13. helmikuuta 2015

Fables, Vol. 2: Animal Farm

Bill Willingham
Fables, Vol. 2: Animal Farm (irtonumerot #6 - #10)
Vertigo, 2003
112 s. 
kirjastolaina



Yritän parhaani mukaan olla spoilaamatta tätä tai ensimmäistä osaa, mutta pieni varoitus lienee silti paikallaan! Lisäksi linkitän muutamien hahmojen kohdalle Wikipedia -sivuja hahmojen alkuperästä. 

Animal Farm lähtee liikkeelle ensimmäisestä osastakin tutuksi tulleen Snow Whiten matkasta Farmille, tehdäkseen perinteisen tarkastuksensa kuinka asiat siellä ovat menneet viime aikoina. Perille päästyään hän huomaa yllätyksekseen että Farmin ylläpitäjä ja hallinnoija Weyland Smith, seppäjumala, on ottanut koko paikasta hatkat ja hänen paikkansa on ottanut yksi kolmesta porsaasta. Kaikki ei ole aivan kuten pitäisi. Jo satoja vuosia Farmilla asuneet Fablesit ovat kyllästyneitä olemaan piilossa, ja kapina alkaa olla valmis. Eikä tragedioiltakaan vältytä.

Kauaa ei nokka tuhissut ensimmäisen osan jälkeen kun tartuin jo tähän toiseen. Halusin kovasti päästä näkemään miltä ensimmäisessäkin osassa mainuttu Farmi näyttää. Siellä ovat siis kaikki ne Fablesit, jotka eivät voi ottaa ihmisen muotoa eivätkä siten voi elää normaalien ihmisten, Mundyjen, joukossa. Ja miten vauhdikas osa tämä olikaan! Alun näennäisen hitauden jälkeen päästään nopeasti vauhtiin ja kirja vie mukanaan. Tyyli on myöskin aika erilainen edelliseen osaan verrattuna. Ensimmäinen osa oli aikalailla vasta tutustumista ja esittelyä, suhteellisen rauhallista. Juonikuvio oli myöskin hyvin selkeä; tutkittiin murhaa, joka lopussa selvitettiin. Tässä sen sijaan on jo paljon suuremmat ja selvästi kauaskantoisemmat juonikuviot kyseessä.

Hahmoja tulee roppakaupalla lisää ja eri näkökulmat vaihtuvat useasti. Varsinkin osa uusista hahmoista on todella mielenkiintoisia, kuten Goldilocks (Kultakutri) ja kettu Reynard. Menetyksiltäkään ei tässä osassa tosiaan vältytä, jotka osaltaan olivat minulle jopa aika järkyttäviä. En tavallaan osannut odottaa että tällaista tapahtuu näissä sarjakuvissa, joten yllätys oli aika suuri. En kuitenkaan näe tätä mitenkään huonona asiana, pidän siitä että kirja yllättää, vaikka joku kiva hahmo kuolisikin. (Toki tähänkin on poikkeuksia, kuten muutamat Potterit......) Lisäksi pidän siitä että hahmot eivät todellakaan ole yksiselitteisesti pahoja tai hyviä. Jokaisella on omat huonot puolensa ja synkät historiansa. Kirjassa myös käsitellään sellaisia aiheita, jotka ovat aika kaksipiippuisia, enkä itsekään oikein tiedä mielipidettäni asiaan. Pidin tästä kuitenkin vielä melkein enemmän kuin ensimmäisestä osasta.

Arvosana: Neljä kissanpentua


Ps. Blogin ulkonäkö on hieman muuttunut, ja saattaa vielä lähipäivinä hakea muotoaan. Älkää siis säikähtäkö! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti