5. tammikuuta 2016

Vuosi 2015 paketissa

Niin on vuosi 2015 saatu päätökseen! Uusi vuosi on jo kovassa vauhdissa, ja tuntuu hullulta että pitää puhua jo viime vuodesta, kun mainitsee viikko sitten tapahtuneen asian. 

On aika jännittävää tarkastella viime vuotta täällä blogin puolella, kun blogikaan ei ole aivan vielä edes vuoden ikäinen. Siihen ei toki ole enää montaa päivää kun synttäreitä voi jo viettää. Teen tuona päivänä varmaan jonkinlaisen oman postauksen, mutta nyt haluan tehdä katsauksen viime vuoden kirjallisiin tilastoihin, sekä tietysti juuri päättyneisiin haasteisiin.


Vuonna 2015 luin yhteensä 85 kirjaa, eli 17 513 sivua (Goodreadsin mukaan). Alkuvuodesta asetin tavoitteeni Goodreadsissa muistaakseni 50:een kirjaan, mutta koska tavoite täyttyi jo n. puolessa välissä vuotta, kiitos monien sarjakuvien, nostin tavoitettani. Lopulta tavoite lukea 85 kirjaa täyttyi juuri sopivasti.

E-kirjoja tuli luettua 11 kappaletta, joista 9 oli sarjakuvia. Äänikirjoja kuuntelin yhden.

Kotimaisia kirjoja luin 32 kappaletta. Yllättävän suuri määrä omasta mielestäni.
Ulkomaisia kirjoja oli kuitenkin selvästi enemmän, siis loput 53.  
Suomeksi käännettyjä kirjoja luin 36, mukana myös yksi kotimainen, ruotsista suomeksi käännetty. 

Englanniksi luin 18 kirjaa. Näistä 2 oli romaaneja, yksi äänikirja ja loput 15 sarjakuvia.

Miesten kirjoittamia kirjoja oli 45, naisten 40. Osa kirjoista on toki molempien tekemiä, kuten suuri osa sarjakuvista. Laskin nämä kuitenkin aina vain kirjoittajan mukaan, en kuvittajan. Aika tasainen tulos, en juuri kuukausikoosteita lukuunottamatta kiinnittänyt tähän mitään huomiota.

Sarjakuvia luin huiman määrän, 40 kappaletta! Näistä 16 oli kotimaisia. Kokonaismäärään olen ottanut mukaan myös muutaman mangan. Itse romaaneja tuli luettua siis vain hieman yli puolet, mikä selittää pienen yhteissivumäärän.

Kirjastonkirjoja tuli lainattua suuri määrä, 49 kappaletta. Oman hyllyn kirjoja oli 31 kappaletta, arvostelukappaleita 4 ja muualta lainattuja 1. Varmasti tulen jatkossakin hyödyntämään kirjaston antimia suurella innolla, mutta vakaa pyrkimykseni on myös muistaa oman hyllyn lukemattomat kirjat, ja pitää ehkä jopa hieman taukoa kirjastosta. Taas.

Uusia julkaisuja luin 10 kappaletta. Näistä vain yksi oli käännöskirja jonka suomennos tuli viime vuonna, loput 9 oli kotimaisia.


Vuonna 2015 ostin yhteensä 44 kirjaa. Näiden lisäksi sain joko lahjaksi tai eri arvontojen kautta 9 kirjaa. Arvostelukappaleita sain sen 4 kappaletta. Yhteensä hyllyyni muutti siis 57 kirjaa koko vuoden aikana. Ilmankos meinaa tila loppua. Olen kyllä myös karsinut kirjoja sieltä pois, ja jatkossakin karsintaa on luvassa.

