikin aivan mainio jatko-osa!

Hieman vaan harmitti, kun tuntui että tarina jäi aika lyhyeen, vähän kuin kesken. Tai että jotain olisin kaivannut vielä lisää. Tuntuu nimittäin että tarina vasta alkaa tästä, vaikka nyt ollaan jo sarjan puolivälissä! Kyllähän tässäkin osassa kuitenkin sattui ja tapahtui, vaikka hieman täyteosan tuntua olikin. 

Kirjan loppu oli todella hieno ja kaunis, pidin erityisesti siitä, että viimeinen luku kerrottiin pelkillä kuvilla. Upeaa jälkeä taas kerran Pasi Pitkäseltä! Tässä osassa olikin ehkä hienoimmat kuvitukset tähän asti, toki siihenkin varmasti vaikutti avaruus tapahtumapaikkana, joka on aina kiehtonut allekirjoittanutta.

Huomaan pitäväni näistä Timo Parvelan osista hieman enemmän, vaikka Sortlandin osia olenkin lukenut vasta yhden. Palaan tähän asiaan siis seuraavan osan jälkeen, joka on taas Sortlandin käsialaa. Katsotaan sitten, onko mieli muuttunut.

Muualla: Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä, Les! Lue!, Pieni kirjasto, Yöpöydän kirjat

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kepler62-sarja:
Kirja yksi: Kutsu
Kirja kaksi: Lähtölaskenta
Kirja kolme: Matka
Kirja neljä: Pioneerit

22. marraskuuta 2016

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Alan Bradley
Loppusoinnun kaiku kalmistossa
(Speaking from Among the Bones, 2012)
Bazar, 2016
Suom. Maija Heikinheimo
410 s.
arvostelukappale








Jälleen yksi ihana Flavia de Luce-sarjan kirja luettu! Kaipasinkin jo takaisin sarjan pariin, nämä ovat juuri oikeanlaisia dekkareita makuuni, ja ilmestyvätkin juuri sopivan ajan kuluessa, että se minunkin pienen pieni dekkarinnälkä on ehtinyt taas kasvaa.


Tällä kertaa pienessä Bishop's Laceyn kylässä valmistaudutaan avaamaan kylän oman pyhimyksen Pyhän Tancredin hauta tämän kuolinpäivän 500-vuotisjuhlan kunniaksi. Tapahtuman ympärillä pyörii paljon erimielisyyksiä eri tahoilta siitä, pitäisikö hauta avata vai ei, mutta kaikki nämä keskeytyvät kun hautaholvista löytyy tuore ruumis. Ja kukapa muu tuon ruumiin löytää, kuin meidän oma Flaviamme.

Flavialla on tapana työntää nenänsä ja pyöränsä aika lailla joka paikkaan, myös paikkoihin, minne ei aina ole sallittua mennä. Mutta aina Flavia sieltä myös selviää pois, ja mitä kekseliäimpiä keinoja käyttäen. Tälläkään kertaa ei tosiaan vaaroilta vältytä, ja kirjassa onkin muutama aika kuumottavakin kohta, joissa joutuu kääntelemään sivuja tiuhempaan tahtiin. Huh mihin tilanteisiin Flavia joutuukaan! Nuoresta iästään huolimatta Flavia ei paljosta hätkähdä ja osaa pitää hermonsa kurissa jännittävissäkin paikoissa. Itsehän en kyllä uskaltaisi Flavian jalanjäljissä kulkea.

Oli mukava huomata muutamassakin kohtaa, miten Flavia otetaan huomioon aikuisten puolesta asioissa, joihin 11-vuotiasta ei normaalisti päästettäisi mukaan. Kuten nyt vaikkapa haudan avaamiseen, jossa Flavia on mukana kuin yksi kutsuvieraista. On kuin koko kylä olisi havahtunut huomaamaan, että tällä nuorella tytöllä on varsin hyvät hoksottimet, ja hänen apuaan kannattaa käyttää hyödyksi. Mutta vaikka Flavia aikamoisen pikkuvanha ja aikuismainen joissain asioissa onkin, nousee nuori ikäkin aika ajoin esiin.

Kirjassa tavataan jälleen kerran monia tuttuja hahmoja, aina Buckshawin keittäjästä kirkkoherraan. Suurin osa näistä hahmoista esiintyy lähes kaikissa kirjoissa, ja aina heistäkin irtoaa jotain uutta kerrottavaa sekä meille että Flavialle. Itse haluaisin kuulla Doggerista vielä lisää, mutta ehkä kaikki aikanaan. Tällä kertaa kirjassa tavataan myös eräs aivan uusi tuttavuus, Adam Sowerby, jonka ainakin minä toivoisin ja soisin pysyvän sarjassa pidempäänkin. Hänen ja Flavian välinen suhde ja yhteistyö oli kerrassaan hauskaa luettavaa, samoin kuin tietysti edelleen Flavian ja komisario Hewittin välinen kanssakäyminen.

Kuten myös jo aiemmissa kirjoissa, myös tässäkin kulkee taustalla de Lucen perheen talousvaikeudet. Aiemmissa osissa perheen isä on yrittänyt kaikkensa, jotta taloushuolet hellittäisivät, eikä Buckshawin kartano menisi heiltä alta, mutta tässä kirjassa tapahtuukin taas käänne huonompaan. Myös Flavian sisarussuhteita avataan jälleen hieman lisää, mistä on aina mukava lukea. Varsinkin, jos ne näyttävät näinkin valoisilta kuin tässä osassa.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa ei ollut sarjan paras kirja, mutta taattua laatua kuitenkin. Viihdyin kirjan parissa todella hyvin, aina järisyttävään loppuun saakka. Onneksi seuraavan kirjan ilmestyminen on jo ihan nurkan takana, sillä sen lukemista en malta odottaa!

Kiitokset Bazarille arvostelukappaleesta!


Arvosana: Neljä kissanpentua

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches) (tulossa keväällä)
As Chimney Sweepers Come to Dust 
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd