Fábio Moon: Daytripper

Fábio Moon, Gabriel Bá
Daytripper
(Vertigo, 2011)
Suom. Petri Silas
Egmont Kustannus, 2012
256 s. 
kirjastolaina

Daytripper on tarina miehestä nimeltä Brás de Oliva Domingos. Brás tekee työkseen muistokirjoituksia, mutta haaveilee kirjailijan urasta. Kirjassa on kymmenen lukua, joista jokainen kertoo jonkin tärkeän elämänvaiheen Brásin elämässä. Oli se sitten oman lapsen syntymä, unelmiensa naisen tapaaminen tai oman isänsä kuolema. Olennaista on Brásin tekemät eri valinnat ja niiden seurakset. Kuolema on hyvin keskeisessä osassa, muutenkin kuin Brásin taidolla kirjoittamien muistokirjoitusten muodossa. Kirja hyppii elämän ja kuoleman välillä, paljastaen monia eri otteita ja vaihtoehtoisia mahdollisuuksia Brásin elämästä. 

"Sillä vasta kun hyväksyt kuolevasi... 

...voi elämäsi todella alkaa. Siinä on elämän ihme. Ja sen salaisuus."  

Kirja on taidolla tehty. Piirrosjälki on todella nättiä, ja jäinkin taas pitkiksi ajoiksi vain ihastelemaan sivuja. Värimaailmakin ansaitsee omat kehunsa, ihania vesivärein maalattuja taustoja ja kirkkaita, tunnelmaan ja hetkeen sopivia värejä. En oikeastaan löydä kirjasta mitään huonoa sanottavaa. Kirja vetää mukanaan alusta loppuun saakka, jokainen sivu on iloa silmille, tarina on mielenkiintoinen, kaunis, koskettava sekä myöskin ajatuksia herättävä.

Kuinka paljon ja kuinka kauas tulevaisuuteen tekemämme päätökset ja valinnat elämässämme vaikuttavatkaan? Kuinka kauaskantoisia vaikutuksia pienilläkin teoilla saattaa olla? Minulle tulee kirjasta väkisinkin ensimmäisenä mieleen paljon pinnalla ollut Kate Atkinsonin Elämä elämältä, jota en ole vielä lukenut, mutta josta olen lukenut eri bloggauksia sen verran paljon että huomaan yhtäläisyydet. Atkinsonin kirjaa lukemattomana en osaa enempää asiasta kuitenkaan vielä sanoa.

Daytripper on todella kaunis kokonaisuus, jota voisin suositella kenelle tahansa. Lukekaa ja ihastukaa!

Arvosana: Viisi kissanpentua

Luin sarjakuvan osana lukumaratonia, jonka pidin viime sunnuntaina 8.2. lukurauhan päivän kunniaksi. Sarjakuva valikoitui kirjastosta mukaan puhtaasti kauniin kannen vuoksi, joka pisti ensimmäisenä silmään. Takakannen ja

pienen selailun jälkeen lainapäätös oli taattu.

Reading Challengesta ruksaan kohdan 24. A book based entirely on its cover.

Fables, Vol. 2: Animal Farm

Bill Willingham
Fables, Vol. 2: Animal Farm (irtonumerot #6 - #10)
Vertigo, 2003
112 s. 
kirjastolaina

Yritän parhaani mukaan olla spoilaamatta tätä tai ensimmäistä osaa, mutta pieni varoitus lienee silti paikallaan! Lisäksi linkitän muutamien hahmojen kohdalle Wikipedia -sivuja hahmojen alkuperästä. 

Animal Farm lähtee liikkeelle ensimmäisestä osastakin tutuksi tulleen Snow Whiten matkasta Farmille, tehdäkseen perinteisen tarkastuksensa kuinka asiat siellä ovat menneet viime aikoina. Perille päästyään hän huomaa yllätyksekseen että Farmin ylläpitäjä ja hallinnoija Weyland Smith, seppäjumala, on ottanut koko paikasta hatkat ja hänen paikkansa on ottanut yksi kolmesta porsaasta. Kaikki ei ole aivan kuten pitäisi. Jo satoja vuosia Farmilla asuneet Fablesit ovat kyllästyneitä olemaan piilossa, ja kapina alkaa olla valmis. Eikä tragedioiltakaan vältytä.

