15. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 suunnitelmia

Helmet-lukuhaaste

Lähdin vuonna 2015 mukaan Goodreadsin lukuhaasteeseen, joka on hyvin samanlainen Helmet-haasteen kanssa. Viime vuonna jätin sitten kokonaan tällaisen näin ison haasteen pois, sillä uuden haasteen aloittaminen heti edellisen päätyttyä tuntui aika raskaalta. Vuoden tauon jälkeen alkoikin taas tuntua sille, että joku tämmöinen olisi mukava lisä lukemiselle, joten ajattelin lähteä monen muun mukana kokeilemaan tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta. Haaste näyttääkin hauskalta ja mukavan löyhältä. Tuskin kovin montaa kohtaa tarvitsee pohtimalla pohtia. Teen haasteesta oman välilehden, jonne kirjaan ylös lukemani kirjat ja linkkailen postauksiin, jos sellainen on. Eiköhän tästä tule ihan hauskaa!



Tässä vielä kaikki 50 kohtaa, ja täältä pääsee itse Helmetin sivulle. Joihinkin minulla onkin jo kirja mielessä, samoin kuin tällä hetkellä kesken oleville kirjoille kohta katsottuna valmiiksi.


 
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Novellihaaste


Toinen haaste, joka on tälläkin hetkellä kesken ja johon minulla on kova aikomus osallistua, on Reader, why did I marry him? -blogin novellihaaste. Tämä haaste alkoi jo marraskuussa ja kestää 7.5.2017 asti. Tuolla on muuten samalla hauska arvuuttelu luettujen novellien yhteismäärästä, ja lähimmäs oikein arvannut saa pienen palkinnon. Minäkin koitan saada edes muutaman novellin luettua tämän haasteen innoittamana. Muutama novellikokoelma odottaa omassakin hyllyssä, ja yksi tämän vuoden uutuus meni jo kirjastosta varaukseen. Osaako joku arvata mikä? Yllätin aivan itsenikin tässä.


Juuri muita haasteita en ainakaan vielä ole ottamassa vastaan, mutta katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan. Joskus mielenkiintoisiin haasteisiin ei vaan voi olla osallistumatta. 

En myöskään taida tehdä ihan kauheasti ainakaan konkreettisia suunnitelmia tai lupauksia alkaneelle vuodelle. Viime vuonna tavoitteenani oli lukea enemmän oman hyllyn kirjoja, jättää huonoja kirjoja enemmän kesken, jättää kaikki turha stressaaminen pois sekä bloggaamisesta että haasteista, sekä olla hieman armollisempi arvosanojen kanssa. Tuntuu, että suoriuduin näistä omista tavoitteistani aika hyvin, paitsi tuosta ensimmäisestä. Oman hyllyn kirjoja luin, mutta hyvin vähän ja onhan sinne tullut luettavaa jo lisääkin. 

Joten jos joku tavoite on tälle vuodelle, niin tuo sama vanha, joka taitaa olla aika monella muullakin bloggaajalla: lukea lisää oman hyllyn kirjoja. Muiden kohtien kanssa suoriuduin jo ihan hyvin viimeksi, ja ne oikeastaan tulevatkin jo vähän itsestään että niitä en viitsi tänä vuonna edes nimetä. Kunhan lukeminen ja bloggaaminen maistuu, ei stressaa liikaa mistään ja antaa mennä vaan. Eiköhän se siitä.

Onko teillä muilla jonkinlaisia suunnitelmia, haasteita tai lupauksia tälle vuodelle, vai menettekö vain fiiliksen mukaan?

4 kommenttia:

  1. Mukavia suunnitelmia. Mekin ollaan mukana novelli- ja Helmet-haasteessa. Oman hyllyn kirjat on yksi prioriteetti myös. Muutama klassiko olisi myös tarkoitus lukea.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla aina alkuvuosi menee ihan hyvin oman hyllyn kirjojen osalta, mutta sitten yöpöydällä onkin yhtäkkiä pelkkiä kirjastonkirjoja :D Klassikoita olisi kyllä kiva lukea myös enemmän :)

      Poista
  2. Ihanat suunnitelmat, etenkin ei stressiä:) Minä pyrin samaan, vaikka tykkäänkin kauheasti tehdä suunnitelmia, niin yhtä helposti voin unohtaa ne tarvittaessa. Lukemisen pitäisi kuitenkin olla mukavaa. Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, yritetään pitää tämä stressittömänä vuotena! Ainakin blogin puolella siis, jos nyt koulu saattaisikin stressata toisinaan :) Lukuiloa sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3