1. syyskuuta 2015

Jen Campbell: Weird Things Customers Say in Bookshops

Jen Campbell
Weird Things Customers Say in Bookshops
Constable & Robinson, 2012
119s.




Jen Campbell on kirjailija ja runoilija. Hän työskentelee antikvariaatissa Lontoossa, ja päätti kirjoittaa kirjan kaikista hauskoista asioista mitä asiakkaat suustansa päästävät asioidessaan kaupassa. Osa jutuista on todella hauskoja melkein hellyttävällä tavalla, osa taas niin absurdeja ettei voi kuin miettiä että miten ihmeessä joku voi tuollaista ajatella...

Toisinaan myötähäpeän tunne oli kova. Välillä tuli jopa hieman sellainen olo, että voiko tämä tosiaan olla totta, ettei vain olisi keksinyt tätä päästään. Mutta toisaalta, meitä ihmisiä on moneksi ja kaikki eivät tosiaan tiedä kirjoista tai kirjakaupoista mitään, ja silloin tapahtuu kömmähdyksiä jos jonkinmoisia. En siis tosissani lähde epäilemään juttujen aitoutta, mutta välillä ei voinut muuta kuin pyöritellä päätä näille.

Jotkut asiakkaat olivat myös todella raivostuttavia, eivät ainoastaan tietämättömyytensä takia, vaan ihan vaan röyhkeydessään. Töykeistä asiakkaista kertovia juttuja ei ollut niin mukava lukea, sillä en useimminkaan löytänyt niistä kovin paljon hupia. Jotkut olivat toki hauskoja ja sarkastisia, mutta mieluummin luin juttuja niistä todella oudoista kysymyksistä ja tilannekomiikasta.

Mutta noin yleensä ottaen kirja oli oikein hauska. Kirja koostuu kolmesta eri kappaleesta. Ensimmäinen osa on nimeltään Tales from The Edinburgh Bookshop, toinen osa Tales from Ripping Yarns, ja kolmas osa on Weird things customers say in other bookshops, johon on koottu hauskoja tarinoita eri kirjakaupoista ympäri maailman. Jen itse on aiemmin työskennellyt Edinburghin kirjakaupassa, ja työskentelee nykyään Ripping Yarnsissa. 

Uskoisin että tähän kirjaan on helppo samaistua jos vähääkään lukee kirjoja, tai tietysti vielä paremmin jos itse työskentelee kirjakaupassa. Joissain tapauksissa viitataan eri kirjailijoihin ja ehkä tuntemattomampiin teoksiin, mutta myös mm. Harry Potteriin ja Narnian tarinoihin. Korkeakirjallisuutta ei siis tarvitse juurikaan tuntea tästä nauttiakseen.

Hauska kirja siis on kyseessä, vaikken kovin montaa kertaa aivan ääneen nauranutkaan. Kirja kuitenkin huvitti kovasti ja hymähtelin useammallekin tarinalle. Nopealukuinen, välillä en malttanut lopettaa lukemista vaan sitä halusi aina lukea vielä seuraavan pätkän, ja seuraavan ja seuraavan... Minuun kirja upposi hyvin, ja se oli juuri täydellinen välipalakirja lukumaratonin keskelle.

Reading Challengesta ruksaan kohdan 19. A book based on a true story.

6 kommenttia:

  1. Tämä on ollut lukulistalla ilmeatymisestään saakka ,mutta vielä en ole saanut aikaiseksi lukea tätä. Vaikuttaa kuitenkin tosi hàuskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tutustumaan, hauska kirja on kyseessä :) Ja tämän myötä sitä tuntee itsensäkin edes hitusen verran fiksummaksi :D

      Poista
  2. Minä silmäilin ja lueskelin tätä paikoitellen kirjastossa. Samanlaisen kirjan saisi tosiaan aikaiseksi ihan kirjastossakin kuulluista hauskoista ja vähän vähemmän hauskoista kysymyksistä ja kommenteista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti saakin, en yhtään epäile :D Ei muuta kun rustaamaan ylös parhaita paloja ja joskus sitten koostat niistä kirjan!

      Poista
  3. Tämä vaikuttaa hauskalta kirjalta ja eikös tälle ole jatko-osakin? Jen Campbellin kiinnostavaa BookTube-kanavaakin tulee seurattua, joten pakko kyllä lukea jossain välissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo, nimellä More weird things customers say in bookshops. Täytyy itsekin pitää silmällä jos se sattuisi tulemaan vastaan kirjastossa :) Jenin BookTube-kanava on kyllä kiva, itsekin olen jonkin aikaa sitä seurannut.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3