***

Entäs sitten vuoden 2015 parhaat kirjat? Koska sarjakuvia tuli luettua niin paljon, päätin jakaa yhden ison listan kahtia, romaanit ja sarjakuvat erikseen:

Top 5 romaanit

5. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

4. Alan Bradley: Piiraan maku makea

3. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

2. Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

1. Susan Fletcher: Noidan rippi


Listan ensimmäistä oli hyvin vaikea päättää, mutta tällä hetkellä se kääntyi Noidan ripin puolelle. Se kirja vain vei sydämen mukanaan. Ja miten ihania kirjoja kaikki viisi, on ilo huomata miten hyviä kirjoja on tullut luettua.


Top 5 sarjakuvat

5. JP Ahonen: Villimpi pohjola: Pelinavaus

4. Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja

3. Kurtis J. Wiebe: Rat Queens, Vol. 1

2. Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 3

1. Fábio Moon: Daytripper


Daytripper vei lopulta voiton sarjakuvista, hieman yllättäenkin oikeastaan. Se vaan on jäänyt mieleen todella vahvasti niin kauniilla tarinallaan. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Toki tämäkin lista olisi voinut olla jonain toisena päivänä aivan nurinpäin, kaikki todella mahtavia sarjakuvia, joita jokaista voin suositella.

***

Vuoden 2015 haasteiden koonti

Vuoden alussa, itseasiassa jo ennen blogini perustamista, otin itselleni talteen Goodreadsista löytyneen 2015 Reading Challengen. En lähtenyt suorittamaan haastetta mitenkään orjallisesti, mutta varsinkin alkuun suunnittelin aika paljon mikä kirja kävisi mihinkin kohtaan, ja yleensä myös toteutin ne. Loppuvuodesta haasteen seuraaminen jäi, kun vaihtoehdotkin alkoivat huveta. Tiesin jo alkuun että siellä on muutama vaikea kohta, ja ne sitten jäivätkin täyttämättä. Kiva haaste kaikkineen, enkä vielä tiedä lähtisinkö toteuttamaan samanlaista tänäkin vuonna.

Haasteen 50:stä kohdasta sain siis lopulta ruksittua 42, eli vain 8 jäi uupumaan! Loppujen lopuksi suoriuduin mielestäni aika hyvin. Haaste ja siihen lukemani kirjat löytyy tuolta ylhäältä välilehdestä.

Ompun luoman Luetaan sateenkaari- haasteen kanssa kävi sen sijaan lopulta vähän köpelösti. Alkuun luin hienosti muutaman ensimmäisen valmiiksi mietityn kirjan, mutta loppuvuodesta haaste unohtui. Sain joulukuun alussa kurottua etumatkaa umpeen lukemalla kaksi kirjaa perätysten, mutta viimeinen raita jäi täyttämättä. Olin valinnut violetiksi raidaksi Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin, joka siis jäi n. 80 sivua vajaaksi vuoden päättyessä. Kuusi raitaa kuitenkin suoritettu onnistuneesti. Kiitokset Ompulle kivasta haasteesta!
(Älkää hämääntykö kuvasta; otin kuvan valmiiksi jo alkuvuodesta, sillä Bradleyn kirja oli kirjastonkirja. Siksi kuvassa myös viimeisin Kotiopettajattaren romaani.)

Tässä vielä haasteen raidat ja niihin lukemani kirjat:

Punainen: Melanie Gideon: Vaimo 22
Oranssi: Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Keltainen: Eve Hietamies: Tarhapäivä
Vihreä: Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Vaaleansininen: Thomas Glavinic: Toiveet jotka toteutuvat
Tummansininen: Chris Cleave: Poikani ääni

16 kommenttia:

  1. Hieno kooste ja kyllä sanoisin, että Sateenkaarihaasteenkin suoritit - ei sen nyt niin sivun päälle ole. Kiitos, kun lähdit mukaan. Laitan kuvapostauksen huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no kiitos, vaikka eipä tuolla nyt niin väliä ole :) Olen niin tunnollinen näissä asioissa, että jos joku menee aikarajan yli, niin se on sitten yli :D

      Poista
  2. Kiva kooste ja hieno määrä luettuja kirjoja. Mutta voi apua, blogisi on alle vuoden ja minä kun olen jotenkin jo niin juurtunut, että tuntuu, kuin olisit kirjoitellut täällä aina. Onneksi kirjoitat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuntuu kyllä itsestäkin hassulta, ihan kuin olisi ollut täällä jo pidempään, ja toisaalta taas vastahan tämän aloitin!

