2. maaliskuuta 2017

Helmikuun kirjasaldo

Helmikuu menee aina aivan liian nopeasti. Lyhyin kuukausi tuntuu joka kerta aiempaa lyhyemmältä, se suorastaan vilahtaa ohi. Helmikuussa alkoi onneksi hieman tuntua jo pientä kevättä sekä ulkona että rinnassa, vaikka sieltä vielä pakkasiakin saatiin. Sääolosuhteet olivat kuitenkin ihan kivat, en enää juurikaan nauti kesän helteistä, joten ei sinne nyt niin kiire ole.

Lukemisen puolesta helmikuu oli oikein kiva! Tähän suuri apu oli ystävänpäivän lukumaraton, jolle jälleen myös osallistuin. Maratonista löytyy oma postaus täältä. Maratonin lisäksi lukeminen tuntui kivalle ja sillä oli hyvä kompensoida kaikkea koulusta tulevaa hommaa. Loppukuusta alkoi jälleen tosin tuntua, että lukemiselle ei vaan ole aikaa, tai iltaisin ei vaan enää jaksa lukea. Tämä tila tuskin lähiviikkoina kovin kohenee, mutta ainakin juuri nyt ollessani talvilomalla minulla on hetki aikaa rauhoittua kirjan ääreen.

IMG_20170223_165844_140

Helmikuusa luin 6 kirjaa, joista
2 oli sarjakuvia,
1 lastenkirja,
1 novellikokoelma,
2 englanniksi,
3 kirjastosta ja 3 omasta hyllystä.

Luetut:

Jack Thorne, J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (343 s.)
Anni Nykänen: Mummo (104 s.)
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 6 (152 s.)
Bjorn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Pioneerit (133 s.)
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (271 s.)
Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja (253 s.)

Sivuja yhteensä: 1256

Luetuista kirjoista kaikki muut on siis ainakin osaksi lukumaratonilla luettuja, paitsi viimeisin, Rasi-Koskisen upea kirja. Se olikin ehdottomasti koko kuukauden paras kirja, vaikkei tuolla maratonilla luetuistakaan mikään ollut huono, päin vastoin.

Näiden lisäksi olen kuunnellut n. puolet Carrie Fisherin The Princess Diarist -äänikirjasta, sekä aloittanut John Williamsin Augustusta. Niin joo ja se Haiteksti, hmm se on edelleen kesken, ja sen tarun loppu taitaa olla pian lähellä.

Kerrassaan kiva kuukausi siis takana, toivottavasti maaliskuu ei kiireisellä aikataulullaan ihan tapa, ja toivottavasti ehdin lukea edes jotain. Priorisointiahan se on, ainahan sitä voisi mennä aikaisemmin illalla sänkyyn lukemaan.

Ihanaa maaliskuuta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Mukavaa maaliskuuta! Minulla helmikuu oli aika huono lukukuukausi, joten toivottavasti tästä tulee parempi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parempaa lukukuukautta tästä kuusta :)

      Poista
  2. Mukavaa maaliskuun alkua! Minä jotenkin odotan aina kovasti maaliskuuta, nyt jotenkin tuntuu että alkaa kevät. Hiljalleen se tulee... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! On kyllä mukavaa, että päivät pitenevät ja valoa on koko ajan enemmän. Kyllä se kevät alkaa olla jo ovella :)

      Poista
  3. Onneksi olkoon! Voitit kirjablogini arvonnassa Shari Lapenan kirjan Hyvä naapuri. Laitapa osoitteesi minulle: riittacita@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, kiitos paljon arvonnasta! Laitan osoitteen tulemaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3