5. toukokuuta 2018

10 oman hyllyn himotuinta 2018

Viimeksi katsottiin, kuinka viime listan kanssa kävi, ja nyt pääsemmekin jo aivan uuden ja aika innostavankin listan pariin. Puolet kirjoista sain listalle helposti, mutta sitten pitikin ihan syynätä omaa hyllyä ja pohtia, mitkä siellä oikeasti kiinnostavat. Viimeistä kirjaa pohdin todella pitkään ja mietin jo, että teenkö vain suosiolla 9 kirjan listan, mutta kyllä sinne sitten vielä yksi kirja löytyikin, ja aika hyväkin sellainen. 

Vuoden päästä toukokuussa katsellaan sitten taas kuinka listan kanssa kävi; unohtuiko listaus mielestä kokonaan, vai voisiko tämä olla se vuosi, kun kaikki listan kirjat tulee luetuksi? No, tuskin sentään, mutta laitetaan kuitenkin tälläkin kertaa jokin tavoite, ja se olkoon yhden enemmän kuin viimeksi, eli kuusi kirjaa kymmenestä! Tässäpä siis tämän hetken 10 odotetuinta ja himotuinta kirjaa omasta hyllystäni:

20180504_1619491

Dan Brown: Alku
Dan Brown ja hänen ihanan karismaattinen hahmonsa Robert Langdon ovat aina olleet se minun pieni soft spot. Niissä vain on se jokin, joka kolahtaa. Jostain syystä Alku jäi kuitenkin syksyllä ilmestymisen aikoihin hankkimatta, ja hankin sen hyllyyni vasta äskettäin. Prologin lukaisin jo puolivahingossa, ja oli vaikeaa olla lukematta enempää. Tämä siis luultavasti hyvin pian lukuvuorossa!

Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Tästä olen kuullut niin paljon hyvää kaikkialta ja nyt olen sen jo yöpöydälle kantanut (ja ihan vähän aloittanutkin, hups), joten tämänkin uskon lukevani pian. Tämä tosin taitaa vaatia sellaisen oman aikansa ja paikkansa, alun perusteella ainakin.

Roxane Gay: Bad Feminist
Melkein samat sanat kuin yllä. Kaikki lukivat ja kehuivat ja pöhisivät, ja tämä kiinnostaa todella paljon. Hieman jännittää meneekö osa jutuista tai nyansseista ohi englannin takia. Samalla kieli on myös yksi syy, miksen ole vielä tätä aloittanut, mutta ehkä vihdoin uskaltaudun tämän pariin.

Tillie Walden: Spinning
Ihanan näköinen ja mahtavan pituinen omaelämäkerrallinen sarjakuva, joka on pitänyt jo lukea kauan, mutta joka ansaitsee ihan oman, rauhallisen ajan jolloin siihen keskittyä. Luultavasti oikein hyvää kesälukemista.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Tämä kuulostaa jännältä kirjalta, eikä ole ollut kauaa hyllyssä. Meinaan vaan koko ajan unohtaa, että mistä kirja kertoo, mutta joka kerta kun luen takakannen, kiinnostun siitä uudelleen. Joku kerta täytyy olla laittamatta kirjaa takaisin hyllyyn, ja vain aloittaa se. Kaiken lisäksi kirja on hyvin lyhyt, joten sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Melko tuore ostos tämäkin hyllyssä, jonka ansiosta myös yksi kiinnostavimmista kirjoista siellä. Juoni kuulostaa erilaiselle ja sellaiselle, josta pitäisin. Kotimaista kirjallisuutta onkin muuten listallani tällä kertaa yllättävän paljon!

Tove Jansson: Taikurin hattu
Hyllyssäni on viisi Janssonin muumi-kirjaa, joista tämä on ainoa jota en ole vielä koskaan lukenut. Ja vaikka tämä tuntuu ehkä vähän liiankin helpolle valinnalle listalle, voi hyvin olla, että unohdan koko kirjan olemassaolon enkä tule sitä lukeneeksi. Kirja ei nimittäin ole muiden kirjojen joukossa kirjahyllyssä, vaan erillisessä pinossa muiden muumikirjojen kanssa, joten sen vähän kuin ohittaa aina huomaamatta.