      Poista
  3. Mahtava määrä sarjakuvia! Minä luin viime vuonna vain kaksi sarjista ja täytyykin pitää sinut ja tuo sarjakuvamääräsi motivaattorina mielessäni, kun yritän tänä vuonna lukea niitä enemmän. Saisin edes kymmenkunta, niin olisin tyytyväinen!

    Ja Noidan rippi ykkösenä, kiva kuulla, kun se on edelleen kirjastolainojeni pinossa odottamassa vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuvat on sen verran nopealukuisempia, että niitä voi onneksi lukaista vähän siellä sun täällä muiden kirjojen välissä. :) Toimin mielelläni motivaattorina :D

      Toivottavasti pidät Noidan ripistä kun sen luet!

      Poista
  4. Täytyy laittaa Noidan rippi kirja muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä, oli kyllä hieno lukukokemus :)

      Poista
  5. Mukava ja perusteellinen kooste. :) Daytripper on upea, ihanaa että pidit siitä. Minun pitäisikin ottaa tämän vuoden ohjelmaan sarjakuvalistasi kakkonen, kun sitä kehutaan siellä täällä. Lukuintoa myös alkaneelle vuodelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daytripper oli kyllä hieno, ja sekin sattui pistämään kirjastossa silmään ihan ohimennen. Saga-sarjaa suosittelen kyllä ehdottomasti, yksi parhaista. Piakkoin saankin sarjan viidennen osan lukuun :) Ja kiitos sitä samaa sinullekin!

      Poista
  6. Blogistasi olenkin saanut varsinkin paljon hyviä sarjakuvavinkkejä. Daytripper näyttää visuaalisesti niin upealta, että pakko lukea. Näitä tilastokoosteita on niin kiva lukea ja nähdä varsinkin mitkä ovat olleet kirjoista parhaimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Sarjakuvia näkyy blogeissa vielä verrattain aika vähän, joten on mukavaa tuoda niitä ihmisten tietoon. Daytripperiin kannattaa kyllä tutustua ainakin. :) Tilastokoosteita on kyllä kiva lukea, ja kiva päästä itsekin tekemään niitä.

      Poista
  7. Olipa mielenkiintoinen ja kattava kooste, mistä tulikin mieleeni että minulla on edelleen kesken tuo Walking Dead -sarjakuvien lukeminen. Olen muistaakseni vasta kaksi lukenut. Siis niitä yksittäisiä sarjakuvia: olisi kätevää hommata sellainen kirja, jossa on useampi samassa.

    Oikein mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ollut tuo The Walking Deadin Toinen kirja jo ikuisuuden lainassa kirjastosta, täytyisi yrittää lukea se piakkoin. On kyllä hyvä sarja :) Niistähän on ne suuret Compendium-laitokset, joista ensimmäinen sisältää ensimmäiset 48 yksittäistä numeroa. Nämä lukemani kirjat pitää sisällään 12 yksittäistä numeroa.

      Kiitos sitä samaa sinullekin!

      Poista
  8. Näitä koosteita on kiva lukea :) Oletpa lukenut hurjan määrän sarjakuvia! Noidan rippi oli huikea, muitakin Fletcherin kirjoja on hyllyssä, mutta en ole tullut vielä tarttuneeksi niihin. Onnea myös blogisynttäreistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sarjakuvia tuli kyllä luettua aika huima määrä, en itsekään odottanut ihan noin suurta lukua. Fletcherin kirja oli kyllä ihana, pitäisi joskus tarttua muihinkin teoksiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3