13. elokuuta 2015

Mari Ahokoivu: Talviunta-sarja

Mari Ahokoivu
Talviunta, 1. osa
Asema, 2013
33 s.

Talviunta-sarjan ensimmäinen osa sisältää tarinat Pohjoisen valot ja Talviunta.

Sarjakuva alkaa hyvin vähäeleisesti, ja Pohjoisen valoissa ei olekaan ollenkaan vuoropuhelua, vaan pelkkiä kuvia. Kuvat ovat kaikki mustavalkoisia täynnä eri harmaan sävyjä. Näin on myös myöhemmissä osissa, ainoastaan kannet ovat värikkäät. Mustavalkoisuus ja harmaus ei kuitenkaan haittaa ollenkaan, eri harmaan sävyihin tottuu ja tuo tarinoihin omaa tunnelmaa. Pohjoisen valoissa joku pieni olento on selvästi eksyksissä, ja saa opastuksen korkeuksista jonne ei ollut huomannut katsoa.

Kuvitus on omaan mieleeni todella söpön näköistä, varsinkin Talviunta tarinassa, jossa päähenkilönä on jonkinlainen hahmo karhupuvussa. Talviunessa on myös jo vuoropuhelua ja enemmän juonta mitä ensimmäisessä tarinassa. Karhupukuinen hahmo kun on väsynyt töistä ja talvesta, ja toivoisi voivansa nukkua talviunta.

Kiva aloitusosa, mutta jälkitunnelma on kuitenkin hieman lattea. En osannut oikein odottaa mitään lähtiessäni tätä lukemaan, mutta lopulta en saanut myöskään oikein mitään tästä irti. Tarinat ovat eriskummallisia, suloisia ja hieman lohduttomiakin. Tai lohdullisia, miten sen haluaa ajatella.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan sininen, ja saan siis toistamiseen huutaa Bingo!



Talviunta, 2. osa
Asema, 2013
33 s.

Toinen osa sisältää tarinat Liian paljon töitä, Kun metsä liikkuu ja Demoni.

Kirjan ensimmäinen tarina, Liian paljon töitä näyttää kuvaa kahdesta hahmosta suuressa kaupungissa. Toinen hahmo on niin kiireinen töiden kanssa, ettei kerkeä lähteä ulos toisen kanssa. Niin paljon kaikkea tekemistä. Hieman samaa tunnelmaa kuin sarjan aloitusosan tarinassa Talviunessa, jossa karhupukuisen hahmon ympärillä vilisee jalkapareja ja kaikilla on kiire.

Kun metsä liikkuu on tämän kirjan suosikkini. Tarina on hyvin vähäeleinen ja lyhyt, mutta jotenkin ihanan tunnelmallinen. Kuvissa esitellään lukijalle synkkä metsä, karhu ja kysymys. Teksti ja sanat on aseteltu kauniisti ja luo maagisen tunnelman.  

Demonissa seikkailee äitikarhu ja pieni otus, joka haluaa mennä uimaan. Sillä välin kun äitikarhu ottaa nokoset rannalla, otus polskii vedessä ja pohtii olevansa ehkä sittenkin kala. Äitikarhu lupaa että otus saa kyllä pian selville mikä hän on, sen takia he ovat matkalla. 

Pidin tästä toisesta osasta hieman enemmän kuin ensimmäisestä. Ehkä siksi kun olin jo tottunut tarinoiden vähäeleisyyteen sekä harmaan sävyisiin kuviin, ja lisäksi tässä oli yksi tarina enemmän. Tarinat ovat yhteydessä toisiinsa, mutta hyvin hienovaraisella tavalla. On kiireistä kaupunkia ja rauhallista, hiljaista metsää pohjoisessa. Sama tunnelma kuin aloitusosassa.

Arvosana: Kolme kissanpentua


Talviunta, 3. osa
Asema, 2014
32 s.


Sarjan kolmas osa sisältää tarinat Ursa Major, Kierto ja Ukkonen.

Kirjan aloittaa tarina Ursa Major, joka kertoo tähtikuvio Isosta Karhusta ja vanhoista uskomuksista siihen liittyen. Vähäeleinen ja lyhyt tarina, mutta sitäkin kiinnostavampi aloitus. Tämä todella kiinnitti huomioni, ja jatkoin oikein mielelläni kirjan lukemista. 

Tässä osassa oli myös hieman vaikeampi erottaa ensimmäisen ja toisen tarinan raja. Toinen tarina Kierto jatkaa nimittäin hieman samaa teemaa kuin Ursa Major. Tarinan keskiössä ovat jo sarjan toisesta osasta tutut äitikarhu ja tämän pieni otus. Alussa äitikarhu näkee pahaa unta, ja otuksen herätettyä hänet, äitikarhu saa tietää ettei pieni otus tiedä mitä nukkuminen tarkoittaa. Lopulta äitikarhu nukahtaa jälleen, ja pieni otus saa vieraan taivaalta. 

Kolmas tarina, Ukkonen, on aivan erilainen muihin kahteen verrattuna, enkä oikein täysin ymmärtänyt näiden yhteyttä. Ukkosessa on keskiössä pieni lapsi, joka makaa valveilla sängyssään ukkosen jyllätessä ulkona. Huone valaistuu aina salaman iskiessä, ja pian lapsi huomaakin ettei ole yksin huoneessa. Tämä oli mielestäni jopa aika pelottava tarina, varsinkin kun sen noin kertoo. En silti pidä sitä mitenkään lohduttomana kauhukertomuksena, vaan päin vastoin pelottavuudesta huolimatta tarinan loppu on aika lohdullinen. Tai näin itse sen käsitin.

Tämä kolmas osa oli ehdottomasti oma lempparini näistä kolmesta. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikesta mikä liittyy tähtitaivaaseen ja yleensä avaruuteen, joten kaksi ensimmäistä tarinaa olivat minulle nappiosuma. Kolmas tarina ei ihan niin paljoa säväyttänyt, vaikka olikin huomattavasti dramaattisempi kuin aiemmat. 

Arvosana: Neljä kissanpentua


Oikein mielenkiintoinen sarja. Kaunista piirrosjälkeä, mieleenpainuvia lauseita ja lohdullisia tarinoita pohjoisesta. Pidin kokonaisuudesta paljon, tarinoissa oli yhtenäisyyttä ja ripaus maagista tuntua. Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjailijan tulevia tuotoksia, sitä että tuleeko sarjaan lisää osia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti