27. joulukuuta 2017

Loppuvuoden kirjaostokset

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana ja rauhallinen joulu! Itse palailin jo lomalta kotiin, vaikka toki itse loma jatkuu vielä uudenvuoden yli. Koska vuosi vetelee viimeisiään, ajattelin muistella loppuvuoden kirjaisia ostoksia ja jakaa ne tänne.

20171227_1804081

Viimeisin kirjaostos-postaus on huhtikuulta, joten ajattelin, että ehkä olisi aika tehdä jälleen katsaus kirjahyllyn uusiin tulokkaisiin. Viimeksi nuo kirjat olivat n. puolen vuoden ajalta hankittuja, ja nyt yli 8 kuukauden ajalta, eikä niitä ole edes montaa. Jotenkin ei ole tullut osteltua kirjoja enää juurikaan, ja suurin syy siihen on, että kirjahyllyssäni ei vain ole tilaa. En pidä siitä, miltä täyteen ahdettu kirjahylly näyttää, kun kaikki kirjat on miten sattuu päällekäin tai kahdessa rivissä, joten olen aika tarkkaan pohtinut kirjakaupoilla tai kirppareilla, tarvitsenko tai haluanko kyseistä kirjaa todella, vai en.

No, jotain olen kuitenkin tullut hankkineeksi, osa tarkasti pohdittuja ja onnekkaita, iloisia löytöjä, osa heikon hetken tuloksena, hetken mielijohteesta hankittuja. Kaikki kuitenkin hyviä ostoksia, mielenkiintoisen kuuloisia ja osa jo aiemmin luettuja. Tarkalleen hankintoja on 9, lopussa mukana muutama lahjaksi saatu.

En ostellut kesän aikana muita kirjoja, kuin Stephenie Meyerin Kemistin, enkä kyllä rehellisesti muista yhtään milloin ja mistä tämän hankin. Joltain kirpparilta se oli, ja halvalla varmaan sai, koska kirja ei ole ihan hirveästi kiinnostanut, mutta silti sen hankin. Piti myös ihan tarkistaa etten ole aiemmin siitä täällä maininnut. Ihan kiinnostavaa kuitenkin nähdä, kuinka Meyer hallitsee tällaisen aikuisemman puolen ja miten paljon esim. dialogista huomaa yhtäläisyyksiä Houkutukseen.

20171227_1809181

Syksyn tullen tilasin itselleni syntymäpäivälahjaksi kaksi muumi-kirjaa, joiden tilaus tosin ei mennyt ihan kuten piti, ja odotin kirjoja saapuvaksi n. kolmisen viikkoa. No, lopulta kirjat tulivat kahdessa osassa, ja onhan ne nättejä. Muumilaakson marraskuun olen aikoinaan lukenut ja pidin siitä valtavasti, Taikurin hattua sen sijaan en ole ennen lukenut.

Lokakuun hullareilta ostin Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa. Kirja kuulosti hyvältä ja muistan lukeneeni siitä ihan hyviä arvosteluja sen ilmestymisen aikaan. Samoihin aikoihin syksyllä löysin kirpparilta Helen Macdonaldin H niin kuin haukka -kirjan, joka on kiinnostanut jo jonkin aikaa. En kyllä tiedä mitä sen myyjä on miettinyt niitatessaan hintalapun takakanteen kiinni. Huoh.

Joulukuussa lähti sitten nähtävästi ostelut käsistä, sillä näistä yhdeksästä hankinnasta peräti neljä on hankittu joulukuussa, plus vielä lahjaksi saadut. Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet ja Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita: Ritari löytyivät Suomalaisen alesta. Hauskaa, kun viime ostosten esittelyssä löysin sekä ensimmäisen että kolmannen osan Puiden tarinoita, ja nyt onni oli mukana ja löysin puuttuvan toisen osan. Eurooppalaiset unet on jo kauan kiinnostanut niin monen sitä kehuttua.

