28. huhtikuuta 2018

Päivittyvä Dewey's 24h lukumaratonpostaus (Päättynyt)

Noniin! Ei enää kauaa Dewey's 24h Readathonin alkuun, ja täällä aletaan olla valmiita. Ruoka on kohta valmis, kaikki pienet napostelueväät hankittu, ja yö nukuttu hyvin. Kirjat odottavat lukemistaan, mahdollisia sarjakuvia en ole vielä päättänyt, mutta aika paljon houkuttelisi Sagan viimeisimmät osat, jotka juuri itselleni hankin. 

Ainoa, mikä saattaa lukemista haitata, on jääkiekko-ottelut, joita tulee tällä hetkellä telkkarista ihan kaksin kappalein. Annan itselleni kyllä luvan katsoa niitä, jos siltä tuntuu, koska sitten loppuilta onkin varattu vain lukemiselle. Rennolla mielellä mennään tälläkin kertaa. 

Päivittelen tätä postausta aina kun vaan jaksan, varmaan muutaman kerran tänään ja huomenna mitä ehtii ennen maratonin loppumista. Tervetuloa mukaan seuraamaan edistymistäni, koitan päivitellä myös tosiaan twitterin ja instagraminkin puolelle. Ja tervetuloa myös mukaan maratoonaamaan! Kannattaa vilkaista noita Dewey'sin sivuja, siellä on jos jonkinlaisia palkintoja varattu pikkuhaasteisiin osallistuville.

IMG_20180428_155209_629

KLO 21:50

Kylläpäs päivä on mennyt vauhdilla! Aloitin maratonin oikeastaan vasta neljän jälkeen jääkiekko-ottelujen päätyttyä, ja jatkoin matkaa Ernest Clinen Armadan parissa, jota olin lukenut n. 80 sivua ennen maratonia. Maratonien alut ovat aina hitaita minulle, ja keskittyminen ei ollut oikein kohdillaan alkuun, siellä täällä muutama sivu ja sometauko välissä ja sitä rataa. Kuvassa osa päivän eväistä, eli vapun kunniaksi tietenkin simaa ja munkkia.

Armada onneksi lähti liikkeelle oikein kunnolla juuri noilla main, enkä ole koko iltana malttanut vaihtaa siitä mihinkään muuhun lukemiseen. Kirja on ollut siis todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaava tähän mennessä. Sivuja vaan on kertynyt aika nihkeästi vielä, sillä kirja ei ole mikään helppo- tai nopealukuisin melko erikoisen sanaston vuoksi, sen lisäksi että olen vähän hitaampi lukemaan. Lisäksi olen pitänyt jonkin verran taukoja välissä, vaikka välillä lukeminen onkin lähtenyt hyvin lentoon.

Söin juuri ja nyt pidän vielä pienen sometauon jonka jälkeen palaan joko Armadan pariin, tai sitten pidän pientä hengähdystaukoa siitä ja aloitan Sagan seitsemännen osan. Katsotaan!

Sivuja luettuna: 128


KLO 00:05

Jatkoin Sagan seitsemännen volumen parissa, joka viihdyttikin vallan mainiosti. Jonkin aikaa piti tosin ensin käyttää aikaa siihen, että selasi kuudennen osan ja muisteli mitä tarinassa olikaan siihen mennessä tapahtunut. Nyt alkaa aika paljon jo uni painaa silmiä, mutta koitan sinnitellä vielä hetken aikaa ylhäällä jatkamalla Armadaa. Olisi kiva, jos sen saisi vielä maratonin aikana luettua loppuun, mutta saa nähdä millainen lukupäivä huomisesta tulee. Nyt öitä!

Sivuja luettuna: 280


SUNNUNTAI  KLO 12:00

Hyvää sunnuntaita kaikille! Eilen simahdin aikalailla kymmenen sivun jälkeen, joten hirveästi ei enää kertynyt lisää sivuja. Tänään heräilin kaikessa rauhassa yhdeksän pintaan ja jatkoin Armadan lukemista aamupalaa syödessä. Sillä tiellä olen edelleen, kirjaa on nyt jäljellä vähän alle 100 sivua, mutta saa nähdä saanko luettua sitä ihan maratonajan puitteissa. Toisaalta varmaan saisin, jos vain lukisin, mutta kun kirja on sen verran keskittymistä vaativa ja intensiivinen, että välillä on pidettävä taukoja. Ja toisaalta sitä on ihan kiva vähän säästelläkin, joten voi olla että tartun vielä Sagan kahdeksanteen osaan ja luen ennemmin sen. Sillä saa myös sivuja kartutettua ihan kivasti.

Seuraava päivitys tulee siis olemaan vasta maratonin päätyttyä, katsotaan sitten, mihin asti olen kirjoissa päässyt. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka paljon sivuja on kaikkiaan maailmanlaajuisesti saatu kasaan, miljoona sivua tuntuu vielä aika kaukaiselle tavoitteelle.

Sivuja luettuna: 359

20180429_1454161

KLO 14:55

Ja niin on maraton ohi! En sitten loppuajasta malttanut kuitenkaan olla lukematta Armadaa, ja sain kuin sainkin sen loppuun. Huikea kirja ja huikea maraton! Ja yllättävän scifi-painotteiseksi se kääntyikin hah. Viimeisinä minuutteina luin vielä hetken aikaa Alan Bradleyn Kolmasti naukui kirjava kissa -kirjaa, joka olisi maratonilla ollut huomattavasti nopealukuisempi kuin Armada, mutta ei se mitään. Takana erittäin kiva maraton, onnistunut ja mukava. Nyt lepuuttamaan silmiä loppuillaksi. Kiitos kun olitte mukana seuraamassa edistymistä!

Maratonkirjat:

Ernest Cline: Armada - 295s
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 7 - 152s. 
Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa - 26s. 

Sivuja yhteensä: 473

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratoniin. Olisi kiva ollut olla mukana, mutta tällä hetkellä ei vain jaksa. Armadan meinaan itsekin lukea jossain vaiheessa. Saga 7 on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Armada on ollut erittäin hyvä tähän mennessä, ja Saga 7 oli myös tosi hyvä! Onneksi 8 odottaa myös jo hyllyssä :)

      Poista
  2. Hauskaa maratonia! :) Kiva seurailla edistymistäsi, vaikka omat lukemiset nyt hieman vähissä ovatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Välillä tuntuu hölmölle tehdä näitä päivittyviä postauksia, mutta kiva kuulla että joku niitä jaksaa seurata :D

      Poista
  3. Mä oon ihan surkee tekee tälläsii päivittyviä postauksia maratonien aikana blogiin. Helpompi päivittää IG ja Twitteriä, tosin sekin vähän jäi tällä kertaa. :D Mutta näitä on kiva lukea muilta! :) Hyvin sait luettua, mulla odottaisi Armada lukupinossa, mutta oon hieman säästellyt sitä :'D Kiva kuulla, että pidit siitä! Mulla olisi tullut naurettavan pieni sivumäärä, jos en olisi lukenut mangaa tänään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon nyt yrittänyt muistaa päivitellä twitteriin, mutta instan jätin suosiolla taas vähemmälle. Tänne sen sijaan on jotekin kiva tulla päivittämään edistymistä, oon aina tehnyt samalla tavalla niin tästä on jo tullut sellanen tuttu ja turvallinen tapa :D Tykkäsin kyllä Armadasta tosi paljon, toivottavasti sinäkin! Ja mullakin sivumäärä olis ollut paljon pienempi ilman tota Sagaa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3