28. tammikuuta 2020

Vanhat ja uudet haasteet

Viime vuonna en ollut kovin aktiivinen täällä, mutta osallistuin silti kahteen eri haasteeseen vuoden 2019 aikana. Toinen jo aiemmin mainitsemani Helmet-lukuhaaste 2019, johon sain tosiaan puolet eli 25 kohtaa täytettyä. Vaikka luin vähemmän kuin vuonna 2018, sain silloinkin saman verran haasteeseen kirjoja, joten se meni ihan kivasti. Täyteenhän tuota ei näillä viime aikojen lukumäärillä saa, mutta sen suuremalla syyllä puolet on jo hyvin, kun ottaa huomioon, että sain siis lähes kaikki vuodessa lukemani kirjat haasteeseen mukaan.

Tänäkin vuonna aion tosiaan osallistua Helmet-lukuhaasteeseen, ja toivottavasti saan täytettyä ainakin puolet, mielellään enemmänkin haasteen kohdista. Tämä tosiaan vaatisi sitten tietenkin enemmän niitä luettuja kirjoja. Tämän vuoden Goodreadsin lukuhaasteeseen laitoin tavoitteeksi 40 kirjaa, jonka toivon saavuttavani ja ehkä jopa ylittäväni.

Helmet-haaste löytyy tuolta ylhäältä kohdasta Helmet-haaste 2020. Aiempina vuosina olen tehnyt Haasteet-välilehden, mutta en usko että tänä vuonna osallistun muihin haasteisiin, joten se olkoot siellä yksinään. Helmet-lukuhaasteen lisäksi aion kuitenkin lisätä tuonne samaan välilehteen Helmet-elokuvahaasteen, johon osallistumme tänä vuonna puolison kanssa.

Osallistuin myös toiseen haasteeseen viime vuonna, nähtävästi, sillä en tosiaan muistanut asiaa ollenkaan, ennen kuin satuin käymään tuolla 2019 Haasteet kohdassa...

Kyseessä oli siis Kirjasähkökäyrän Mai Laakson Kirjahyllyn aarteet -haaste, jossa tarkoituksena oli lukea oman hyllyn kirjoja mahdollisimman paljon. Itsehän tosiaan unohdin tämän haasteen aivan täysin, joten olikin ihan mielenkiintoista katsoa, kuinka monta kirjaa sitten luinkaan omasta hyllystäni viime vuonna. 

Ja tulos on aika säälittävä, nimittäin 4 kirjaa, ja näistä neljästä kirjasta kolme luin vuoden viimeisenä päivänä, jotta sain Goodreadsin haasteen täyteen, sivuja noissa on keskimäärin 30 per kirja. Tässä siis huima oman hyllyni luetut kirjat viime vuonna:

Tove Jansson: Taikurin hattu
Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä
Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Ritari
Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Merenkulkija

Sen verran aion tehdä uuden vuoden lupauksia, että aion lukea omasta hyllystäni enemmän kirjoja, ja etenkin kaikki sarjakuvat, joita en ole vielä lukenut. Luin viime vuonna lähes suurimmaksi osaksi sarjakuvia, mutta en yhtäkään omasta hyllystäni. Ei siellä montaa lukematonta ole, mutta ne muutamat ovatkin istuneet siellä pahimmillaan jo vuosia. Tämä on siis yksi prioriteetti, mutta muutenkin noita oman hyllyn kirjoja olisi kiva saada luettua, kuten aina.

Eipä tällä kertaa sen ihmeempiä! Pian olisi tulossa vihdoin lisää kirjapostauksia ainakin yhden ison sarjakuvapostauksen muodossa.

20200111_1200311

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että luit haasteeseen nuo neljä kirjaa. Haaste jatkuu tänäkin vuonna, tervetuloa mukaan :)
    Tuo kissa on aivan mahtavan rento. Meillä on koira, ja hän makoilee samalla lailla selällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että bongasitkin jo postaukseni, en kerennyt tulla laittamaan linkkiä sinulle :D Voisin hyvin osallistua tänäkin vuonna sellaisella yhtä rennolla asenteella, eli kokeillen jos muistaisin tämän vielä vuoden päästä :D Haha ja joo tuollainen se on aina! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3