Mifongin mahti (Mifonki- sarja #3)
Myllylahti, 2014
517 s.
kirjastolaina
Koska teksti koskee Mifonki -sarjan kolmatta osaa, kirjoitus saattaa sisältää hieman juonipaljastuksia aiemmista osista.
Aloitin taipaleeni J. S. Meresmaan Mifonki- sarjan kanssa viime syksynä. Oli todella virkistävää lukea pitkästä aikaa kunnon eeppistä fantasiaa kaikkine juonenkäänteineen. Viimeisimmät fantasiakirjat mitä olen lukenut ovat olleet uusintalukuja, joten kaipasin myöskin jo jotain uutta sarjaa. En siis pienestä kirjastolakostani huolimatta voinut jättää tätä kolmatta osaa kirjastoon kun sen sieltä sattumalta bongasin viikko sitten. En ajatellut löytäväni kirjaa vielä hyllystä, mutta siellä se näytti odottavan juuri minua.
Vaikka kahden ensimmäisen kirjan (Mifongin perintö ja Mifongin aika) lukemisesta ei ollut hirveän pitkä aika, oli muutama hahmo ja muutamat tapahtumat päässeet aika lailla unohtumaan mielestä. Kolmanneksen luettuani kävinkin hieman selailemassa Mifongin aikaa kirjastossa, jonka jälkeen oli hyvä jatkaa tuoreiden muistikuvien kera. Lopulta luin kirjan nopeasti muutamassa päivässä, enkä useinkaan malttanut laskea kirjaa alas ennen kuin oli pakko. Kirja on hyvin helppo- ja nopealukuinen, eikä kirja tuntunut ollenkaan niin pitkältä mitä sivumäärä näyttää.
Mifongin mahti kerrotaan Ardisin lasten Fewrynnin ja Ciaranin näkökulmista ja jatkaa siitä mihin edellinen kirja jäi. Ciaran täyttää velvollisuutensa ja matkustaa sopimuksen mukaan Merontesiin ottaakseen vastaan paikkansa valtaistuimen perijänä, kun Fewrynn jää harjoittamaan omaa mahtiaan tuttuun pantterikansan ympäristöön. Merontesia kuitenkin vaivaa mystinen kirous, jonka vuoksi kaupunkiin ei ole enää vuosiin syntynyt lapsia, eikä uutta kuningasta oteta avosylin vastaan. Lopulta Fewrynn saa selville Ciaranin joutuneen salamurhausyrityksen kohteeksi ja poistuu ensimmäistä kertaa yksin Maatratin Verhon ulkopuolelle pelastaakseen veljensä ja mahdollisesti koko Merontesin.
Onpas mukava lukukokemus takana! Vaikka alkuun kaipasin paljonkin Ardisin ja Danten näkökulmia, huomasin myöhemmin pitäväni varsinkin Fewrynnistä todella paljon. Ciaranillakin on paikka sydämessäni, mutta loppupuolen tapahtumat saivat minulla hieman niskakarvat pystyyn. Ymmärrän että uuden kuninkaan tehtävä ei ole helppo, varsinkaan kun soppaan heitetään mukaan Fewrynnin kaltainen sisko. En silti pitänyt siitä miten tilanteet etenivät Ciaranin osalta. Toisaalta pojan vastoinkäymiset säälittivät, ja toisaalta taas halusin hänen vähän enemmän osoittavan paikkansa kuninkaana.
Henkilöhahmojen kehitystä oli mukava seurata. Jatkossa tätä toivon mukaan tapahtuu vielä enemmän ainakin Ciaranin hyväksi. Ehkä paikoin koin sekä Fewrynnin että Ciaranin vanhemmiksi kuin 16 -vuotiaiksi, mutta lukukokemusta se ei juuri haitannut. Vanhojen hahmojenkaan tapaamista en pistänyt pahakseni, sillä Roan ja Dante ovat vieneet sydämeni jo aikoja sitten. Erittäin suurella mielenkiinnolla seuraan mitä tuleman pitää näidenkin hahmojen saralla.Tällä kertaa myöskään aikahyppäys ei häirinnyt niin kuin se hieman häiritsi aiemmissa kirjoissa, sillä tässä se oli mielestäni ymmärrettävässä kohdassa.
Kirja loppui todella mielenkiintoiseen ja kutkuttavaan kohtaan, enkä malta odottaa sarjan seuraavaa osaa, jonka nimi on kaiketi Mifongin kätkemä. Suosittelen sarjaan tutustumista lämpimästi!
Ps. Kartat ovat aina vain plussaa, kuten tässäkin sarjassa.
Pps. Tällä ruksaan Reading Challengesta yli kohdan 9. a book by a female author.
Arvosana: Neljä kissanpentua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! <3