20171227_1810431_HDR

Juuri ennen joulua käväisin vielä nopeasti kirpparilla, ja löysinkin täysin odottamatta, muutaman euron hintaan sekä Laura Lindstedtin Oneironin että Roxane Gayn Bad Feministin, josta olen ehkä eniten innoissani. Niin moni on Bad Feministin jo lukenut, itse jäin junasta auttamatta kiireiden takia. Sitten en viitsinyt edes katsoa kirjaston jonoja, ja ajattelin hankkivani sen joskus itselle, ja kiva että se näin yllättäen ja halvalla löytyikin. Oneironkin on kiva lisä hyllyyn, pidin siitä aikoinaan paljon.

Näiden kirjaostosten lisäksi sain joululahjaksi kolme upeaa, hyvin visuaalista kirjaa: Harry Potter ja Azkabanin vangin kuvitetun laitoksen, todella kauan himoitsemani Iltasatuja kapinallisille tytöille sekä täysin yllätyksenä aivan ihanalta näyttävän Tillie Waldenin omaelämäkerrallisen sarjakuvan Spinningin. Iltasatuja jo ehdin tuossa hieman selaillakin ennen joulua kun sen sain, ja joskus keväällä voisi pitää vihdoin vuosien tauon jälkeen jonkinlaisen Harry Potter -maratonin näillä uusilla kuvitetuilla versioilla. Spinning ei myöskään kauaa joudu hyllyssä odottelemaan, vaan tartun siihen luultavasti heti alkuvuodesta.

20171227_18131211

Ihania lukuhetkiä!

22. joulukuuta 2017

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62: Osat 5 ja 6

20171222_1056361

Timo Parvela, Bjørn Sortland, Pasi Pitkänen
Kepler62: Kirja viisi: Virus
Wsoy, 2017
189 s.

Viidennessä osassa lapset ovat pikkuhiljaa tottuneet uuteen kotiplaneettaansa ja alkaneet elää siellä jokseenkin normaalia elämää. Kasvimaalta on saatu jo ensimmäiset porkkanat, koska planeetalla kaikki tuntuu toimivan nopeammin. Niin myös vuodenajat, sillä kun yhtenä päivänä on kaunis kesäpäivä, onkin seuraavana päivänä hurjan myrskyn jälkeen kaikki täysin oranssia ja syksyistä. Eikä aikaakaan kun tilalla on talvi. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan normaalisti, vaan kummallisia asioita tapahtuu, ja joku tietää asioista enemmän kuin lapset. Kuka on kuningas ja puhuuko Olivia totta? Kirja on jännittävä, täynnä sellaista kutkuttavaa seikkailuhenkeä. 

Tässä osassa sekä lapset että lukija saavat vihdoin vastauksia jo kauan polttaviin kysymyksiin. Kaikki käy nyt järkeen, ainakin jollain tasolla, ja nyt sarja vain odottaa järkevää lopetusta. Jos aiemmin pelkäsin, että kuinka kaikki langat saadaan kudottua kasaan, niin tämän jälkeen tuntui, että nuo pelot olivat turhaa. Loppu jää kuitenkin jälleen sen verran auki, että loput paljastukset jätetään viimeiseen kirjaan.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 6. Kirjassa on monta kertojaa

***
Bjørn Sortland, Timo Parvela, Pasi Pitkänen
Kepler62: Kirja kuusi: Salaisuus
Wsoy, 2017
Suom. Outi Menna
191 s.

Viimeisessä osassa, nimensä mukaisesti, salaisuudet viimein paljastuvat. Kuninkaan henkilöllisyys ja tämän suuret suunnitelmat tulevat vihdoin kaikille ilmi. Tämä osa jatkuu suoraan siitä, mihin viides osa jäi ja jatkuu vauhdilla eteenpäin. Kirja on aika pelottavan oloinen täynnä synkkiä värejä ja vaarallisia tapahtumia, ja tämä onkin tähänastisista varmaan kaikista jännittävin ja väkivaltaisin osa. Hyvä ja tapahtumantäyteinen osa, mutta itselle silti sarjan heikoin.