Kauaa ei nokka tuhissut ensimmäisen osan jälkeen kun tartuin jo tähän toiseen. Halusin kovasti päästä näkemään miltä ensimmäisessäkin osassa mainuttu Farmi näyttää. Siellä ovat siis kaikki ne Fablesit, jotka eivät voi ottaa ihmisen muotoa eivätkä siten voi elää normaalien ihmisten, Mundyjen, joukossa. Ja miten vauhdikas osa tämä olikaan! Alun näennäisen hitauden jälkeen päästään nopeasti vauhtiin ja kirja vie mukanaan. Tyyli on myöskin aika erilainen edelliseen osaan verrattuna. Ensimmäinen osa oli aikalailla vasta tutustumista ja esittelyä, suhteellisen rauhallista. Juonikuvio oli myöskin hyvin selkeä; tutkittiin murhaa, joka lopussa selvitettiin. Tässä sen sijaan on jo paljon suuremmat ja selvästi kauaskantoisemmat juonikuviot kyseessä.

Hahmoja tulee roppakaupalla lisää ja eri näkökulmat vaihtuvat useasti. Varsinkin osa uusista hahmoista on todella mielenkiintoisia, kuten Goldilocks (Kultakutri) ja kettu Reynard. Menetyksiltäkään ei tässä osassa tosiaan vältytä, jotka osaltaan olivat minulle jopa aika järkyttäviä. En tavallaan osannut odottaa että tällaista tapahtuu näissä sarjakuvissa, joten yllätys oli aika suuri. En kuitenkaan näe tätä mitenkään huonona asiana, pidän siitä että kirja yllättää, vaikka joku kiva hahmo kuolisikin. (Toki tähänkin on poikkeuksia, kuten muutamat Potterit......) Lisäksi pidän siitä että hahmot eivät todellakaan ole yksiselitteisesti pahoja tai hyviä. Jokaisella on omat huonot puolensa ja synkät historiansa. Kirjassa myös käsitellään sellaisia aiheita, jotka ovat aika kaksipiippuisia, enkä itsekään oikein tiedä mielipidettäni asiaan. Pidin tästä kuitenkin vielä melkein enemmän kuin ensimmäisestä osasta.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Ps. Blogin ulkonäkö on hieman muuttunut, ja saattaa vielä lähipäivinä hakea muotoaan. Älkää siis säikähtäkö! 

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Alan Bradley
Piiraan maku makea
(The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Suom. Maija Paavilainen
Bazar, 2014
388 s.
lainassa ystävältä

Flavia de Luce on 11 -vuotias intohimoinen kemisti ja innokas salapoliisi. Myrkyt ovat hänen erikoisalaansa, eikä voisi olla parempaa kohdetta kuin hänen vihaamansa tyhmät isosiskot. Äiti Harriet on kuollut vuosia sitten, eikä perheen isä juuri poistu rakkaan postimerkkikokoelmansa äärestä. Joten kun Flavian isä järkyttyy syvästi keittiön kynnykseltä löydetystä linnusta ja tämän nokassa olleesta postimerkistä, Flavian mielenkiinto nousee. Eikä pihamaalta löytynyt ruumis sitä ainakaan yhtään vähennä. Kuka tuo kuollut henkilö heidän pihallaan on, mitä tarkoittaa hänen viimeinen henkäisemänsä sana Vale ja kuka söi rouva Mulletin vihatusta piiraasta palasen? Entä miten käy Flavian pienelle kemiankokeilulle siskonsa Ophelian iholla?

Minä en ole juurikaan dekkareiden ystävä. Tai oikeastaan sanotaanko että olen vain harvojen dekkareiden ystävä. Luen niitä äärimmäisen harvoin, ja oikeastaan lukemani dekkarit voisi varmaan laskea yhden käden sormilla. Pidän valtavasti suljetun huoneen arvoituksen -tyylisistä dekkareista, kuten Eikä yksikään pelastunut (tai Kymmenen pientä neekeripoikaa kuten oma painokseni), mutta mitkään "kovaksi keitetyt" eivät kiinnostustani herätä. Voisi siis sanoa että olen suhteellisen harjaantumaton dekkareiden lukija. Ja ehkä juuri siitä syystä Piiraan maku makea hurmasi minut täysin.

