13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton (kooste)

Jälleen on aika maratoonata! Tämä on jo toinen kerta kun kirjabloggarit maratoonaavat ystävänpäivänä, joka sattuu olemaan tänä vuonna myös Lukurauhan päivä. Itselläni siitä ei ole kuin pari viikkoa kun viimeksi maratoonasin kokonaisen viikon verran, ja olinkin ajatellut etten lähde tähän ystävänpäivän lukumaratoniin mukaan ollenkaan. Mutta niin se mieli vaan muuttuu! 

Tällä kertaa emännöijänä on Yöpöydän kirjat -blogin Niina, ja hänen blogistaan löytyykin tarkemmat ohjeet ja neuvot maratonille. Lyhykäisyydessään tarkoituksena on lukea 24 tuntia kirjoja, ja osan ajasta täytyy sijoittua huomiselle ystävänpäivälle.


Tosiaan olen taas huomaamattani pinonnut yöpöydälle aikamoisen pinon kirjoja, ja varsinkin sarjakuvia löytyy taas aika monta kappaletta. Ajattelinkin lähinnä lukea niitä, ja varmaan lisäksi jo edellisellä maratonilla aloittamaani Munron novellikokoelmaa. Mitään sen suurempia tavoitteita en itselleni ota, vaan luen ihan sen verran mitä huvittaa lukea. Aloitan maratonini tänään joskus iltasella, tarkkaa aikaa en vielä osaa sanoa. Päivitän tähän postaukseen koko maratonin ajan etenemistäni, joten pysykää kuulolla! Koitan muistaa päivittää myös twitteriä matkan ajalta.

Klo 18:30
Maraton alkaa osaltani! Taidan aloittaa suoraan The Walking Deadin Neljännellä kirjalla, myös Viides ja Kuudes kirja nimittäin odottaa jo vuoroaan. Illalla tulee jälleen Haluatko Miljonääriksi mikä pitää katsoa, mutta ehdin lukea ennen sitä jo sentään vähän. 

Klo 20:00
The Walking Dead - Neljäs kirja on n. puolessa välissä. Hyvä jatko, ja loppupuoli tulee varmasti olemaan vielä jännittävämpi. Puoleen väliin päästyäni pidin zombeista hetken taukoa, ja lukaisin Aino Sutisen Vaimoksi vuorille: Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta sarjakuvan. Kiva, lyhyt tarina. Nyt Haluatko Miljonääriksi ja sitten jatkuu!
Sivuja yhteensä: 256

Klo 22:30
The Walking Dead - Neljäs kirja on nyt luettu loppuun. Hyvä jatko! Loppu oli yllättävän rankka, mutta onneksi seuraavat osat odottavat jo pöydällä. Voisin hetkeksi uppoutua pitkästä aikaa Munron maailmaan, ja sitten varmaan lukemiset on tältä päivältä ohi. Huomenna jatkuu!
Sivuja yhteensä: 394

14.2. 
Klo 10:50
Jatkoinkin illalla suoraan The Walking Deadin Viidennen kirjan pariin, ja huomaamattani luin sen jo puoleen väliin. Kohta taidan jatkaa sen parissa, ja siirtyä sitten varmaan sarjakuvista hetkeksi pois. Ehkä vihdoin sitä Munroa tai sitten Throne of Glassia jossa en ole päässyt vielä kovin pitkälle.
Sivuja yhteensä: 532

Klo 14:00
Noh, ei se päivä ihan niin nopeasti lähtenytkään käyntiin, välissä piti touhuilla vähän muuta että jaksoi lukeminen taas innostaa. Lukaisin Viidennen kirjan loppuun, ja ajattelin jatkaa suoraan Kuudennen kirjan ja zombien pariin. Sitten pitää jo seuraavaa osaa taas odotella kirjastosta, joten välissä voi vihdoin lukea jotain muuta. Viides osa oli ihan hyvä, mutta ehkä vähän tylsä. Tulppaaneja ja suklaatakin on saatu ystävänpäivän kunniaksi!
Sivuja yhteensä: 670