Vaikka osaan salaisuuksista saadaan vastaus, jää muutamia asioita silti vielä auki ja langanpätkiä sitomatta. Ja täytyy myöntää, olen hyvin pitkälti samaa mieltä kuin Katri. Jostain syystä nämä Sortlandin osat eivät ole olleet niin hyviä kuin Parvelan osat, mutta en oikein tarkkaan tiedä mikä näissä mättää. Ehkä tässä osassa se tarinan sekavuus ja asioista toiseen hyppiminen, ja ehkä osin tapahtumien epäjohdonmukaisuuskin häiritsivät lukukokemusta. Tarinan olisi mielestäni voinut saada paremminkin kasaan, nyt jäi lähinnä hieman hämmentynyt olo lukemisen jälkeen, vaikka itse lopetus ihan kiva olikin.

Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä sarja, voin ehdottomasti suositella kaikille, mutta ei ihan perheen pienimmille. Pasi Pitkäsen kuvitus läpi sarjan on upeaa, eikä sarja olisi yhtä hyvä ilman sitä. Sarja ei kuitenkaan pääty täysin tähän, vaan ensi vuonna sarjasta alkaa toinen osakokonaisuus, ns. toinen tuotantokausi. Saa nähdä mihin tarina silloin meidät vie!

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste: 49. Vuoden 2017 uutuuskirja

10. joulukuuta 2017

Eowyn Ivey: Lumilapsi

20171210_1231541_HDR

Eowyn Ivey
Lumilapsi (The Snow Child, 2012)
Bazar, 2013
Suom. Marja Helanen
418 s.

Jo viisissäkymmenissä olevat Jack ja Mabel muuttavat Alaskaan uuden elämän alun toivossa, mutta perillä he huomaavat, että Alaskan maaperä on kuviteltua kovempaa, ilma kylmempää, ja Mabelin toivoma hiljaisuus liiankin hiljaista. Eräänä päivänä ensilumen sataessa lapseton pariskunta muotoilee lumesta pienen lumitytön, joka on kadonnut seuraavana aamuna, jättäen jälkeensä vain jalanjäljet metsään. Pian Jack ja Mabel huomaavat metsien siimeksessä oleskelevan tytön, Fainan, jolla on lumilapselle laitetut huivi ja lapaset. Faina on alkuun arka, mutta pikkuhiljaa sekä Mabel että Jack saavat tyttöön kontaktin ja Fainasta tulee osa pariskunnan elämää. 

Lumilapsi osui ja upposi syvälle. Kaikki nuo kuvaukset 1920-luvun Alaskan karusta maaperästä, Jackin ponnisteluista, istutuksista ja kyntämisistä sekä perheen ruoan säännöstelystä olivat sekä uskottavia että todella tunnelmaa luovia. Alaskan kylmyyden ja tuulen pystyi tuntemaan ja maiseman näkemään. Ja silti kaikesta karuudesta huolimatta sitä huomasi pian haikailevansa tuohon ympäristöön ja aikaan kokemaan kaiken itse. Kuten olen jo aiemminkin puhunut, tällä hetkellä kaipaan tarinoilta juuri tämänkaltaista selviytymistä ja karuja ympäristöjä, ja tämä kirja todella tarjosi juuri sen.

Lumilapsi on todella kaunis ja omalla tavallaan hentoinenkin kirja. Se kertoo monesta eri tuskasta; lapsen menettämisestä, epäonnistumisesta ja kovasta fyysisen työn tuskasta. Lumilapsi on kuitenkin paljon muutakin kuin vain surua ja karua selviytymistä. Se kertoo myös ystävyyden ja rakkauden voimasta, sillä suuressa roolissa kirjassa on Mabelin ja Jackin rankka, mutta rakkaudentäyteinen avioliitto, kaikkien yhteinen ihastus ja rakkaus Fainaan, kuin myös Mabelin ja Jackin naapurissa asuva perhe, joiden kanssa he ystävystyvät läheisesti. Tarinan muuten ollessa raadollisenkin todellinen ja realistinen, sisältää se myös hippusen maagista realismia ja satumaisuutta.

Nautin todella paljon niin kirjan maailmasta kuin tarinastakin. Se meni suuntiin, joita en osannut aavistaa, se osasi sekä yllättää, ilahduttaa että koskettaa. Pidin erityisesti kaikista talvisista kohtauksista ja kuvauksista ympäristöstä, ja pieni Faina todella ihastutti keveillä askeleillaan. Loppua kohden kirjan imu hieman hellitti, ja pidinkin alkuosasta enemmän. Kuitenkin todella kaunis kirja, jota luki ilolla.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 41. Kirjan kannessa on eläin
Ota kolme valitse yksi-haaste

23. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Hei vaan kaikki, melkein kahden kuukauden tauon jälkeen! Tällaista taukoahan ei koskaan pitänyt tulla, vaikka arvelinkin blogin hiljentyvän jonkin verran jälleen koulun myötä. Tämä syksy on ollut niin uskomattoman kiireinen ja stressintäyteinen, että oikein naurattaa miettiä viime syksyä ja sen "kiireitä". Aina jos aikaa vähänkin on ollut, on se mennyt johonkin helppoon, aivot narikkaan -hommaan, kuten johonkin videopeliin tai videoiden tai tv:n katsomiseen, muuta ei ole jaksanut, ei edes lukea kirjoja.

Kiireillä, kuten vaikkapa deadlineilla, on onneksi tapana joskus väistyäkin, niin myös nyt. Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin saatoin lomailla hyvällä omallatunnolla, miettimättä juuri lainkaan koulujuttuja. Sekin aika kuitenkin meni, ilman jaksamusta ja oikeaa kiinnostustakaan blogia kohtaan. Jotenkin kun tietää, miten paljon työtä täälläkin olisi kaikkien rästipostausten kanssa, se on ollut omalta osaltaan melko luotaan työntävää. Samalla en ole lukenut muidenkaan blogeja juuri yhtään, vaan jätin suosiolla koko tämän maailman hetkeksi tauolle.

Nyt, kun kaikista pahimmat kiireet alkavat tosissaan olla pikkuhiljaa ohi, olen huomannut pikkuhiljaa kiinnostuksen blogiakin kohtaan lisääntymään. Ihan vielä en ehkä ole valmis palaamaan rästipostausten pariin, mutta sen sijaan ajattelin tehdä tämän Elämäni kirjojen kertomana -tagin jota näin muutamassa blogissa jokin aika sitten. Tagissa vastaillaan kysymyksiin blogatuilla kirjojen nimillä. Se vaikutti hauskalta, ja onpahan nyt edes jotain, jotta kynnys palata tänne ei olisi niin suuri ensi kerralla.

Tämän postauksen pointti oli siis herätellä sekä itseäni että blogia, ja kertoa että olen edelleen täällä ja kiireistä huolimatta voin hyvin!


