28. helmikuuta 2016

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

Susan Fletcher
Irlantilainen tyttö
(Eve Green, 2004)
Like, 2010
Suom: Jonna Joskitt
267 s.




 
Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissaan omaan lapsuuteensa, aikaan jolloin hän oli juuri menettänyt äitinsä. Hänet lähetetään Walesin maaseudulle kaatosateiden keskelle, missä kyläläisten katseet kääntyvät hänen peräänsä. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärtää, että menneisyydessä on synkkä tahra. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on valmis kertomaan tarinansa. takakansi

 
Mielestäni kirjan takakansi kertoo juuri sopivasti tästä kirjasta, juuri tätä kirja on. Odottavan äidin muistelua lapsuudestaan, perheestään kuulemiaan tarinoita ja menneisyyden kohtaamista. Toki on kirjassa muutakin. Pienen kyläyhteisön edesottamuksia vavisuttavan ja pelottavan tragedian osuessa kohdalle, salaisuuksia, asioista vaikenemista. Tämän enempää kirjasta ei kuitenkaan mielestäni tarvitse tietää.

Fletcher osaa todella kirjoittaa tunnelmallisia, runollisia kirjoja. Kuten aiemminkin lukemissani kirjoissa, niin tässä kirjailijan esikoisteoksessakin on todella kaunis kieli. Lukijan huomio kiinnitetään pieniin, arkipäiväisiin ja yleensä ilman huomiota jääneisiin yksityiskohtiin. Ne tekevät kirjoista aitoja ja tuovat ne lähelle lukijaa. Kerronta on konstailematonta ja yksinkertaista ja se suorastaan soljuu eteenpäin. Fletcherin kirjat ovatkin todella nopea- ja helppolukuisia, mutta sisältävät silti paljon ajatuksia ja tunteita, joita ei voi noin vaan ohittaa.

Irlantilainen tyttö on aivan ihana kirja. Tunnelma on juuri sellainen mitä osasin jo odottaa, hahmot ihania ja aidontuntuisia. Tosin tällä kertaa kun tarina on lähinnä asioiden muistelemista pienen tytön silmin, osa hahmoista jää aika etäisiksi ja ehkä hieman ohuiksi. Olisin kaivannut niihin vielä enemmän syvyyttä, nyt oikein kehenkään ei pääse kunnolla tutustumaan. Itse tarina on silti vähäeleisyydessään oikein kaunis. Tapahtumia valotetaan pikkuhiljaa, sivulauseista löytää pieniä vinkkejä tulevasta. Koko kirja on taidokkaasti rakennettu.

Asia joka jäi ehkä hieman häiritsemään kirjan loputtua, oli kirjassa esiintyvä tragedia ja siihen liittyvät mysteerit. Kun näen edessäni näinkin kutkuttavan mysteerin mitä tässä kirjassa, odotan yleensä siihen myös suhteellisen tyhjentävää vastausta. Senpä takia kun lopulliset vastaukset ja kohtalot jäivätkin pimentoon, huomasin pettyneeni jonkin verran. Asiat jäivät siis mielestäni hieman liian avoimiksi, mutta toisaalta osaan sitä myös kirjan kannalta arvostaa. Ei tälle kirjalle olisi ehkä sopinut minkään muun tyylinen tapa.

Luin vasta viime kuussa Tummanhopeisen meren, ja alusta asti tuntui, että luen tämän kirjan aivan liian pian sen jälkeen. Tummanhopeisen meren lumo ja tunnelma ei ollut vielä täysin lähtenyt mielestä kun tämän aloitin, ja niinpä kirjat meinasivatkin alussa sekoittua keskenään. Kaipasin takaisin Parlan saarelle, takaisin ihanien tuttujen hahmojen pariin. Kuvittelin silmissäni koko ajan saaren ja sen tuuliset mäet, ja vaikka Irlantilaisessa tytössä tuulisia mäkiä ja lampaita onkin, on rannikko kuitenkin kaukana. En osannut pitkään aikaan pitää kirjaa omana tarinanaan, vaan mielessä pyöri koko ajan ajatus että tämän olen lukenut jo ennenkin. Irlantilainen tyttö kyllä lopulta erottui ihan omaksi, ihanaksi tarinakseen, mutta vasta puolen välin tienoilla.

Vaikka Irlantilainen tyttö ei Fletcherin tuotannosta omaksi lemppariksi noussutkaan, on se silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja jos olisin odottanut hieman pidempään tämän kirjan kanssa, olisi se luultavasti ollut minullekin täyden viiden tähden arvoinen lukukokemus.


Arvosana: Neljä kissanpentua

2 kommenttia:

  1. Luin tämän itsekin ihan vastikään (eli viikonloppuna viimeiset sivut), mutta en oikein saanut otetta kirjasta. Tämä oli minulle ensimmäinen Fletcher. Pitää ehkä seuraavaksi kokeilla noita muita suomennoksia, jos se kerran sinustakin olivat tätä parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin Goodreadsista että luimme tätä samaan aikaan :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla muitakin, niin Noidan rippi kuin Tummanhopeinen meri olivat molemmat täysiä napakymppejä minulle.

      Poista