17. heinäkuuta 2016

John Irving: Oman elämänsä sankari

John Irving
Oman elämänsä sankari
(The Cider House Rules, 1985)
Tammi, 2009
Suom. Kristiina Rikman
632 s.







Pakko sanoa heti näin alkuun, että pidän sekä kirjan alkuperäisestä nimestä kuin myös suomennoksestakin todella paljon. Molemmat hyvin merkittäviä omalla tavallaan. Ja itseasiassa pidän suomennoksen nimestä ehkä jopa hieman enemmän.


Oman elämänsä sankari kertoo orpolapsi Homer Wellsistä. Homer syntyy St. Cloudsin orpokotiin, jota johtaa omaperäinen lääkäri Wilbur Larch. Larch auttaa orpokotiin tulevia naisia miten vain kykenee, oli se sitten ei-toivotun lapsen saattaminen maailmaan adoptoitavaksi tai laiton ei-toivotun raskauden keskeytys eli abortti. Homerin adoptoiminen ei osoittaudu kovin helpoksi, ja lopulta onkin selvää että Homer jää orpokotiin. Larch opettaa nuorelle Homerille kaiken minkä tietää, ja Homerista tulee kuin vahingossa Larchin oppipoika ja kätilö. Larch on suunnitellut Homerin elämän varalle paljon, mutta nuoren Homerin tie vie pois orpokodista, yllättävän pitkäksikin aikaa.

Olipa ihanaa uppoutua pitkästä aikaa oikein pitkään kirjaan, ja vieläpä Irvingin kirjoittamaan. Olen aiemmin lukenut Irvingiltä kaksi kirjaa. Ensimmäinen oli vuoden 2013 kesällä Garpin maailma, johon ihastuin täysin. 2014 kesällä luin Vapauttakaa karhut, joka oli kyllä selvästi Irvingiä, mutten aivan varauksetta ihastunut siihen. Viime kesänä jäi Irving lukematta, mutta nyt oli aika jälleen tarttua yhteen. Näistä on selvästi tullut minulle kesälukemista, ja olen joka kerta lukenut ne vieläpä hyvin samoihin aikoihin.

Irvingillä on niin oma tapansa kirjoittaa, että sen tunnistaa heti alkusivuilta lähtien. Sitä on kuitenkin vaikea lähteä erittelemään että mikä siitä tekee niin tunnistettavan. Se on sellaista toteavaa ja realistista. Ei paasaavaa, vaikka aiheet hieman sellaisia tällä kertaa ovatkin, mutta informoivaa. Jotenkin Irvingin kirjoissa asioita vain tapahtuu, ja olivatpa ne välillä miten absurdeja tahansa, kaikki tapahtumat on kuitenkin kovin tavanomaiseen tapaan kerrottu, ihan vaan todettu.

Irvingillä on myös hieno tapa kertoa asioita ikään kuin ohimennen; joku nyt sattuu tekemään näin tai sanomaan noin. Ja kirjan lopun alkaessa lähestyä, sitä huomaa miten nerokkaasti Irving onkaan kehittänyt kirjan juonen kulkemaan vääjäämättä jotain pistettä kohti. Tapahtumat alkavat kiihtyä loppua kohti, hiljaa mutta varmasti. Monet eri langat ja henkilöt nivoutuvat aina yhteen, aina ei välttämättä niin hyvin mitä sitä toivoisi, mutta juuri niin kuin sitä olisi toisaalta voinut ajatella jo alusta asti. Kirja menee täysin omia uriaan, ja siihen virtaan voi vaan hypätä mukaan ihmettelemään.

Homer on päähenkilönä todella sympaattinen, oikea ihannevävy. Homerin oikeudentaju on ihailtavaa, hän haluaa aina vain tehdä sen mikä on hänestä oikein. Toki hänkin tekee virheitä, mutta se on inhimillistä ja luonnollista. Pidin myös Larchista paljon, vaikka hänenkin motiiveja ja tekoja monesti hieman ihmettelinkin. Tuntuu että sellaisia hahmoja Irving aina kirjoittaa. Todellisia, virheitä tekeviä ihmisiä, joilla on aina omat omituiset luonteenpiirteensä ja tapansa. Hahmoihin ehtii kiintyä pitkän kirjan aikana ja heidän kohtalonsa oikeasti kiinnostaa.