IMG_20171111_172105_247

Elämäni kirjojen kertomana

Lapsena olin: The Princess Diarist

Nyt olen: Oman elämänsä sankari


Haluaisin olla: Tuulisen saaren kirjakauppias 

Ominaisuuteni, josta en luovu: Makeannälkä

Taito, jota haluan kehittää: Talking as Fast as I Can 

Kotini: Piiraan maku makea

Elämäni: Elämäni seinäruusuna

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Hyvä naapuri

Asia, jota ilman en voisi elää:
Loistava ystäväni
 

Asia, jota en haluaisi kokea: Vaarallinen juhannus

Työni: Tarhapäivä

Työpöydälläni: Hallinta

Yöpöydälläni: Hävitys

Antavat voimaa:
Toiveet jotka toteutuvat

Vievät voimia: Kuolleet linnut eivät laula

Haaveilen: Storybook love


Viestini ystävälle: Kauheimmat runot


Minua mietityttää usein: Kaikki viimeiset sanat


Minua pelottaa joskus: Taivaalta tippuvat asiat


Tulevaisuudensuunnitelmani: Liian paljon onnea


30. syyskuuta 2017

Viimeksi luettuja sarjakuvia

Kesän aikana ja erityisesti eri maratoneilla luin jälleen monia sarjakuvia. Useimpien lukemisesta vaan alkaa olla jo aika pitkä aika, eikä kirjojen tapahtumat ole mitenkään kirkkaasti enää mielessä, joten omia postauksia niistä on hieman vaikeaa tehdä. Siispä tässä kaikki sarjakuvat yhteispostauksessa, sillä muutaman sanan haluan jokaisesta silti sanoa.

20170928_1721381

Alison Bechdel
Hautuukoti. Tragikoominen perheeni
(Fun Home: A Family Tragicomic, 2006)
Like, 2009
Suom. Taina Aarne
238 s.

Olin kuullut tästä sarjakuvasta vain pelkkää hyvää, ja varsinkin Katrin ylistyssanat saivat minut lainaamaan ja lukemaan tämän. En ehkä rakastunut kirjaan aivan niin palavasti kuin Katri, joka tituleeraa tätä ehkä parhaimmaksi sarjakuvaksi mitä on lukenut, mutta kyllä minäkin tästä pidin, lopulta. 

Sarjakuva on omaelämäkerrallinen kasvutarina perheestä, kipeästä isä-tytär-suhteesta, seksuaalisuudesta ja sen peittelystä ja hyväksymisestä. Se on hyvin aito, melankolinen ja osin raadollinenkin kuvaus yhdestä perheestä, mutta kaikkea sitä hieman pehmentää kirjassa koko ajan läsnä oleva hienovarainen musta huumori.

Alkuun tarina ei oikein saanut minua puolelleen; koin alun vähän vaikeaselkoiseksi ja välillä hieman tylsäksikin. Piirustustyyli on myös aika erilainen mihin olen tottunut, varsinkin sen haalea väritys teki kaikista ruuduista hieman liian samanlaisia ja lukeminen oli aika työlästä, minkä lisäksi ruuduissa oli paikoin paljonkin tekstiä. Tyyliin kuitenkin tottui pian, ja puolen välin jälkeen aloin aidosti kiinnostua tarinastakin, ja lopussa pidin siitä jo paljon. Lempisarjakuvaksi tämä ei noussut, mutta lukemisen arvoinen ehdottomasti.

Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste: 39. Ikääntymisestä kertova kirja

***

Tove Jansson
Muumit: Sarjakuvaklassikot II
(Mumintrollet II & Mumintrollet III)
WSOY, 2009
85 s.

Ensimmäinen ikinä lukemani Muumi-sarjakuva! Aika uskomatonta ottaen huomioon miten paljon pidän muumeista. Ensimmäistä osaa ei ollut kirjastossa, joten täytyi tyytyä vain toiseen osaan. Oli mukavaa nähdä jo muumimukeista tuttuja kuvia sarjakuvien sivuilla, nähdä ne omassa alkuperäisessä kontekstissaan. Sarjakuva toi muumeihin myös paljon enemmän syvyyttä; muumit ovat välillä hyvinkin synkkämielisiä, vihaisia ja kulmikkaita, aivan erilaisia kuin tuntemassamme tv-sarjassa. Kirja on täynnä hullunkurisia tapahtumia, todella hauskoja lausahduksia sekä hellyttäviä kohtauksia.