Klo 16:10
Kuudes kirja The Walking Deadia luettu. Parempi osa kuin edellinen, ja kiva nähdä miten lähelle päästiin jo tv-sarjan tapahtumia. Seuraavaksi pieni some-tauko, ja sitten jatkan Munron novellilla tai parilla. Vielä olisi hieman yli kaksi tuntia lukuaikaa jäljellä, mutta jossain välissä on tehtävä ruokaakin. Sivuja on jo todella hieno määrä kasassa, mutta se nyt oli odotettavissakin kun olen lukenut pelkästään paksuja, nopealukuisia sarjakuvia. Nyt vielä loppukiri!
Sivuja yhteensä: 948

Klo 18:30
Maraton ohi! Tämä päivä menikin tosi nopeasti lukiessa, mutta ihan kiva että iltaa on vielä jäljellä muuhun tekemiseen. Loppuajan käytin lukemalla yhden Munron novellin, Onka-loita, ja aloittamalla Susan Fletcherin esikoisen Irlantilainen tyttö. Munrolle en kyllä vieläkään oikein lämpene, mikään novelli ei ole oikein vakuuttanut. Irlantilainen tyttö on sen sijaan alusta asti taattua Fletcheriä, pidän kirjasta jo nyt todella paljon. Mietin kylläkin että pitäisikö jättää se vähän myöhemmälle, tuulisesta Walesista ja lampaista kun tulee niin elävästi mieleen vasta lukemani Tummanhopeinen meri. Kirjat tuntuu sekottuvan päässä.

Maraton sujui kaikin puolin ihan mukavasti. Sarjakuvat veivät suurimman osan ajasta, mutta se oli tarkoituskin. Sarjakuvien on myös kiittäminen hurjasta sivumäärästä, pelkkiä romaaneja/novelleja lukemalla olisin päässyt tuosta ehkä puoleen. Lukupino on kuitenkin huomattavasti pienempi jälleen, mikä on ilahduttavaa. Kyllä se maratoonaaminen vaan on kivaa, vaikka nyt varmaan teenkin lukemisen sijasta jotain ihan muuta loppuillan.

Luetut kirjat:
Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille: Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta (118s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Neljäs kirja (276s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Viides kirja (276s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Kuudes kirja (278s.)

Osittain:
Alice Munro: Liian paljon onnea (28s.)
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö (42s.)

Sivuja yhteensä: 1018

Tsemppiä vielä muille maratoonaajille! 

11 kommenttia:

  1. Huomasin viime vuonna, että sarjakuvat ovat erinomaisia maratoniin. Nyt keskityn taas vaihteeksi novelleihin. 3 tuntia takana (nyt tauolla). Ei muuta kuin tsemppiä matkaan, kun aloitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuvat ovat kyllä erinomaisia, ja kun niitä näyttää tuolla olevan niin monta, niin mennään niillä :) Tsemppiä sinullekin!

      Poista
  2. Mukavaa lukumaratonia! Luin viime kuussa Walking Dead sarjakuva-albumit 3-7. Sopivat todella hyvin tällaiseen koitokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin! The Walking Deadit sopii kyllä hyvin maratoniin, ovat sen verran nopealukuisia ja koukuttavia :)

      Poista
  3. Lukuintoa! Minuakin kiinnostaa tuo Sutisen sarjakuva. Nyt tosin on muuta sarjakuvaa odottamassa lukuvuoroaan (mm. pari Valerian -albumia...) - sarjakuvat ovat kyllä kivoja maratonilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Sutisen sarjakuva oli lyhyt ja nopealukuinen, ja ihan kiva :) Ei sinällään nostattanut sen enempää ajatuksia, mutta matkustuskuume kyllä nousi!

      Poista
  4. Mukavaa maratonia! Itsellänikin on pino sarjakuvia varalta odottamassa ja Amerikan vampyyriä olenkin jo aloitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Minulla on myös Amerikan vampyyri odottamassa! En tiedä jaksanko enää tänään sitä aloittaa, mutta ehkä huomenna :)

      Poista
    2. Miten sattuikin :D Aikamoinen sarjakuva se olikin, tykkään ehkä vähän vähemmän hurjista.

      Poista
    3. Täytyy katsoa mitä mieltä itse olen jahka sen luen, tähän maratooniin se ei mahtunut. Mitä olen selaillut, niin piirustustyyli on ainakin mieleeni. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3