24. toukokuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hallinta

Jeff VanderMeer
Hallinta (Eteläraja-trilogia #2)
(Authority, Southern Reach #2, 2014)
Like, 2015
Suom. Einari Aaltonen
382 s.









Postaukseni Eteläraja-trilogian ensimmäisestä osasta, Hävitys, voi lukea TÄÄLTÄ. Tämä postaus saattaa sisältää joitain paljastuksia ensimmäisestä osasta.




Voi huh sentään, mistä edes aloittaa? Edellisen kirjan kohdalla minulla oli sama reaktio, mutta hyvässä mielessä. Ensimmäinen osa yllätti täysin omaperäisellä, todella oudolla ja selittämättömällä tarinallaan. Pidin siitä kovasti, ja odotukset luonnollisesti nousivat toiseen osaan mentäessä. Ja aika ylhäältä sitä sitten tiputtiinkin.

Hallinta kertoo Etelärajaan juuri saapuneesta uudesta johtajasta, Controlista. Edellinen johtaja on jättänyt taakseen aikamoisen sotkun, eikä apulaisjohtajakaan ole yhtään tyytyväinen Controlin saapumiseen. Alue X:lle lähetetty kahdestoista retkikunta on palannut takaisin rajan takaa, mutta ilman ryhmän psykologia. Control alkaa kuulustella ryhmän biologia saadakseen selville kuinka he pääsivät takaisin rajan yli huomaamatta, ja mitä Alueella X lopulta oikein tapahtui. Pikkuhiljaa Controlille alkaa selvitä yhä enemmän Etelärajan entisen johtajan tutkimuksista ja kuinka syvälle hän olikaan niihin uppoutunut, ehkä jopa liian syvälle. Pian koko Etelärajakin on vaarassa.

Yksi suuri ongelma minulle oli kirjan pituus. Hallinta ei ole huomattavan pitkä, mutta mielestäni siitä olisi aivan hyvin voinut ottaa ainakin sata sivua pois. Edellinen osa oli kivan lyhyt ja ytimekäs, asioihin mentiin suoraan. Tässä sen sijaan laahattiin paikoillaan kauan aikaa ja olisin todella kaivannut tiivistämistä. Vain viimeiset sata sivua olivat todella kiinnostavia ja innostivat jatkamaan lukemista.

Toinen, ehkä tuotakin suurempi ongelma on kirjan kiinnostamattomuus. Control on hahmona aika luontaantyöntävä, hän on välillä hyvin sekaisin, ei muista asioita ja on epäluotettava. Mutta vaikka ensimmäisessä osassa nuo samat syyt olivat osa kirjan lumoa, tässä ne vain ärsyttivät. Lisäksi koko tunnelma on aivan erilainen mitä Hävityksessä. Hävityksessä eteen tuodaan täysin tuntematon, mystinen ja pelottava Alue X, mutta tässä osassa ollaankin sitten lähinnä vain ja ainoastaan Etelärajan rakennuksen seinien sisällä, ihmettelemässä sotkua. Tai sitten Controlin mukana baarissa vetämässä kännit ja sekoilemassa, jee. Loppupuolella on onneksi hieman havaittavissa sitä samaa tunnelmaa mitä ensimmäisessä kirjassa, on jännitystä ja hieman psykologisen kauhun elementtejäkin.

Noin muuten kirja on suorastaan tylsä. Henkilöt ovat ärsyttäviä, joskin osa sentään välillä jokseenkin mielenkiintoisiakin. Tapahtumapaikka on tylsä ja paljon yksitoikkoisempi mitä itse Alue X. Ja tapahtumat, niin, nekään eivät oikein jaksaneet kiinnostaa. Aika ajoin eteen heitetään joitain tiedonmurusia, mutta ei ole mitään millä niitä yhdistelisi. Eikä niitä johtolankoja tunnu tulevan tarpeeksi usein, vaan niitä todella joutuu odottamaan sivukaupalla. Muutenkin tapahtumat olivat ärsyttävän sekavia, mistään ei oikein ota selvää ja lopulta mikään ei minua oikein jaksanut kiinnostaakaan.

Jotkut kirjan paljastukset olivat kyllä ihan hyviä ja jännittäviä, mutta osa taas hyvin ennalta-arvattavia ja turhauttavia. Ja jälleen kerran hyvin paljon jäi kysymyksiä kirjan jälkeen pyörimään, kovin moneen ei tässäkään kirjassa vielä vastattu. Tai jos vastattiin, niin tilalle tuli kymmenen uutta kysymystä. Sinänsä se ei haittaa, mutta nostaa kyllä odotukset aika korkealle viimeistä kirjaa ajatellen.

Ei kirja mikään hirveän huono ollut, mutta en kyllä tästä ihan kauhean paljon pitänytkään. Kirjan viimeiset sata sivua olivat kuitenkin aika viihtyisiä ja kiinnostavia, ja ihan hienoja käänteitä tarina toki sai. Jatkan siis ehdottomasti seuraavan kirjan pariin ja pidän kaikki sormeni ristissä että se pystyy lunastamaan odotukseni tämän sarjan lopetuksesta. Nyt pidän kuitenkin pienen hengähdystauon Alue X:stä.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

4 kommenttia:

  1. Voi kääk, ei kuulosta kovin lupaavalta! En taida ihan heti lukea tätä kakkososaa :D Toivottavasti viimeinen osa olisi sitten ensimmäisen osan tasoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tiedä, ehkä saatat pitää tästä enemmän kuin minä! :D Mutta juu, jotenkin liian hitaasti etenevä, outo ja sekava, ei oikein ollut sitä samaa mitä edellinen. Toivottavasti kolmas on parempi!

      Poista
  2. Kirjoitin blogissani kolmannen osan esittelyn alkuun näin: "Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia on herättänyt paljon huomiota erikoisuudellaan. Trilogia alkoikin vahvasti, sillä Hävitys oli jotain aivan omanlaistaan ja vaikeasti määriteltävä lukukokemus. Teos piti ahmaista kerralla ja se jätti jälkeensä kymmeniä kysymyksiä. Odotinkin kovasti Hallinnan ilmestymistä. Oli pienoinen pettymys, kuinka VanderMeer lähti viemään kerrontaa eteenpäin jatko-osissa. Uudet hahmot ja tapahtumat sarjan toisessa teoksessa eivät olleet riittävän kiehtovia pitämään kiinnostusta yllä.

    Hyväksyntä on jossain kahden edeltäjänsä rajamaastossa. Paikoin kirjailija pääsee lähelle ensimmäisen osan tunnelmaa, mutta sortuu välillä turhaan hämärtämiseen. Toiveet siitä, että Alue X paljastaisi salaisuutensa on syytä heittää. Jos olisin tiennyt, kuinka VanderMeer jatkaa tarinaa, olisin varmaankin jättänyt lukemisen Hävitykseen. Kolmannen osan kansikuva on kuitenkin trilogian kaunein."

    Tavallaan on siis kiinnostavaa lukea sarja kokonaisuudessaan, mutta toisaalta ensimmäisestä osasta sain itse ainakin parhaan lukukokemuksen. Samaa olen ollut huomaavinani myös muissa blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, kiinnostus tapahtumiin laski hurjasti kakkososan kohdalla. Ensimmäinen kirja oli niin hurjan hyvä, että ihan harmittaa ettei samalla linjalla jatkettukaan. Mutta apua, nyt kyllä vähän pelottaa tarttua kolmoseen, jos asia tosiaan on noin, ettei salaisuuksia paljasteta. Noh, ei auta muu kuin lukea ja ihmetellä.

      Poista