Sarjakuvassa on neljä tarinaa, kaikki ihanan omanlaisiaan seikkailuja. Vaarallisessa talvessa muumit eivät halua nukkua talviunta, ja kohtaavat talven kylmyydessä hyvin kilpailuhenkisen herra Virkkusen ulkoiluyhdistyksestä. Kuvitteluleikissä muumit tutustuvat rouva Vilijonkkaan ja tämän tottelevaisiin lapsiin, sekä Muumimamman palkkaamaan huolestuneeseen Miskaan. Talonrakennuksessa Muumipeikko päättää rakentaa itselleen oman talon ja muumit saavat vieraakseen Mymmelin äidin ja liudan lapsia, mukanaan myös Pikku Myy. Aloitamme uuden elämän -tarinassa profeetat saavat muumilaakson asukkaat elämään täysin erilaista elämää, joka ei kuitenkaan sovi ihan kaikille.

Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

20170928_1737011

Joe Hill, Gabriel Rodriguez
Locke & Key, Vol. 4: Keys to the Kingdom
Locke & Key, Vol. 5: Clockworks
Locke & Key, Vol. 6: Alpha & Omega
IDW Publishing, 2014
152 s., 160 s. & 192 s.

Kirjoitin aikoinaan Locke & Keyn ensimmäisestä osasta, mutta jostain syystä toisesta ja kolmannesta en kirjoittanut. Luin maratonilla neljännen ja viidennen osan, ja nyt vihdoin sarjan päättävän, kuudennen osan. Locke & Key on kauhusarjakuva, joka on täynnä kauheita tapahtumia, kuolemia ja epäluonnollisia asioita, olematta kuitenkaan oikeasti pelottava. Se on hyvin kiinnostava, otteessaan pitävä ja koko ajan juoneltaan hurjasti kehittyvä sarjakuva. Sitä ei ole myöskään turhaan pitkitetty monilla osilla, vaan se on osattu lopettaa hyvissä ajoin, joten paketti tuntuu hyvin suunnitellulle ja kasassa pysyvälle.

Locken perhe on muuttanut aiemmin suvulle kuuluneeseen Keyhouse-taloon, jossa alkaa tapahtua paljon kummallisia, pelottavia ja vaarallisia asioita nuorten löytäessä erilaisia avaimia talostaan. Kaikkien avaimien tarkoitusta ei heti tiedetä, mutta pian nuoret huomaavat jonkun muunkin olevan hyvin kiinnostunut avaimista. Tämä demoninainen jahtaa avaimia hinnalla millä hyvänsä, nuorten yrittäessä pysyä tapahtumissa perässä ja pitää samalla oma arkielämänsä kasassa. 

Tätä sarjaa on helppo suositella. Se on todella mielenkiintoinen ja tapahtumarikas, ja eri avaimet ja niiden käyttötarkoitukset ovat hyvin mielikuvituksellisia ja tuovat juoneen paljon mahdollisuuksia, joita myös käytetään hyvin. Piirustustyyli ei ole ihan omaa silmää miellyttävin, mutta siihen tottuu ja se tavallaan sopii koko tarinaan. Viimeinen osa on pitkä ja täynnä draamaa, ja loppu oli hyvin palkitseva. Tarinaan ja hahmoihin ehtii kuuden kirjan aikana kiintyä, ja jotkut tapahtumat todella nostivat jo tunteita esiin. Kannattaa ehdottomasti tutustua jos yhtään kiinnostaa, näin monipolveisia ja monimutkaisia sarjakuvia olisi kiva lukea enemmänkin.

Arvosana: Vol. 4 & Vol. 5: Neljä kissanpentua, Vol. 6: Viisi kissanpentua
Helmet-haaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

28. syyskuuta 2017

Suzanne Collins: Nälkäpeli

20170928_171934

Suzanne Collins
Nälkäpeli (Hunger Games, 2008)
WSOY, 2008
Suom. Helene Bützow
335 s.