Myös itse kirjan tunnelma on jotenkin sympaattinen. Toki kirjassa on hyvin vahvoja mielipiteitä aborteista ja välillä myös hyvinkin yksityiskohtaista kuvausta tämän tiimoilta, mutta se ei minun lukunautintoani haitannut. Myös kaikilla hahmoilla tuntuu olevan tästä asiasta oma mielipiteensä, kuten varmasti kaikilla ihmisillä oikeastikin. Kirjan rankat aiheet olivat mielestäni hyvää vastapainoa kirjan muuten aika rennolle ilmapiirille.

Oman elämänsä sankari onkin yleistunnelmaltaan leppoisa, eikä kirjassa tapahdu ihan niin järisyttäviä tai absurdeja onnettomuuksia mitä ehkä yleensä Irvingin kirjoissa. Niiden piirteitä kirjasta kuitenkin löytää, mutta pienemmässä mittakaavassa. Tämä oli jotenkin ihana kirja, mukava lukea, rento ja soljuvasti eteenpäin kulkeva, kaunis tarina. Pidin tästä oikein paljon.

Garpin maailma tulee varmaan aina pysymään itselle sinä rakkaimpana Irvinginä, ihan vaan koska luin sen ensimmäisenä. Mutta ei tämä Oma elämänsä sankari kauas siitä jää, tämäkin oli aika tosi ihana, vaikkakin hyvin erilainen.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Kirjasta on tehty elokuva, joten osallistun tällä myös Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pidit ja olet hyvin kiteyttänyt asioita romaanista<3 Tämä on yksi omistakin suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihana, yhtään en ihmettele että niin monet pitävät tätä suosikkinaan :)

      Poista
  2. Kirsi, tämä on yksi omista Irving-susoikeistani ja myös filmatisointi tästä on edustava toisin kuin ykkössuosikistani Leski vuoden verran, jossa filmi päättyy kun kirjan tärkein&kiinnostavin tapahtuu.

    Olen lukneut kahta lukuunottamatta kaikki Irvingin kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä ehdottomasti katsoa elokuvasovituskin, näyttelijöiden puolesta vaikuttaa ainakin lupaavalle. Leski vuoden verran kiinnostaa myös kovasti, ainakin kirjana :) Ja huh, oletkin lukenut paljon Irvingiä! Onneksi minulla on vielä monta edessä :)

      Poista
  3. Meillä on aika samanlainen matka Irvingin seurassa tähän asti. =D Minäkin luin Garpin maailman ensin ja pidin siitä paljon. Oman elämänsä sankarin luin muistaakseni ööh... kolme vuotta sitten ja taisi muuten olla kesä! =D Pidin siitäkin paljon, mutta Garp pysyi ykkösenä, luulen, että kävi samoin kuin sinulla, koska olin lukenut sen ensimmäiseksi. Olen lukenut myös Neljännen käden, joka oli melko surkea (ei pahalla, Mr. Irving!) ja sitten Minä olen monta, jonka aikoihin hieman jo väsyin Irvingiin, vaikka sekin kirja oli ihan ok, tosin ei lähelläkään Garppia tai Sankaria. Sen koomin en ole Irvingiä lukenut. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minulla tuntuu kyllä käyvän aina kaikkien kanssa niin, että minkä ensimmäisenä lukee niin se pysyy aina sinä ihanimpana, jos kyseessä siis hyvä kirja. :D Neljännestä kädestä olen kuullut kyllä niin paljon huonoja arvioita, että taidan ainakin toistaiseksi välttää sitä. Minä olen monta sen sijaan odottaa hyllyssä, mutta taidan pitää ainakin sen vuoden taukoa taas ennen seuraavaa, ettei vaan ala kyllästyttää :)

      Poista
  4. (Jos kiinnostaa, vilkaisepa tänne http://kingiakahviajaempatiaa.blogspot.fi/2016/07/kolme-viimeisinta-viipaletta.html =D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, no täytyyhän sitä vilkaista kun noin salamyhkäisesti vinkkasit! :D

      Poista