1. toukokuuta 2020

Huhtikuun O.W.L.'s ja miten siinä kävi

Huhtikuussa vietettiin jo kolmatta kertaa Book Roastin G:n järjestämää Harry Potter -teemaista lukuhaastetta nimeltään Magical Readathon. Huhtikuisin on siis ensin Harry Potterien viidennen vuoden mukaiset O.W.L:it (Suomeksi V.I.P:it) ja elokuussa viimeisen vuoden mukaiset N.E.W.T.'sit (S.U.P.E.R:it). Itse osallistuin nyt ensimmäistä kertaa, muut kerrat ovat aina jotenkin menneet ohi. Suunnitelma olisi siis elokuussakin osallistua ensimmäistä kertaa N.E.W.T.seille!

Näissä O.W.L.:eissa on siis tietyt urat, joita kohti jokainen näillä kokeilla pyrkii. Jokaisella uralla on tietyt oppiaineet jotka pitää suorittaa, ja oppiaineessa on omat lukuhaaste-kohtansa. Itse ajattelin valita ensimmäiseksi uraksi Trader of Magical Tomes, eli näin vapaasti suomennettuna taikakirjojen myyjän. Ura valikoitui oikeastaan puhtaasti haastekohtien mukaan, sillä kaikki kirjat piti tämän tilanteen vallitessa löytyä omasta hyllystä, joka hieman hankaloitti osaa oppiaine-kohdista. Lisäksi tähän uraan tarvittiin vain neljä oppiainetta eli neljä luettua kirjaa.

Minun haastekohtani kuuluivat siis näin:

Ancient Runes (Muinaiset riimut): Heart rune: sydän kannessa tai kirjan nimessä

Tähän kohtaan valitsin ainoan hyllystäni sopivan kirjan, joka onneksi oli mukavan lyhytkin, eli Claire Castillonin novellikokoelman Pieni sydän jaksaa rakastaa. Luin tämän aivan haasteen viimeisinä päivinä, ja oikeasti tämän olisi saanut luettua yhdeltä istumalta, mutta näitä novelleja oli ihan kiva jopa pitkittää muutamalle päivälle.

Harvoin nimittäin pidän novelleista, mutta olen aiemminkin huomannut, että nämä Castillonin lyhyet, maksimissaan 10 sivun mittaiset (mutta yleensä paljon lyhyemmät) novellit sopivat minulle. Ne ovat jotenkin nerokkaita, hieman häiriintyneitä aiheiltaan, jotenkin vinksahtaneita. Näin lyhyissä novelleissa pitää olla alusta asti joku selvä juju, ja yleensä lopussa on aina suuri paljastus tai shokeeraava yllätys, mistä pidän.

Charms (Loitsut): Lumos Maxima: valkoinen kansi

Tähän minulla olisi ollut kerrankin valinnanvaraakin, mutta menin sitten kumminkin helpomman kautta ja jopa hieman venyttäen sääntöjä, sillä luin tähän kohtaan Tove Janssonin Taikatalven, jossa on siis valkoinen kansi kansiliepeen alla. Halusin lukea tämän jo talvella mutta talvi tuli ja meni about päivässä, joten se jäi. En uskaltanut ottaa kovin paksuja kirjoja haasteeseen jotta varmasti saisin tämän suoritettua, joten tämä oli kivan lyhyt. Luin tämän heti haasteen alkuun parissa päivässä, ja olihan se ihana! Kuten muumikirjat aina.

20200501_1625132


History of Magic (Taikuuden historia): Witch hunts: kirja jossa on velhoja tai noitia

Tähän kohtaan olisin voinut valita Harry Potterin, mutta silloin en vielä ajatellut että haluan lukea Potterit uudelleen. No, myöhemmin päädyin kuitenkin lukemaan Viisasten kiven, mutta ihan eri haasteeseen. Tähän kohtaan valikoitui siis tietokirja Noituus, magia ja okkultismi: kuvitettu historia, ja otin tehtäväksi lueskella sitä aina aamuisin pöydän ääressä yhden luvun verran. Näin kirjaa saisi eteenpäin eikä kirjan suuri koko alkaisi ahdistaa. Eikä niin käynytkään, kirja oli nimittäin todella vetävä, ja oli mukava aloittaa päivä aina lukemalla ja oppimalla jotain uutta.

Kirja oli hyvin mielenkiintoinen, mutta melko pintaraapaisu kuitenkin moniin aiheisiin. Olisin kaivannut lisää tietoa eri aikakausista ja henkilöistä noi yleisesti, mutta toki ymmärrän että kirja oli nimenomaan vain noituudesta ja magiasta, eikä kaikkea voi sisällyttää. Onneksi on netti ja hakukoneet, niin lisätietoa sai etsiä aina kun sitä kaipasi. Todella kiinnostava kirja upeine kuvituksineen!

Transfiguration (Muodonmuutokset): Animagus lecture: kirja/sarja jossa on muodonmuutos

Tämä oli vaikea kohta ja tämän takia meinasin ottaa aivan eri uravalinnankin. (Toki myöhemmin tajusin, että tähänkin olisi kelvannut Harry Potterit mainiosti, mutta silloin en tosiaan ajatellut niitä ollenkaan.) Onneksi Book Roastin G on tehnyt kaikille avoimen dokumentin, johon ihmiset voivat ehdottaa kirjoja eri haastekohtiin. Hyödynsin siis sitä, ja onneksi joku oli siellä maininnut että Marjorie Liun Monstress, Vol. 1 sarjakuva käy tähän kohtaan. Se löytyi minulta jo hyllystä ja lukemattomana, joten valitsin sen.

Monstress oli hyvin kaunis ja mielenkiintoinen sarjakuva, mutta vaati aikaa ja keskittymistä jotta juonesta ja kaikesta tapahtumista ja maailmasta sai kiinni. Mutta muodonmuutosta siinä tosiaan todellakin tapahtuu, aika hirvittäväkin sellainen! Tämän sarjan parissa pitää myös ehdottomasti jatkaa.

20200501_1625291


Sellainen O.W.L:s tällä kertaa! Erittäin onnistuneesti tuli kaikki haastekohdat luettua, ja sitten voikin jo suunnata varovaiset katseet elokuuhun ja N.E.W.T.:seille, sillä silloin tarkoituksena on sitten jatkaa tämän saman uravalinnan parissa, mutta koska kokeet ovat vaativammat, on lukemistakin enemmän tiedossa... Siitä lisää sitten elokuussa!

Osallistuitteko te Magical Readathoniin ja miten siinä kävi? 

2 kommenttia:

  1. Mulla on mennyt tällainen kokonaan ohi, olisipa ollut kiinnostavaa osallistua! Ehkä sitten elokuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei tämän voi ihan hyvin suorittaa myös itsekseen vaikka nyt toukokuussa tai kesän aikana, ennen NEWTsejä! :) NEWTsit ovat sen verran erilaiset ja ikään kuin nojaavat näihin OWLseihin mitä nyt suorittaa, että tämä tavallaan kannattaa tehdä ensin. Minäkin suoritin tämän aikalailla itsekseni vain lukemalla, enkä osallistunut mihinkään yhteisiin juttuihin mitä haasteen aikana on myös paljon. Eli ei muuta kuin suunnittelemaan uravalintaa ja lukemaan! :) Kaikki tiedot löytyy tuolta G:n videon kuvauksesta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3