Luonnonkatastrofien jälkeinen maailma ja raunioista noussut, vyöhykkeiksi jaettu Panem. Kolmannentoista vyöhykkeen kapinointi johtajiaan vastaan epäonnistui ja rangaistukseksi Capitol kehitti nälkäpelin: jäljellä olevilta kahdeltatoista vyöhykkeeltä lähetetään kaksi nuorta osallistujaa areenalle taistelemaan henkensä puolesta toisiaan vastaan. Osalle nuorista se on kunnia-asia, useimmille pahin pelko ja lähes varma kuolema. Vyöhykkeen 12 Katniss joutuu pahimman painajaisensa eteen, kun hänen pikkusiskonsa nimi nostetaan maljasta. Katniss tarjoutuu vapaaehtoiseksi, ja joutuu jättämään vyöhykkeensä ja perheensä taakseen matkustaessaan pääkaupunkiin Capitoliin. Leipurin poika Peeta lähtee Katnissin mukaan miestribuutiksi. Valmistautuminen Nälkäpeliin alkaa samantien, eikä aikaakaan kun seuraava Nälkäpeli alkaa ja tribuutit lähetetään areenalle, josta vain yksi voi palata takaisin.

Luin Nälkäpelit ensimmäisen kerran joskus suunnilleen viitisen vuotta sitten, ja rakastuin sarjaan suunnattomasti. Se oli silloin juuri sitä mitä olin kaivannutkin, dystopinen maailma ja selviytymistaistelua. Kun telkkarista näkyi tulevan pari ensimmäistä Nälkäpeli-elokuvaa tuossa taannoin, alkoi sitten kovasti mieli lukea ne uudelleen pitkän tauon jälkeen, ja niinpä tartuin ensimmäiseen osaan. Elokuvia en kuitenkaan kokonaan vielä katsonut, halusin lukea kirjat ensin (tietenkin). Lisäksi saisin nämä samalla kätevästi Uudelleen luettua-lukuhaasteeseenkin mukaan.

Tällä kertaa, ehkä johtuen hieman vanhemmista silmistä ja kriittisemmästä päästä, en enää ihastunut kirjaan täysin varauksettomasti. Kirjassa on selvästi puutteita, jotka ensimmäisellä kerralla ei nähtävästi haitannut ollenkaan. Katniss on ensinnäkin välillä aika ärsyttävä päähenkilö, sellainen jokseenkin kliseinen nuortenkirjan naishahmo, joka ei mukamas tiedä mitä tuntea ja ketäkin kohtaan. En ylipäätään pidä kolmiodraamoista, mutta tässä sarjassa olen aina inhonnut sitä eniten. Tai siis, miksi kukaan edes harkitsisi rasittavaa Galea kun on Peeta? Hmmh.

Lisäksi kirja tuntuu hyvin lyhyelle ja välillä kiirehditylle. Vaikka tiesin jo tarinan entuudestaan, olisi ollut kiva nähdä vielä enemmän taustaa ja selityksiä asioille, enemmän maailmanrakennusta. Jotkut kohdat käydään myös mielestäni hieman liian nopeasti ja melkein ohimennen sen enempiä selittelemättä läpi. Tässä asiassa ainakin elokuva on onnistunut hyvin, se kertoo saman tarinan onnistuvilla muutoksilla ja tarpeellisilla dramatisoinneilla. On kiva nähdä ja jännittää mukana kuinka Katniss ja Peeta odottavat pisteitään näytönpaikastaan, eikä vain lukea kun asia kerrotaan yhdellä lauseella.

