John Williams: Stoner

John Williams

Stoner

(Stoner, 1965)

Bazar, 2015

Suom. Ilkka Rekiaro

306 s.

William Stoner syntyy vuonna 1891 pienellä maatilalla Keski-Missourissa. Stoner on maatilalla oppinut tekemään kovasti töitä ja jatkaa samaan malliin aloittaessaan opinnot Columbian yliopistossa. Stoner rakastuu yliopistoon ja opintojensa päätyttyä jatkaakin siellä opettajana. Stoner rakastuu myös erääseen naiseen palavasti, ja vie tämän vihille, juuri häntä edes tuntematta. Lopulta yliopistosta tuleekin Stonerille se ainoa paikka, jossa hän tuntee olonsa onnelliseksi, vaimon tehdessä elämän hankalaksi kotona.

Stoner on hyvin vähäeleinen kirja. Silti vain vähän yli 300:een sivuun mahtuu kokonainen ihmiselämä. Tarina kulkee ajoittain aika vauhdilla, hyppien vuosissa pitkällekin eteenpäin. Silti tuntuu kuin kirja kulkisi hiljaa hiipien hitaasti, vaivihkaa. Millään ei mässäillä eikä mitään painoteta liikaa. Kaikki tapahtuu rauhassa ja kaikki kerrotaan kuin ohimennen.

Jos itse kirja on vähäeleinen, niin on itse Stonerkin. Hän on hahmona todella sympaattinen. Alkuun hänestä oli vaikea päästä perille, mutta niin taisi olla hänen itsensäkin. Oli mielenkiintoista nähdä miten hän pikkuhiljaa oppi itsestään enemmän, oppi rakastamaan kirjoja ja lukemista, oppi heittäytymään opetukseen ja virran vietäväksi. Välillä tosin teki mieli takoa Stonerin päätä, niin tossun alla kun oli. Stoner on kuitenkin sellainen hahmo, johon tutustuisi mielellään, ja juuri hänen luennoilleen olisi hienoa päästä kuuntelijaksi. Itselle kirjan parasta antia olikin keskivaiheen paikkeilla alkaneet yliopiston tapahtumat ja miten Stoner niihin asennoitui ja niistä selvisi. 

Tavallaan kirjassa ei tapahdu juuri mitään. Mutta silti siinä tapahtuu kovinkin paljon. Stonerin elämä ei ole helppoa, mutta kuten hän itsekin sanoo, ei hän kai halunnutkaan sen olevan. Avioliitto on yksi murheenkryyni, ja vaikeudet yliopistolla toinen. Stoner menee elämässä kuitenkin eteenpäin omalla tarmollaan, jäämättä liikaa murehtimaan asioita joille ei voi tehdä mitään. Stoner myös kokee eläneensä hyvän ja onnellisen elämän, vaikkei se lukijalle sellaisena aina näyttäydykään. Onnellisuus on kuitenkin hyvin suhteellinen käsite, ja toisaalta onkin lohdullista ajatella että jopa Stoner, tällaisen elämän jälkeen pitää itseään onnekkaana ja onnellisena.

Stoner on kaunis, ja oikeastaan se onkin suuri rakkaudenosoitus, niin itse rakkaudelle kuin kirjoille ja lukemiselle. " - että ihminen, jota rakastamme aluksi, ei ole sama ihminen, jota rakastamme lopuksi, ja ettei rakkaus ole päämäärä vaan kehitys, jossa yritetään oppia tuntemaan toinen toistaan." Niin, näinhän se on. Stonerin ajatuksia rakkaudesta, sen kokemisesta eri muodoissa ja sen ymmärtämisestä oli hienoa lukea. Siinä lähti omatkin ajatukset lentoon, ja kirja saikin paljon erilaisia ajatuksia nousemaan mieleen.

Stonerin lukeminen ei kuitenkaan ollut aivan yksioikoista. Kirja oli todella hyvä, mutta vasta oikestaan puolesta välistä eteenpäin se imaisi täysin mukaansa. Alku oli jokseenkin hidas ja oli vaikea päästä mukaan tarinaan. Lisäksi alkupuolen avioliittoaikeet eivät vaan napanneet mukaansa, siinä oli jotain luotaantyöntävää. Se etäännytti tarinasta jonkin verran, ja vaikken puolen välin jälkeen melkein pystynytkään laskemaan kirjaa alas, se vaikutti silti lukukokemukseen aika paljon.

Huomasin eräässä vaiheessa myös odottavani, että no joko tässä alkaa tapahtua, joko se jokin tulee ja iskee? Ajatus täytyyhän tässä jotain tulla kun niin monet tykkäävät kävi useasti mielessäni puoleen väliin saakka. Meinasin jo hieman pettyä, kun kirja hupeni enkä vieläkään tajunnut kirjan ideaa. Onneksi se ideakin sieltä lopulta ilmestyi.

Mietin parikin päivää minkä arvosanan kirjalle oikein annan. Olen huomannut olevani aika kranttu antamaan täysiä pisteitä kirjoille nykyään, ja kaikki vähänkin paremmat ja todella hyvät kirjat tuntuvat tippuvan samaan syssyyn. Jos antaisin puolikkaita, saisi tämä neljä ja puoli. Mutta koska en anna, pyöristän arvosanaa korkeammalle. Jotenkin tuntuu että tämän kuuluu olla siellä, niiden parhaista parhaiden kirjojen joukossa, vaikken siihen aivan varauksetta rakastunutkaan. Kirja on kuitenkin vielä hyvin vahvasti mielessä näin parin päivän jälkeen, ja aivan varmasti myös pysyy siellä pitkään. Tekisi jopa mieli aloittaa kirja jo uudelleen, mikä on aika paljon sanottu.

Kirjasta on kirjoitettu todella monessa blogissa, tässä muutama: Ullan luetut kirjat,Leena Lumi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Ei vain mustaa valkoisella, Luetut, lukemattomat, Eniten minua kiinnostaa tie, Rakkaudesta kirjoihin, Nannan kirjakimara, Hurja Hassu Lukija, Amman lukuhetki, Pieni kirjasto

Arvosana: Viisi kissanpentua