8. heinäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton vol 2 (OHI)

Edelliseen lukumaratoniin en päässyt mukaan, mutta tällä kertaa aikaa on, lukemista riittää ja intoakin taitaa löytyä ainakin tarpeeksi. Blogistanian tämän kesän toista lukumaratonia emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogista. Sieltä voi käydä lukemassa myös säännöt ja vaikka vielä ilmoittautuakin, itsekin tein lopullisen päätöksen osallistua vasta tänä aamuna.

Aloitan oman urakkani tänään iltapäivällä, luultavasti joskus parin tunnin sisään. Aloitan todennäköisesti tällä hetkellä kesken olevasta Nälkäpelistä, jonka uusintalukua olen odottanut kovasti. Se on sen verran nopealukuinen ja koukuttava että uskon saavani luettua sen helposti kokonaan. Aika varmasti tulen myös tarttumaan This One Summer -sarjakuvaan, sillä sen lukemista olen pantannut tämä lukumaraton mielessäni.

20170708_121513

Noiden kahden varman luvun lisäksi en sitten tiedäkään mihin tarttua, mutta tuossa on nyt muutama vaihtoehto. Muumi-sarjakuvia hain tänään kirjastosta, samoin kuin Greenwellin kirjan, joka lyhyytensä puolesta voisi toimia maratonilla. Lisäksi mukana vielä lisää sarjakuvaa, hieman novelleja ja se edelleen aloittamatta oleva Oryx ja Crake. En tiedä mikä sen aloittamisessa niin pelottaa kun kaikki kirjat menevät sen edelle. Todennäköisesti se on aloittamatta vielä maratonin jälkeenkin, mutta olkoot nyt tuossa taas muistutuksena.

Päivittelen tähän samaan postaukseen lukemisiani maratonin edetessä. Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille! 

Klo 14:30 - 17:00

Aloitin maratonini lopulta puoli kolmelta, joten parisen tuntia on nyt lukuaikaa takana. Jatkoin jo aiemmin aloittamani Nälkäpelin parissa ja pidin juuri pienen eväs- ja blogienlukutauon. Lukeminen on alkanut aika hitaasti kuten aina, vauhtiin pääsemisessä kestää minulla nähtävästi aina hetki jos toinenkin. Nälkäpelillä jatkan kuitenkin vielä, sillä se vetää puoleensa, sitten vaihdan luultavasti sarjakuvan pariin.
Sivuja yhteensä: 78

Klo 17:00 - 20:40

Jo neljäsosa maratonia takana, kylläpä aika rientää vauhdilla! Varsinkin, kun tuntuu etten oikein etene juuri mihinkään lukemisieni kanssa. Nälkäpeli on edelleen kesken, aikalailla sata sivua vielä jäljellä. Olen lukenut aika hitaasti ja hyppien välillä riveillä, en tiedä mistä hitauteni nyt johtuu. Ehkä jään pohtimaan kirjan tarinaa välillä hieman liikaa. Lähdin välissä ulkoilemaankin, mutta otin Nälkäpelin mukaan, äänikirjan muodossa! En halunnut aloittaa mitään uuttakaan, ja oli kiva päästä kuuntelemaan miltä kirja kuulostaa äänen luettuna. Lukija ei ehkä ollut ihan omaan makuuni, ja lukutahti oli aika hidas enkä huomannut Bookbeatin asetuksissa että sitä saisi nopeutettuakaan? Noh nyt on kuitenkin saatu tarvittava happihyppely sekä ruokaa. Seuraavaksi taidan vihdoin hypätä sarjakuvan pariin, pakko päästä Nälkäpeli-areenalta hieman toisiin maisemiin.
Sivuja yhteensä: 164