Flavia on päähenkilönä aivan ihastuttava! Pieni neropatti jolla on sekä sana että nippelitieto hallussa. Pelkäsin alkuun että Flavia olisi liian pikkuvanha, mutta näin ei onneksi ollut asia. Flavia käyttäytyy monella tapaa vielä kuin lapsi; spontaaneja mietintätaukoja nurmikkoon heittäytyneenä, iloisia pyöräilyretkiä (pyörän nimi on Gladys) laulun raikaessa sekä kostoja tyhmille isosiskoille. Hän ei aina ajattele sanomisiaan loppuun saakka, eikä malta mieltään kiusauksissa. Monessa kohtaa lukija on edellä päätelmissä, kun Flavia ei aivan ole vielä saanut lankoja kurottua yhteen. Tämä ei kuitenkaan haitannut, Flavian pohtimisia ja päätelmiä oli hauskaa lukea.

""No ei hemmetissä!" huusin tuuleen ja rallattelin samalla kun kiisin eteenpäin: 

"Tsumppa-pumppa! Tsumppa-pumppa, tsumppa-pumppa-PUUM!""

Kirjassa on oikeastaan kaikki kohdallaan. Miljöö on hieno; vanha, suuri sukukartano ja pieni maalaiskylä 1950- luvulla. Hahmot ovat loistavia, jokainen erottuu edukseen ja dialogi on mielestäni sujuvaa. Kirja on myös yllättävän jännittävä! Tätä en ollut kirjalta odottanut, ja se yllätti positiivisesti. En oikeastaan edes keksi kirjasta mitään negatiivista. Kirja on ihanan hyväntuulinen, sopivalla tavalla jännittävä, helppolukuinen, hauska, nokkela ja todella koukuttava. En ollut edes odottanut että kirja iskisi aivan näin kovaa, mutta mielestäni se vain oli todella ihana ja ihastuttava kokonaisuus. Kirjan lopettaessani meinasin samantien lähteä kirjastoon etsimään sarjan toista osaa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Maltoin kuitenkin vielä mieleni, vaan kuinkahan kauan...

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikkei dekkarit olisikaan sinun(kaan) juttusi.

Arvosana: Viisi kissanpentua

Luin kirjaa osana sunnuntaista lukumaratonia, ja ruksaan tällä myöskin Reading Challengen kohdan 10. A mystery or thriller.

Piiraan maku makeasta on blogattu valtavasti, tässä muutama postaus: Kirsin kirjanurkka, Lumiomena, Notko, se lukeva peikko, Ei vain mustaa valkoisella ja Ullan luetut kirjat.

Flavia de Luce -sarja

Piiraan maku makea

Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)

A Red Herring without Mustard

I Am Half-Sick of Shadows

Speaking from Among the Bones

The Dead in Their Vaulted Arches

Lotta Lundberg: Klovnin kyyneleet

Lotta Lundberg
Klovnin kyyneleet
(Skynda, kom och se, 2006) 
Suom. Leena Vallisaari
Gummerus, 2008
505 s.

Klovnin kyyneleet vakuutti takakannellaan minut viime vuoden tammikuussa, kun sen alennusmyynneistä bongasin. Kirja jäi kuitenkin tuttuun tapaan hyllyyn pölyyntymään liki päivälleen vuodeksi, kunnes otin sen lukemistooni tammikuussa. Ja totuuden nimissä on kerrottava, etten olisi vieläkään ottanut sitä lukuun, ellen olisi nostanut sitä kirjapurkistani seuraavaksi luettavaksi kirjaksi. Luin kirjan kuitenkin loppuun vasta eilen, lukumaratonini yhteydessä.

"- Jokainen meistä on seisonut sillä rannalla, hän huomautti, olemme tunteneet imun jalkojen alla, tunteneet hiekan vajoavan ja katoavan ja aaltojen kietoutuvan jalkojen ympärille ja vetävän. Vetävän kohti jonkinlaista keskinkertaisuuden mallia. Tavallista sileäpintaista keskivertomerta, joka voisi tuudittaa meidät tyhmyyteen. Olet varmasti itsekin kaivannut sinne. Etkö olekin?"

