3. helmikuuta 2016

Tammikuu paketissa

Tammikuu on ohi! Kappas vaan että aika menee hurjaa vauhtia. Taas. Tammikuussa sattui ja tapahtui, ja kuu tuntui todella pitkältä, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Ensinnäkin blogini täytti vuoden, mikä on aika hullu ajatus vieläkin. Tammikuussa annettiin myös Blogistania-ääniä viime vuoden parhaille kirjoille. Loppukuusta päätin sitten vielä repäistä ja pitää viikon mittaisen lukumaratonin, mikä onnistui ihan hyvin. Siitä lisää postauksen lopussa.


Tammikuu oli hyvä lukukuukausi. Oikeastaan todella hyvä. Sen lisäksi että sain luettua paljon, luin paljon todella hyviä kirjoja. Kaiken kaikkiaan annoin viidelle kirjalle täydet viisi tähteä Goodreadsissa, ja neljälle neljä tähteä. Kuukauden ensimmäinen ja viimeinen kirja olivat ainoat siitä alemman tähtimäärän saaneet.

Tammikuussa luin:

11 kirjaa, joista
5 oli sarjakuvia
3 englanniksi
4 omasta hyllystä ja 7 kirjastosta 
4 naisten kirjoittamaa ja 7 miesten kirjoittamaa kirjaa
6 luettu maratonin aikana.


Luetut:

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (478s.)
John Williams: Stoner (306s.)
Brian Selznick: Hugo Cabret (544s.)
Bill Willingham: Fables, Vol. 5: The Mean Seasons (166s.)
Kate Morton: Paluu Rivertoniin (613s.)
George Orwell: Eläinten vallankumous (126s.)
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 5 (152s.)
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri (443s.) 
Robert Kirkman: The Walking Dead - Toinen kirja (287s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Kolmas kirja (288s.)
Evie Wyld: Everything is Teeth (128s.)

Sivuja yhteensä: 3531 

+ Alice Munro: Liian paljon onnea 3 novellia
+ Nadja Sumanen: Rambo:  puoleen väliin, 117s.

(+kesken jääneet 3761)


Vaikka sarjakuvia tuli luettua aika suuri määrä, en silti aio blogata yhdestäkään. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi pitänyt niistä; melkein kaikki olivat nimittäin todella hyviä. En vaan oikein tiedä mitä kirjoittaisin sarjakuvista, jotka ovat jatko-osia. Fables-sarjasta olen kolmesta ensimmäisestä kirjoittanut, mutta koska neljäs osa jäi väliin, tuntuisi tyhmältä kirjoittaa viidennestä. Saga on ollut mahtava, mutta jälleen viides osa. The Walking Dead olisi kiva tuoda blogiin, mutta koska ensimmäisestä jäi kirjoittamatta, en halua kirjoittaa jatko-osista. Evie Wyldin sarjakuva taas ei nostattanut kuin hämmennystä, ja olikin kuukauden heikoin luku. Tähän sarjakuva-asiaan saa toki kommentoida ja tuoda esiin mielipiteitä, en oikein tiedä miten pitäisi toimia.

Kuukauden parasta kirjaa oli melkein vaikea valita, sen verran hyviä kirjoja tuli luettua. Stoner oli todella hieno, ja Paluu Rivertoniin ihastutti aikakaudellaan. Vaan lopulta päätös olikin helppo. Fletcherin Tummanhopeinen meri oli aivan täydellinen kirja, en voi ehkä ylistää sitä tarpeeksi. Postaus tulee toivon mukaan lähipäivinä, jahka saan edes jotain järkeviä ajatuksia ylös. Kaikille näille annoin kuitenkin täydet pisteet.

Ostoksia

Tammikuussa ostin kuusi kirjaa, joista kaksi sarjakuvia. Alkukuusta tein pienen kirjatilauksen Adlibrikseen, ja paketista paljastui Nimona, Saga Vol. 5 ja Uprooted. Loppukuusta kävin vielä kirpparikierroksella, josta tarttui mukaan Alcottin Tytöistä parhain ja J. K. Rowlingin kahden kirjan paketti, Fantastic Beasts & Where to Find Them ja Quidditch Through the Ages.