Klo 20:40 - 00:00

Luin välissä This One Summer -sarjakuvan, joka oli kyllä kuin tehty tällaiseen kesäiltaan, vielä parempi olisi ollut jonkinlainen mökkiympäristö. Sarjakuva oli hyvä, ja vei tarpeeksi kauas areenalta, että Nälkäpelin pariin jaksoi jo taas palata. Sitä on vielä n. 60 sivua jäljellä, loppu siis häämöttää jo, mutta lukutahtini on ollut sen kanssa todella matelevaa, että katsoo nyt kauan sen parissa vielä kestää. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua myös väsymystä ilmassa, mutta kyllä sitä vielä jonkin aikaa jaksaa valvoa ja lukea.
Sivuja yhteensä: 534

Sunnuntai Klo 11:50

Luin yöllä Nälkäpelin loppuun ja yritin herätä aamulla aikaisin taas lukemaan. Lyhyet yöunet vähän kuitenkin verotti ja nousin hieman myöhemmin mitä oli tarkoitus, mutta ei se mitään. Aamupalan jälkeen nappasin tabletin ja kävin Giant Days -sarjakuvan pariin, jonka tuossa juuri luin loppuun. Kiva ensimmäinen osa, onneksi toinenkin osa löytyy jo e-kirjavalikoimastani. Nyt ajattelin siirtyä kissojen kanssa parvekkeelle lukemaan, mutta en ole vielä aivan varma että mitä, ehkä Greenwellin kirjaa tai novelleja. Maratonia jäljellä vielä noin kaksi ja puoli tuntia, jotain siinä ajassa vielä ehtii!
Sivuja yhteensä: 709

Klo 11:50 - 14:30

Ja näin on minun lukumaratonini loppunut! Aika kivasti meni, tänään tuntui lukeminen sujuvan ehkä hieman kivuttomammin mitä eilen, vaikka silloinkin lukeminen maistui ihan hyvin. Pääsin lopulta Greenwellin Kaikki mikä sinulle kuuluu -kirjassa puoleen väliin, vaikuttaa kiinnostavalle ja sitä luki helposti. 

Kaiken kaikkiaan maraton oli oikein onnistunut, kaikki kirjat sopivat maratonille hyvin ja sivumääräänkin olen oikein tyytyväinen. On mukavaa että sai vihdoin aikaa ihan vaan lukea, se kun on jäänyt viime aikoina niin vähäiselle. Ajattelin lähteä myös elokuun yhteiselle maratonille mukaan, se kun on juuri sopivasti ennen syksyn koulujuttujen alkua.

***
Luetut kirjat:

Suzanne Collins: Nälkäpeli (osittain, 275 s.)
Mariko Tamaki, Jillian Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison, Lissa Treiman: Giant Days, Vol 1. (114 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (osittain, 122 s.)

Sivuja yhteensä: 831 
 

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratonille! :) Oma urakkani päättyi puolitoista tuntia sitten, joten seurailen innolla muiden rupeamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy muistaa käydä katsomassa välillä miten muilla menee, tai on mennyt! :)

      Poista
  2. This One Summer oli hieno, tykkäsin hirmuisesti! Kivaa maratonia sinulle, kunhan pääset aloittelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Sen pariin aion ehdottomasti hakeutua pian :) Kiitos!

      Poista
  3. Kuulostaa onnistuneelta lukumaratonilta :)
    Nälkäpeli kirjojen lukeminen olisi minullakin luultavasti mennyt enemmän miettimisen kuin lukemisen puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein onnistunut :) Nälkäpeli on tosiaan muuten nopealukuinen, mutta itse ainakin jo vaan nostalgiasyistä luin sitä hitaammin mietiskellen :D

      Poista
  4. oletpa hienosti saanut luettua! :) Greenwellin kirja oli ihana, odotan mielenkiinnolla lisää ajatuksiasi siitä kun olet saanut sen luettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa en oikein nähnyt kirjan ihanuutta, mutta nyt yli puolen välin se alkaa sieltä näyttäytyä, täytyy vaan lukea hieman hitaammalla tahdilla nyt loppuun mitä maratonin aikana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3