Giulia Enders: Suoliston salaisuus
En voinut olla muistamatta Katrin ylistyssanoja tästä kirjasta, kun sen viimeksi hullareilla bongasin, ja pakkohan se oli sitten hankkia. Hieman olen kirjaa selannut ja ihan pikkuisen lukenutkin sieltä täältä, ja vaikuttaa kyllä kieltämättä hyvälle ja todella mielenkiintoiselle. Ja jälleen edes yksi tietokirja listalla, jee! Tämä oli muuten se viimeinen kirja jonka listalle keksin, olin unohtanut tämän täysin.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Noniin sitten pääsemme niihin kirjoihin, jotka olivat viime listalla, ja saavat vielä yhden mahdollisuuden tällä uudella listalla. Tämä kirja kiinnostaa edelleen paljon, ja nyt alkaa vihdoin tuntua, että tämän voisi joku päivä hyllystä napata ja lukea. Saa nähdä.

John Irving: Minä olen monta
Tällä kertaa en luovu Irvingistä, vaan luotan, että se tulee luettua. Viimeksi poistin listalta Oman elämänsä sankarin, ja kappas, luin sen sitten heti seuraavaksi. Joten tällä kertaa en sitä virhettä tee, vaan kun se halu lukea Irvingiä kesällä tulee, en aikaile, vaan nappaan kirjan hyllystä heti.


Herättääkö lista ajatuksia tai onko joku kirja, jota ei missään nimessä kannata jättää lukematta?
 

8 kommenttia:

  1. Oi, hyvä lista! Bad Feminist, Suoliston salaisuus, Kaksi ihmistä minuutissa, Kudottujen kujien kaupunki ja Alku kiinnostavat täälläkin kovin! Ainut minkä näistä taas olen lukenut, on Puikkosen Eurooppalaiset unet.. ja sitä voin suositella hyvillä mielin! :) Pidin itse siitä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kyllä itsekin aika liekeissä tästä listasta, haluaisin lukea kaikki heti! Ja hei kiva kuulla että pidit Puikkosen kirjasta, ehkä pääsen sen pariin jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Huh mitä helmiä sulla tässä! Alkua ja Spinningiä en ole lukenut, mutta kaikki muut tosi kovia, joten toivottavasti luet ne kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on tähän astisista listoista ehkä paras, tai ainakin nyt tuntuu sille kun haluais lukea kaikki heti :D Toivotaan että ehdin mahdollisimman monen pariin!

      Poista
  3. Ihan mahtavia kirjoja, sinulla on loistavia lukuhetkiä edessä! <3 Erityisesti ilahduttaa Markkulan listalla olo, se oli mulle pari vuotta sitten suuri kirja. Uskon, että pidät siitä kyllä. :) Jansson, Puikkonen, Statovci & Gay myös ehdottomia helmiä, en osaa edes valita mikä niistä kaikkein ehdottomimmin kannattaisi lukea. (Okei, no Statovci. Tietenkin. <3)

    Ja Brown! Luin vuuuosien tauon jälkeen Dan Brownia tänä vuonna pitkästä aikaa itsekin, yllätyin jopa miten hyvä omassa viitekehyksessään tuo Alku oli! Se on myös tuttuun tapaan hyvin tarttuva, joten se on varmasti nopeasti luettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkulan kirjasta muistan lukeneeni sen verran paljon hyvää, varmaan myös sinun blogistasi, että löysi tien hyllyyn ja listalle asti :) Ja uskallan ehkä jo nyt sanoa että Statovcin tulen lukemaan, kerran sitä ehdin jo vähän aloittaakin :D Ja ah, nautin aina Brownin seurassa todella paljon, uskon että tämä on ainakin parempi kuin hänen edellinen kirjansa!

      Poista
  4. Oi tuo Spinning! Se kiinnostaa mua todella paljon, joten toivottavasti luet sen ja saan sitten kuulla, kannattaako se ostaa omaksi. Kirjasto ei nimittäin suostunut sitä hankkimaan, kun kerran ehdotin :( Rakastin kans Tiranan sydäntä, Irvingin Minä olen monta on myös hyvä. Ja Taikurin hattu tietty kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spinning näyttää ihanalle, ja uskon ehtiväni sen pariin piakkoin, onhan siihen pitänyt tarttua jo joulusta asti :D Mutta onpa harmi, ettei kirjastosi hanki sitä! Ja kiva kuulla kaikista noista, toivottavasti ehdin kaikkien pariin, sillä uskon kyllä että kaikkien listan kirjojen kanssa olisi todella hyviä lukuhetkiä edessä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3