Klovnin kyyneleet kertoo Glauerista, Kasta, Nellystä ja Verneristä. Kaikkia heitä yhdistää pienikokoisuus, elämä kääpiönä. Glauer ja Ka ovat saaneet tarpeekseen Luna Parkin huvipuistosta New Yorkissa. Elämästä narreina, tyhjänpäiväisistä ja idioottimaisista tempuista joita täysikasvuiset tulevat töllistelemään. Glauer haaveilee perustavansa kunnollisen teatteriseurueen, jonka näytelmät ovat sivistyneitä. Glauer ja Ka lähtevät laivalla Berliiniin, Glauerin kotimaahan, aikomuksenaan täyttää nuo haaveet. Laivamatka joulutontuiksi pukeutuneina täytyy kestää, haave on jo askeleen lähempänä. Berliini ei kuitenkaan ole enää se mikä se Glauerin muistoissa oli. Se sykkii, koko kaupunki sykkii kiihkoa. Ja pian he huomaavat ettei tuo kiihko ole heitä varten, he ovat ulkopuolisia ja pian eläminen siellä käy vaaralliseksi. Hitler on hullaannuttanut koko maan, eikä erilaisuutta siedetä. Tukholman Gröna Lundin huvipuistosta kuuluu kuitenkin hyviä uutisia, teatterijoukko otettaisiin ilolla vastaan, jos he haluaisivat tulla sinne esiintymään kesän ajaksi. Glauerin ja Kan mukaan lähtevät maailman pienin mies Verner sekä omalaatuinen musta tyttö Nelly.

Gröna Lund ei kuitenkaan aivan vastaa tovereiden haaveiden mielikuvaa. Liian valoisat yöt, yksityisyyden puute, asuminen hikisissä parakeissa, normaalin elämän näytteleminen omassa tivolikylässä Liliputiassa sekä Glauerin aikaansaamattomuus näytelmän parissa. Ja jälleen täysikasvuiset ihmiset töllistelemässä.

"Kaikki elättelivät mieluummin valhetta. Valhe ei esittänyt vaatimuksia. Se vain oli. Itsestään selvänä, viettelevänä ja helppona. Kuin värityskirja. Tarvitsi vain täyttää ruudut oikeilla väreillä. Tai kuin huora. Tyhjennä ja unohda. Ei tarvinnut panostaa mihinkään aitoon, ei pelätä että joku pääsisi perille totuudesta ja sanoisi, ettei hän ollutkaan kelvollinen."

Luin Klovnin kyyneleitä hyvin hitaasti, osaksi johtuen kauniista kielestä, jota piti jäädä makustelemaan ja pohtimaan, mutta osaksi johtuen toisista vielä mielenkiintoisimmista kirjoista jotka kiilasivat tämän ohi. Kirja lojui yöpöydälläni liian kauan, sillä joka kerta siihen tarttuminen oli enemmän ja enemmän pakkopullaa, vaikka lopulta lukeminen itsessään olikin sujuvaa.

En oikein osaa edes sanoa mikä kirjassa mätti. Tai ei siinä varsinaisesti mättänyt kai mikään. Pidin siitä, mutten mitenkään erityisesti kuitenkaan. Välillä kirjan koukeroinen kieli oli liiankin koukeroista, enkä jaksanut keskittyä. Toisinaan taas teki mieli kirjoittaa jokainen lause ylös. Eri henkilöiden sielunmaisemaa avattiin hyvin, mutta itsesyytökset, itsesääli ja kaikenlainen pohdinta kävi välillä aika raskaaksi. Kirjassa avataan hyvin erilaisuuden, häpeän ja yksinäisyyden aiheuttamia arpia. Ymmärrän kyllä että tällaisia kirjoja täytyy olla, kärsimyksestä täytyy puhua, mutta silti minulle jäi kirjasta hieman ristiriitaiset tunnelmat. En vain osaa pukea näitä ristiriitoja sanoiksi asti. Lisäksi kirjan loppu oli aika avonainen, josta en yllättävää kyllä tällä kertaa niin pitänyt. Olisin mielelläni kuullut nimen omaan mitä kaiken sen jälkeen tapahtui, ja se jäi harmittamaan.

