19. elokuuta 2017

Päivittyvä maratonpostaus (päivitys 18:15, kooste)

Tästä se nyt siis lähtee, kesän kolmas ja viimeinen 24 tunnin yhteislukumaraton, jota emännöi tällä kertaa MarikaOksa, vielä ehtii osallistua mukaankin. Aloitan oman maratonini aivan kohta kuudelta, ja lopettelen sitten huomenna samaan aikaan, jatkaen siitä omaa viikon mittaista maratonia. Tämä postaus tulee päivittymään aina kun vaan jaksan ja ehdin, yleensä muutaman tunnin välein. Tulen päivittämään myös twitteriä ja instagramia, linkit löytyy tuosta sivusta.

Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille!

elokuun_lukumaraton_small

KLO 21:00

Maratonia on nyt takana kolme tuntia, mutta aktiivista lukuaikaa ehkä vain noin puolet. Jatkoin kesken olleella Oryx ja Crakella, josta on nyt jäljellä enää n. 70 sivua. Saa nähdä luenko tänään loppuun vai vasta huomenna; toisaalta mieli tekisi hotkaista se samantien, sillä nyt alkaa olla ratkaisevat hetket käsillä, mutta toisaalta loppua olisi kiva säästellä vielä hetki. Nyt alkaa myös tehdä mieli lukea jotain sarjakuvaa.

Tavallaan muuten paljon rennompi olo nyt, mitä aiemmilla maratoneilla, kun tietää että tämä maratoonaaminen jatkuu vielä viikon ajan. Ei ole pakko keretä lukea kaikkia heti, kun koko ensi viikko on pyhitetty lukemiselle.
Sivuja luettuna: 68

KLO 10:00

Luin illalla Oryx ja Craken loppuun, en malttanut olla lukemattakaan, jonka jälkeen jatkoin Locke & Key sarjakuvan parissa. Osa oli jo sarjan neljäs, ja kolmannen osan lukemisesta oli niin kauan aikaa, että ensin piti vähän selailla mitä siinä olikaan tapahtunut. Pidin välissä hieman taukoja, mutta tulin lopulta lukeneeksi sarjakuvan yöllä loppuun ja menin nukkumaan n. kahden aikaan. Nyt onkin sitten nukuttu hyvät yöunet, ja ajattelin kohta aamupalan jälkeen aloitella Kepler62 viidennellä osalla.
Sivuja luettuna: 286

KLO 13:10

Kepler62: Virus on nyt luettu, olipas vihdoin hyvin informatiivinen osa, tykkäsin! Teevesi on kiehumassa ja seuraavaksi onkin vuorossa pähkäily siitä, mitä lukisi seuraavaksi. McEwanin Lapsen oikeus kiinnostaisi, mutta en usko sen ehkä toimivan maratonilla, ehkä aloitan sen vasta viikolla. Sarjakuvista voisin jatkaa ehkä tuon Locke & Keyn parissa, neljäs osa jäi sen verran jännään kohtaan, että viides osa kutkuttelisi kovasti. Lainasin myös monien kehuman Hautuukodin kirjastosta, joten senkin voisi lukea. Ja tietenkin olisi tuo seuraava Ota kolme valitse yksi -kirjakin, Lumilapsi, odottamassa lukijaa. Vaikeita valintoja!
Sivuja luettuna: 475

KLO 18:00

Noniin nyt on yhteinen lukumaraton osaltani ohi. Iltapäivän aikana luin vielä Locke & Key sarjakuvan viidennen osan, noin puolet Hautuukoti-sarjakuvasta sekä hieman alkua McEwanin Lapsen oikeudesta. Kiva maraton taas takana, ja onneksi lukeminen tuntuu maistuvan vieläkin, joten tästä on hyvä jatkaa viikon mittaista putkea kirjojen parissa. Voi olla että tämän päivän pidän lukemisesta taukoa, mutta sen verran kiinnostava tuo Lapsen oikeus oli, että varmaan jo huomenna jatkan sen parissa. Tsempit vielä muille maratoonareille!



Maratonilla luetut kirjat:

Margaret Atwood: Oryx ja Crake (osittain, 140s.)
Joe Hill, Gabriel Rodriguez: Locke & Key, Vol. 4: Keys to the Kingdom (152s.)
Joe Hill, Gabriel Rodriguez: Locke & Key, Vol. 5: Clockworks (160s.)
Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (osittain, 128s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (osittain, 36s.)

Sivuja yhteensä: 805


Edit: Sivumäärät nousivat, koska olin katsonut ne ensin väärin, hups. Mutta ylsinkin siis yli 800 sivun, jee! 

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä (koko pitkälle) maratonille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppiä sinunkin maratonille :)

      Poista
  2. Hauskaa maratonia! :)

    VastaaPoista
  3. Viikon maraton, ihana idea! En nyt saa aikaiseksi osallistua mukaan, mutta voisinpa vaikka viimeisellä lomaviikolla pitää ihan oman, parin päivän mittaisen maratonin ennen opintojen alkua. Hauskoja lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ennen opintoja tämä onkin ihan kiva pitää, silloin kun ei ole taas juurikaan aikaa lukea. Kiva jos innostut pitämään oman maratonin! :)

      Poista
  4. Oryx ja Crake on keikkunut omalla lukulistallani ties miten pitkään... on ilmeisen hyvä kirja. :) Lukuiloa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sain luettua kirjan loppuun ja kieltämättä, olipa hyvä kirja! Ja kiitos samoin! :)

      Poista