Aikamoinen nostalginen tunne tätä lukiessa kuitenkin tuli, ja pidän kirjasta siis silti edelleen paljon. Se laittaa kovasti miettimään sitä, miten julmia ihmiset oikeasti ovat. Vaikka nuoret lapset laitetaan taistelemaan hengestään areenalle, on se rikkaimmalle, etuoikeutetulle väestölle vain pelkkää viihdettä tosi-tv:n muodossa. Eivät he ajattele kuolemaa tai kuolevien perheitä ja oloja joissa he elävät, he pohtivat vain mitä mielenkiintoisempia tapoja laittaa nuoret taistelemaan toisiaan tai luontoa vastaan, taistelemaan hengestään. Katsojille kisa on vain kasa kauniita ja dramaattisia asuja, jännittäviä juonenkäänteitä ja karuja oloja, mutta kisailijoille se on täyttä totta, painajaista.

Pidän siitä että kirja järkyttää minua jollain tapaa. Nälkäpeli tosiaan teki niin, varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta myös vielä nytkin. Se on surullinen ja raastava, mutta jota on silti ilo lukea, koska henkilöt ovat oikeastaan poikkeuksellisenkin nokkelia. Tämä on kuitenkin piirre Katnississa josta olen aina pitänyt, on ihanaa lukea miten hän oivaltaa asioita ja huomaa pienimmätkin asiat luonnon keskellä. Toisinaan ehkä hieman epärealististakin, mutta ainakin se on viihdyttävää.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Uudelleen luettua-haaste

3. syyskuuta 2017

Kesän kirjasaldo

Taas ollaan virallisesti jo syksyn puolella, ihanaa! Olen ollut kyllä salaa jo koko elokuun ihan syksyfiiliksissä, mutta nyt syyskuun koittaessa siitä kai saa puhua jo ääneenkin. Kesä ei toki ollut nyt mikään paras ja lämpimin, mutta ei se mitään. Syksy ei petä koskaan.

Mitäs siis luinkaan tämän aika kylmän ja vetisen sekä monen lukumaratonin värittämän kesän aikana? Kesäkuu oli huono lukukuukausi, jolloin sain luetuksi vain yhden kirjan kokonaan. Asia kuitenkin parani heti heinäkuussa, kun vuorossa oli kesän toinen yhteinen lukumaraton, kesäkuussa pidettävään maratoniin en pystynyt osallistumaan. Elokuussa oli vuorossa kesän kolmas lukumaraton, jonka jälkeen jatkoin vielä eräänlaisella viikon lukumaratonilla itsekseni. Nämä kolme erillistä maratonia auttoivat siis lukemisen kanssa paljon, enkä olekaan pitkään aikaan saanut luetuksi yhtä paljon kuin esimerkiksi nyt elokuussa.

IMG_20170814_115905_821

Kesän luetut kirjat:

Kesäkuu:
Shari Lapena: Hyvä naapuri (316 s.)
Sivuja: 316

Heinäkuu:
Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani (290 s.)
Mariko Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 1 (112 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 2 (113 s.)
Suzanne Collins: Nälkäpeli (335 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (216 s.)
Sivuja: 1386

Elokuu:
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (487 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 4 (152 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 5 (160 s.)
Timo Parvela, Bjorn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189 s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (223 s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (238 s.)
Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot II (85 s.)
Sivuja: 1534

Kesän aikana sivuja tuli yhteensä huimat 3236. Ja kuten huomaa, olen aika paljon jäljessä postausten kanssa, kiitos kaikkien maratonien. Aion kyllä luultavasti melkein kaikista kirjoittaa edes jotain, kunhan ehdin.

Kesän parhaat lukukokemukset toivat Atwoodin Oryx ja Crake sekä Uusman Naparetki. Nämä kaksi ovat jääneet elämään mieleen pitkäksi aikaa. Uusman kirja on saanut minut täysin jonkinlaiseen erämaa/seikkailu/selviytymis -fiilikseen, johon Oryx ja Crake sopi mainiosti. Tällä fiiliksellä jatketaan myös edelleen eteenpäin; Lumilapsi etenee mainiosti, ja sen jälkeen vuorossa onkin jo Iveyn seuraava kirja Maailman kirkkaalle laidalle.

Ihanaa alkavaa syksyä!