Klovnin kyyneleet ei kuitenkaan ollut huono, minullakin se olisi varmaan toiminut paremmin jos olisin lukenut sen hieman nopemmalla tahdilla. Kirja perustuu tositapahtumiin ja lopussa on muutama sivu kirjan synnystä. Nämä sivut olivat hieno lisä, tarina sai vielä enemmän syvyyttä ja tilastotieto Saksasta ja Ruotsista oli aika pysäyttävää.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Ruksin tällä kirjalla myös Reading Challengesta kohdan 1. A book with more than 500 pages. 

Lukurauhanpäivän lukumaraton + koonti

Ja niin alkaa 12h lukumaraton! Tai alkoi itseasiassa jo kello 12:00. En vain jaksanut tulla heti tekemään postausta, vaan hyppäsin suoraan lukemaan. Jatkan lukemista siis kello 00:00 saakka, ja päivittelen tähän postaukseen etenemistäni päivän aikana.

12:00

Alku viivästyi hieman ja keskittyminen meinasi herpaantua kissoihin, someen ja kaikkeen muuhun kuin lukemiseen. Kangertelua. Sain kuitenkin vihdoin lukemisesta kiinni ja se alkoi sujua. Jatkoin keskeneräistä Klovnin kyyneleitä, joka on ollut kesken jo kuukauden.

14:40

Klovnin kyyneleet vihdoin luettu! Jäljellä ei ollut enää kuin vähän yli sata sivua, mutta kirja on ollut alusta saakka todella hidaslukuinen. Mutta ei oikeastaan edes huonolla tavalla, kieli on kaunista ja välillä lauseita piti jäädä lukemaan uudelleen ja makustelemaan. Melkoista tahkomista kirja silti oli, vaan siitä enemmän myöhemmin.  

Luettuja sivuja: 132

Nyt täytyy ehkä lähteä käymään hieman ulkona, siellä näyttäisi olevan ihana ilma! Täällä ei ainakaan luvatusta myrskystä näy jälkeäkään. Lukuevästä tekisi mieli hakea, joten taidan suunnata kauppaan. Sen jälkeen jatkan lukemista luultavasti jonkun sarjakuvan parissa, nyt kaipaan jotain hieman kevyempää edellisen kirjan jälkeen.

16:05

Kaupasta haettu ruokaa ja herkkuja, ehkäpä sitä nyt yhden illan pärjää. Ulkona olikin hieman kylmempi ja liukkaampi keli mitä luulin, joten ulkoilut jäivät nyt lyhyeen. Pienen tauon ja datailun jälkeen olen valmis jatkamaan! Nyt lukuun pääsee sarjakuva Daytripper, jonka kohdalla odotukset ovat aika korkealla.

17:55

Daytripper luettu. Olipahan hieno ja harvinaisen kaunis sarjakuva. Silmä lepää jokaisella sivulla. Se kertoo Brásista, kirjailijaksi haluavasta miehestä, sekä tämän elämästä. Elämästä eri valintoineen ja vaihtoehtoineen. Elämästä ja kuolemasta. Upea kirja, jota täytyy hieman vielä selailla ja pohtia enemmän.

Luettuja sivuja: 256

Yhteensä: 388

Seuraavaksi olin ajatellut jatkaa sarjakuvien parissa, mutta Daytripperin jälkeen kaipaan oikeastaan jotain muuta. Jatkan siis joko Baskervillen koiraa tai aloitan kauan himoitsemaani Piiraan maku makeaa.

19:20

Jatkoin Baskervillen koiraa parikymmentä sivua, mutta huomasin että väsymys alkaa jo vähän painaa ja kirjan kieli on sen verran vanhahtavaa, että keskittyminen herpaantuu, joten päätin jättää sen toiselle päivälle. Nyt kaipaan jotain menevää johon voi upota loppupäiväksi, joten taidan aloittaa Piiraan maku makean.

