Jenna Kostet: Lautturi

Jenna Kostet

Lautturi

Robustos, 2014

kansi: Johanna Lumme

199 s.

kirjastosta

Lautturi kiinnosti alun perinkin jo aika paljon kun siitä kuulin, mutta juuri nyt luettavaksi se valikoitui puhtaasti haasteet mielessä. Kävin taannoin 2015 Reading Challengen kohtia läpi silmäillen samalla to be read-listaani Goodreadsissa, ja huomasin ettei listalla ole kovin montaa kirjaa jotka sopivat kohtaan "46. A book written by an author with your same initials" eli jolla on samat nimikirjaimet. Oikeastaan listallani ei ollut yhtään sellaista kirjailijaa jolla olisi ollut kirjaimet vieläpä oikein päin, mutta ajattelin ettei se ole niin tarkkaa, kunhan samat kirjaimet löytyy jotenkinpäin. Toki listan ulkopuolelta varmasti olisi löytynyt joku vaihtoehto, mutta haluan mieluummin käydä omaa lukulistaani läpi kuin etsiä sinne tietentahtoen lisää uusia.

Lautturi kertoo kahdesta nuoresta jotka etsivät elämälleen suuntaa. Kai on Tuonelan lautturi, joka haluaa nähdä oikean maailman, nähdä mistä kaikki sielut tulevat ja millaista Ylhäällä on elää. Hän nousee Virtaa vastaan ja pääsee lopulta rantaan, ylös oikeaan elämään. Setänsä Eeron avustuksella Kai aloittaa koulun lukiossa, ja oppii pikkuhiljaa muiden tavoille. Kaikki on kuitenkin niin erilaista ja outoa, aurinkokin sattuu silmiin, Virralla kun ei paista aurinko.

Ira puolestaan on koulun suosituin ja kaunein tyttö, pojat haluavat olla hänen kanssaan ja tytöt haluavat olla hän. Ira myös tietää tämän, mutta täytyy esittää ettei tiedä. Ira leikittelee poikien kanssa, varsinkin suosituimman pojan, Aaron kanssa. Ulkokuoren täytyy olla aina kunnossa, hymy aina huulilla kun astuu ulos kotoa. Kotiin taas täytyy tulla aina ajoissa ja nöyränä, tai muuten isä saattaa suuttua ja kostaa sen Iran äidille. Äidille, joka ei puhu kunnolla suomea, eikä ole muutenkaan puhunut ollenkaan enää pitkään aikaan.

Yritän hahmottaa mielessäni mikä hänestä tekee niin erilaisen kuin toisista. Hänen hiuksensa eivät näytä värjätyiltä kuten usealla muulla tytöllä, mutta ne ovat niin tummat, etten tiedä erottaisinko niiden väriä yön väreistä. Kenelläkään toisella ei ole samanlaisia silmiä kuin hänellä, eikä hän ole iholtaan samaan tapaan kalpea kuin ihmiset täällä. Hänen värinsä on toista, enkä tiedä miksi.

Koska Kai on ulkopuolinen, uusi ja outo, Ira ei ole häntä huomaavinaan. Ei vaikka Kai on ainoa joka sai yhtä hyvät pisteet aineen kirjoituksesta. Vaikka Kai tuntuu olevan ainoa joka rakastaa sanoja yhtä paljon kuin Ira. Ira yrittää niin kovasti olla huomaamatta Kaita, Kaita joka ei saa silmiään irti Irasta. Kunnes Kai koulun retkellä pelastaa Iran hukkumasta. Se on eräänlainen käännekohta Iran elämässä, eikä hän voi enää olla huomioimatta Kaita. Ira ei halua enää valehdella itselleen eikä muille.

Pidin Lautturista kovasti. Tarina oli lyhyt ja ytimekäs, kerrottu sekä Kain että Iran näkökulmasta. Pidin enemmän Kain osuuksista, Kai oli jotenkin ihanan sympaattinen poika, niin ulkopuolinen ja ymmällään kaikesta mikä meille on normaalia. Kain ystävystyminen melkein yhtä ulkopuoliseen Veetiin, kiusattuun ylipainoiseen poikaan toi esille hyvin sitä, miten erilailla Kai ajattelee. Iran elämä kävi kirjan edetessä myös kiinnostavaksi ja pidin hänestäkin hahmona lopulta paljon. Mielenkiintoinen kirja, eikä edes kovin ennalta-arvattava, mikä oli mukava huomata. Melankolinen, kaunis ja erilainen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Kirjaneidon tornihuone, Yöpöydän kirjat, Anna minun lukea enemmän, Luetut, lukemattomat

Reading Challengesta tämä ruksaa tosiaan kohdan 46. A book written by an author with your same initials. (K. J.)

PS. Oli muuten aika spookya lukea tätä kirjaa ja varsinkin tuota edellä mainittua hukkumistapausta, kun olin juuri edellisyönä nähnyt unta että pelastin useita ihmisiä, ystäviäni hukkumasta. Haravoin vettä ja tuntiessani törmänneeni johonkin, nostin ihmisiä heidän hiuksistaan ylös ja vein turvaan. Aina vaan uudestaan. Hyi, kamala uni, vaan onneksi kaikki pelastui.