Maratonista

Tammikuun viimeisen viikon vietin maratonin puitteissa. Tarkoituksena oli saada hälyttävästi kasvavaa kirjastonkirjapinoa pienennettyä, ja onnistuinkin siinä ihan hyvin. Maratonpäivitykseni on luettavissa kahdessa osassa, alkuviikko täällä ja loppuviikko täällä.

Maraton sujui siis ihan kivasti! Viikko alkoi hyvin ja lukeminen sujui. En lukenut yötä myöten enkä hätäillyt jos en heti jaksanut olla kirjan kimpussa aamulla. Aikaa oli riittämiin, ja silloin kun teki mieli lukea niin saatoin lukea monta tuntia putkeen nostamatta katsetta kirjasta kertaakaan. Loppuviikosta huomasin kuitenkin että suorittaja-minä meinaa iskeä. Tuntui, etten antanut aivan kaikkeani, että voisin yrittää vieläkin enemmän. Harmitti, kun ei huvittanut lukea ja päivän lukemiset aloitti vasta reilusti iltapäivän puolella. Viimeisenä päivänä ei sitten huvittanutkaan lukea enää yhtään, mutta puskin itseni lukemaan vielä silloinkin jotain. Onnea oli hyvät kirjat, jotka vetivät mukaansa vaikka ajatus lukemisesta sai perääntymään.

Sain luettua viikon aikana yhteensä 6 kirjaa, joista 4 oli sarjakuvia. Näiden lisäksi luin Munron novellikokoelmasta Liian paljon onnea kolme novellia, ja Nadja Sumasen Rambosta n. puolet. Koska ne olivat osa maratonia, lasken ne nyt myös mukaan, mutta erillisenä yhteislukuna. Lasken kirjojen kokonaissivumäärän kuitenkin sitten helmikuun koosteeseen, kunhan saan ne luetuksi. Sivuja tuli maratonin aikana yhteensä 1654.

Kirjapino on poissa, mikä oli tavoitteenikin. Hurraa! Tai no, pitäisi kai sanoa että aiempi kirjapino. Onhan tässä nyt jo ollut aikaa haalia siihen lisää kirjoja, ja muutama varauskin on tulossa kirjastosta. Pino on kuitenkin hallinnassa, vain yksi odottaa vuoroaan, kun kaksi on luvun alla. Vielä kun saisi tuota blogattavien pinoa nyt pienemmäksi...

Kiitos vielä kaikille jotka lähditte maratoonaamaan mukaan!

Sellainen tammikuu täällä, mites siellä? Oliko kellään muulla yhtä järisyttäviä lukukokemuksia kuin minulla?

6 kommenttia:

  1. Jos ei järisyttäviä niin ainakin erilaisia. Luin helmet lukuhaasteeseen sellaisia kirjoja, joita en yleensä lukisi. Mukaan mahtui toki myös turvallisiakin vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet on kyllä kivoja siitä, että tulee lukeneeksi ihan erilaisia kirjoja mitä normaalisti. :) Minäkin tuota Helmetin haastetta mietin, mutta en tällä kertaa taida lähteä mukaan niin isoon haasteeseen.

      Poista
  2. Mukavaa että kirjavuotesi on alkanut vaikuttavilla kirjoilla :) Minulle sattui heti tammikuuhun monta klassikkoa, joista Tuntematon sotilas ja Kärpästen herra nousevat kumpikin todella vahvoiksi lukukokemuksiksi. Lisäksi bloggausta odottaa vielä Oneiron, joka myös oli mieleenpainuvaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärpästen herra oli kyllä muistaakseni ihan hyvä, siitä on jo hetki kun olen sen lukenut. Tuntematon sotilas on myös kouluaikoina tullut luettua, mutten muista lukukokemuksesta kyllä juuri mitään. Oneironin lukemista odotan kovasti, kiva kuulla ajatuksesi siitä :)

      Poista
  3. No olet kyllä lukenut huisin hyviä kirjoja ja voi ihanaa, että pidit Tummanhopeisesta merestä. Se on yksi oma suosikkini! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummanhopeinen meri saattoi olla jo yksi vuoden parhaimmista kirjoista, se oli aivan ihana <3 Eikä kyllä ole pahaa sanottavaa muistakaan lukemistani!

      Poista