Luettuja sivuja: 20

Yhteensä: 408

00:00

Ja maraton ohi! Piiraan maku makea oli aivan oikea valinta loppuillalle, pääsin hyvään lukuvauhtiin enkä oikeastaan taida edes vielä lopettaa lukemista, sen verran koukuttava kirja oli. Kirja olisi ollut hyvä vaihtoehto aloittaa koko maraton, mutta toisaalta olisin voinut myöhemmin harmitella jos olisin lukenut kirjan kokonaan ja pian liiankin vauhdilla läpi. Mutta miten ihastuttava kirja!

Luettuja sivuja: 151

 

Yhteensä: 559

Koonti

Sivuja kerääntyi siis yhteensä 559, mikä on ihan kiva määrä. Luin yhden kirjan loppuun ja aloitin toista. Luin vain yhden kirjan kokonaan, Daytripperin, joka sekin oli sarjakuva. Kirjassa oli kuitenkin paljon katseltavaa, ihasteltavaa ja pohdittavaa joka vei aikaa. Eikä se haittaa, en lähtenyt tavoittelemaan mitään lukuja tai määriä, ja olenkin tyytyväinen lopputulokseen. Lukeminen sujui kohtalaisen hyvin koko päivän ajan, toki välissä piti hieman jaloitella ja syödä, sekä katsella Uunoa että datailla. Enkä osaa pysyä poissa instagramista tai muiden blogipostauksista.. Suurimman osan ajasta vietin kuitenkin kirjojen ääressä. Jossain vaiheessa meinasi alkaa tosissaan väsyttää - pimeys, lukeminen ja paikoillaan istuminen. Onneksi on kirkasvalolamppu, jonka valossa oli hyvä lukea.

Ei siis jäänyt mitään kammoja maratonia kohtaan, ehkäpä uskaltaudun jatkossakin ryhtyä tähän. Ehkä jopa jo ensi lauantaina, ystävänpäivänä, kun muitakin bloggareita on lukemassa! Silloin olisi vuorossa 24h maraton, jonka oikeastaan olisin voinut nytkin vetää. Hetken jo mietin että muutanko suunnitelmia ja jatkan huomiseen saakka maratonia, mutta päädyin lopulta lopettamaan niin sanotun hyvän sään aikana.

Siinä siis minun maratonini, kiva kun jaksoitte kommentoida ja tsempata, tuntui aina helpommalle jatkaa kirjan parissa mukavien kommenttien jälkeen. Ja onneksi koko päivän oli hyvää lukuseuraa vieressä! Mitäs kaikkea te luitte lukurauhan päivänä, vai luitteko mitään? Ja nyt, hyvää yötä!

Sunnuntainen maraton

Ensi sunnuntaina 8.2. Suomen Kirjasäätiö kutsuu kaikki Kirjan vuoden kunniaksi rauhoittumaan päivän ajaksi ja keskittymään lukemiseen. Silloin on Lukurauhan päivä! Mikäpä sen parempi tapa viettää sunnuntaita, kuin lukeminen. Ilman häiriöitä, ilman kiireitä, hyvän ruuan ja kenties seurankin kanssa? Ei juuri mikään. Mitäpä siis jos luettaisiin koko sunnuntai? Anyone?

Itse en ole ennen pitänyt minkäänlaista lukumaratonia, sillä olen melkoinen tuuliviiri mitä tulee johonkin pitkäaikaiseen keskittymiseen. Saatan olla aivan fiiliksissä jotain kirjaa lukiessa, kunnes yhtäkkiä tulee täysi stoppi, jonkinlainen ähky. Tekisi mieli lukea, mutta samalla on pakko päästä liikkeeseen, tehdä jotain muuta. Eikä tämä rajoitu vain lukemiseen, vaan näin saattaa käydä minkä tahansa asian kanssa. Jonkinlainen kyllästyminen iskee. Aina toki näin ei käy, olen löytänyt itseni lukuisia kertoja saman kirjan parista melkein liian monta tuntia myöhemmin täysin hukassa ajankulusta. Ehkä siihen tarvitaan vain oikeanlainen kirja, mitä ei vain voi laskea käsistä.

Ajattelin kuitenkin näin blogiurani ensimmäisen kuukauden ja Lukurauhan päivän kunniaksi pitää pienen lukumaratonin! Ensimmäiseni, tarkentaakseni vielä. Ja koska tämä on ensimmäinen lukumaratonini, ajattelin ottaa suhteellisen iisisti ja tehdä tämän mahdollisimman helpoksi itselle, etten vain saa kamalaa ähkyä ja kammoa koko maratonia kohtaan. Lähden liikkeelle siis 12h maratonilla, jonka uskon onnistuvan jopa minulta. Ainakin vaihtelevalla menestyksellä. Välillä on varmaan pakko tehdä jotain muuta, mutta teen parhaani pyhittääkseni suurimman osan ajasta lukemiselle.

Entä mitäkö aion sitten sunnuntaina lukea? Noh, suunnitelmathan saattaa muuttua, mutta uskoisin että pitäydyn seuraavissa:

• Tällä hetkellä kesken oleva Klovnin kyyneleet. Kirja on ollut kesken jo kauan, jäänyt muiden kirjojen jalkoihin. Eikä se edes ole huono, ehkä vain hieman hidaslukuinen. 
• Toinen kesken oleva kirja, Baskervillen koira. Onneksi on Elisa kirjan ilmaiset klassikot niitä tylsiä iltoja varten kun kaipaa pikaisesti jotain aivan muuta lukemista. Aloitin tätä eräs ilta, ja alku vaikuttaa lupaavalle.
• Ystävältäni lainassa oleva Piiraan maku makea, johon tekisi mieli tarttua samantien. Olen vielä malttanut mieleni, mutta ajattelin ehkä aloittaa myös tätä sunnuntaina.
• Kirjastosta lainatut sarjakuvat, Daytripper ja Fables vol. 3. Sarjakuvia lukee nopeasti ja vaivattomasti, eikä varmasti iske ähky välissä.

Kellonaikaa aloittamiselle en vielä tiedä enkä lyö lukkoon, mutta päivittelen tänne sitten sunnuntaipäivän aikana etenemistä.

Toivon mukaan en ole ainoa tämän asian kanssa, vaan muutkin lähtisivät mukaan jonkinlaiseen sunnuntaiseen maratoniin. Vielä on kovin hiljaista blogistaniassa asian tiimoilta, tai sitten olen vain ajoissa liikkeessä...

Fables, Vol. 1: Legends in Exile

 
Bill Willingham 
Fables, Vol. 1: Legends in Exile (irtonumerot #1- #5)
Vertigo, 2002
127 s. 
kirjastolaina

Kiinnostuin Fablesista alunperin itseasiassa The Wolf Among Us -nimisen videopelin myötä, joka pohjautuu näihin kenties jo legendaarisiin sarjakuviin. Itse en ole peliä pelannut, mutta luettuani tämän ensimmäisen osan saatan sitä joskus kokeilla. Lisäksi ylipäätään mikä tahansa muunnelma tunnetuista saduista kiinnostaa aina.

Kirjan nimi Fables on kirjassa esiintyvien satuhahmojen nimitys itselleen. Tarinassa kaikki sadut ovat olleet aikoinaan totta, mutta erinäisten tapahtumien takia hahmot joutuvat pakenemaan omasta maailmastaan ja piiloutumaan New Yorkiin normaalien ihmisten joukkoon. Sinne he perustavat yhteisön jossa he kaikki asuvat, Fabletownin. Hahmot jotka eivät voi ottaa ihmisen muotoa, joutuvat elämään piilossa niin sanotulla Farmilla. Farmiin tutustutaan paremmin sarjan toisessa osassa, jonka nimi on Animal Farm.

Legends in Exile tutustuttaa meidät vasta muutamaan hahmoon, kuten esimerkiksi Lumikkiin (Snow White), Ritari Sinipartaan (Bluebeard) ja pavunvarren Jaakkoon (Jack and the Beanstalk). Tarina seuraa Fabletownin sheriffin Ison Pahan Suden eli Bigby Wolfin, yritystä ratkaista Lumikin sisaren Rose Redin murhamysteeriä (Ensin luulin Rose Redin olevan punahilkka, mutta hahmo pohjautuukin kuulemma tähän). Sen moniulotteisempaa juonta ei tässä ensimmäisessä osassa ole, vaikkakin pieniä viittauksia tulevaan voi huomata taustalta. Tarina kulkee perinteisellä murhamysteerin kaavalla, jossa ensin tutkitaan murhapaikka, sitten kysellään epäillyiltä ja lopussa tulee klassinen kohtaus jossa salapoliisi selvittää suuren yleisön edessä kuka teki ja mitä tapahtui.

Tai kuten Bigby itse sen kertoo: "This is it. In the mystery novels this is called the 'parlor scene,' where the clever detective reveals all. If this were a work of fiction, the author would pause the story here to ask the readers if they'd put all the clues together yet."

Pidin sarjakuvasta todella paljon, vaikka muutama miinuspuolikin löytyi. Aloitetaan kuitenkin niistä plussista. Ensinnäkin kaikki murhamysteerit jotka loppuvat tähän kyseisenlaiseen kohtaukseen, jossa salapoliisi vihdoin paljastaa syyllisen ja keinot joilla pääsi lopputulokseen, ovat aina mieleeni. Oli kyse sitten kirjasta, tv-sarjasta tai elokuvasta. Pidän siitä että saan pohtia eri syyllisiä ja syitä teolle, vaikka saatankin lopulta olla aivan hakoteillä. Rakastan tällaista neroutta mitä esim. Holmesilta ja Poirotilta löytyy. Mielestäni sarjakuva onnistuu tässä suhteellisen hyvin, vaikka itse tapahtumat olivatkin lopulta aika helposti arvattavissa.

Juonen lisäksi itse hahmot ovat todella kutkuttavan mielenkiintoisia. Hahmojen välisiä suhteita valotetaan pikkuhiljaa ja moni pääsee tarinassa ääneen. Jokaisessa on todellisen ihmisen (tai eläimen) tapaan syvyyttä; kellä on rahaongelmia, kellä aviokriisiä, kellä väkivaltataustaa. Enää ei ole pelkkää onnellista elämää loppuun saakka, vaan löytyypä joukosta eronneita prinssejä ja prinsessoitakin. Toivon mukaan jatkossa mukaan tulee entistä suurempi joukko uusia "tuttuja" hahmoja.

Välikuva. Kauniita, eikö?

Muutama miinuspuolikin kirjasta kuitenkin löytyy. Ensimmäinen on itselle oikeastaan se tärkein kun kyse on sarjakuvista ja graafisista novelleista, nimittäin ulkoasu ja piirustustyyli. Tässä sarjakuvassa se ei juuri omaa silmääni miellyttänyt, vaikka siihen onneksi lopulta tottuikin. Sitä on oikeastaan vaikea kuvailla miksi en tällaisesta tyylistä pidä, mutta kaiketi kyse on liian yksityiskohtaisesta ja realistisesta otteesta. Tyyliin tosiaan onneksi tottui eikä se loppua kohden enää häirinnyt. Jokaisen osan välissä näkyvät sivun kokoiset taidekuvat olivat sen sijaan mielestäni todella kauniita ja hienoja, kuten esimerkiksi oheinen kuva.

Toinen pieni miinus on tuossa lyhyessä lainauksessakin huomattavissa oleva tekstin lihavoinnin suuri käyttö. Tähän asiaan kiinnitin jo alkumetreillä huomiota, mutta lopussa asia alkoi jo hieman ärsyttää. Ymmärrän toki lihavoinnin käytön kun halutaan painottaa jotain asiaa. Ja totta on, että se tekee puheesta paljon eläväisemmän kuuloista. Melkein jokaisessa lauseessa on kuitenkin yksi tai useampi sana lihavoituna, mikä todella pistää silmään. Mielestäni sitä olisi voinut vähän karsia pois.

Kolmas ja viimeinen pienen pieni miinus on mielestäni todella ruma kansi... No, onneksi se ei vaikuttanut lukukokemukseen. Vaikkakin, jos kannen perusteella olisin kirjastosta lukemista hakenut, tämä olisi jäänyt hyllyyn.

Summa summarum, todella mielenkiintoinen sarjan avaus ja hieno lukukokemus. Suosittelen lämpimästi jos sarjakuvat ja satuhahmot kiinnostavat vähääkään.

Arvosana: Neljä kissanpentua