8. helmikuuta 2016

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

Susan Fletcher
Tummanhopeinen meri
(The Silver Dark Sea, 2012)
Like, 2013
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry
443 s.





Olen löytänyt uuden lempikirjailijan. Tämä ajatus oli mielessäni kun olin kirjan puolessa välissä. Se oli yhtä rakkautta koko kirja, alusta aivan loppuun saakka. Koska luin syksyllä Fletcherin Noidan ripin johon rakastuin, osasin odottaa hienon tarinan lisäksi kaunista kuvailua ja ihania henkilöhahmoja. Ja juuri niitä sain. Mutta en siltikään osannut odottaa näin kaunista tarinaa tarinoista, näin suurta lukukokemusta. 


Kirjan keskiössä on Parlan saari ja sen asuttamat ihmiset. Ihmiset, joista jokaisella on omat syynsä olla saarella, jokaisella omat salaisuutensa. Saaren melankolinen rauha saa särön kun eräänä päivänä saarelle huuhtoutuu mies. Mies on elossa, muttei muista taustastaan mitään, edes nimeään. Osa tätä tietenkin epäilee, mutta osa alkaa muistella saarella kulkevaa satua, tarinaa Kalamiehestä. Kalamiehen kerrotaan nousevan vedestä yhden kuunkierron ajaksi tuomaan ihmisille toivoa ja tenhoa. Pohjoistuuli puhaltaa ja sen kerrotaan tuovan muutoksia, ja pikkuhiljaa mies alkaa huomaamatta saada ihmisiä avautumaan entisistä murheistaan.

Kirjassa on paljon rakkautta. Rakkautta saareen ja mereen, rakkautta kumppaniin, rakkautta sukulaiseen. Rakkauden eri muotojen ohella kirjan toinen suuri teema on suru, miten päästä siitä yli ja miten elää surun kanssa. Kirjassa nähdään miten eri ihmiset kokevat surun ja kuinka he sen kanssa elävät, kuinka toipua suuresta menetyksestä. Tuntuu, että jokainen saarelainen on menettänyt jotain. Oli se sitten sukulainen, nuoruus, itsetunto tai näkö. Menetyksistä voi kuitenkin selvitä, vaikka se alkuun tuntuukin vaikealta.

Mikä kirja. Sanoja on melkein vaikea löytää kuvaamaan tätä lukukokemusta, mutta pakko yrittää. Ensinnäkin kirja on hyvin tunnelmallinen. Lukiessa voi todella aistia saaren kokonaisuudessaan; kuulla meren tuoksun, tuntea tyrskyt. Voi kuulla tuulikellon helinän, haistaa suolan ja lampaat, nähdä koko maiseman. Suoraan keskeltä Suomen talvea pääsin kokemaan Parlan saaren kesän. En muista milloin viimeksi olisin kokenut kirjan näin elävästi.

Tummanhopeisessa meressä on elävän tunnelman lisäksi ihana tarina ja sitäkin ihanammat henkilöhahmot. Saarelaisiin todella kiintyi, haluan tavata heistä jokaisen! Saarelaiset tuntevat kaikki toisensa, useimmat ovat jotain sukua keskenään. Jokaisella on omat murheensa ja ilonsa, omat hyvät ja huonot puolensa. He ovat todella aitoja, ja lukiessa todella elin heidän kanssaan, koin heidän murheensa ja ilonsa.

Tähän kun lisätään vielä kutkuttava ja kaunis tarina, todella kauniin kielen ohella, ei muuta voi enää pyytää. Tarina imaisee mukaansa aivan alusta saakka, eikä lukemista vaan voi lopettaa. Sitä haluaa tietää kaiken salaperäisestä Kalamiehestä, kaiken saaren hahmoista ja saarella kulkevista tarinoista. Sillä niitä tämä kirja on täynnä; tarinoita.

En ole juurikaan lukenut mitään meri- tai saarikirjoja, joten tulikin aivan yllätyksenä miten paljon pidin koko saaristotunnelmasta. Muita hyviä saaristo- ja meriteemaisia kirjasuosituksia otetaan mielellään vastaan! Tämä saattoi nimittäin olla jo koko vuoden paras kirja. Lukekaa tämä.



Arvosana: Viisi kissanpentua

4 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa lukea kirjarakastumisista! :) Minullekin tämä oli vahva kirja. Ei niinkään tarinaltaan, mutta tunnelma ja surun käsittely tulivat lähelle ja koskettivat omassa vaikeassa tilanteessani.

    Fletcher on minulle vähän erikoinen kirjailija. Luin häneltä ensimmäisenä Meriharakat ja siinä oli paljon kaikkea häiritsevää, etenkin liian kikkaileva ja tekotaiteellinen kieli. Mutta tämä ja Irlantilainen tyttö ovat olleet sitten jo todella hyviä ja kielikin on tuntunut sopivan kauniilta. Noidan rippi odottelee edelleen lukuvuoroaan, niin kuin joskus kerroinkin, joten saapa nähdä mitä siitä pidän!

    Meri- ja saarikirjat ovat ihania, olen enemmän meri- kuin järvi-ihmisiä. Varmaan siksi, että olen aina asunut merenrantakaupungeissa. Sellaisia kirjoja ei ole kuitenkaan tullut paljoa luettua. Ekana tulee mieleen Petri Tammisen Meriromaani, mutta se ei ehkä ole ihan sitä mitä haet, vaikka siinä paljon merellä ollaankin. Mutta oletko lukenut M. L. Stedmanin kirjaa The Light Between Oceans (suomeksi muistaakseni Valo valtameren yllä)? Siitä pidin. Ulla-Lena Lundbergillä on myös meri- ja saaristoteemaisia kirjoja, yhtäkään en tosin ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ehtaa rakastumista! Lainasinkin jo Irlantilaisen tytön, enkä malta odottaa että pääsen lukemaan senkin. Noidan rippi on kyllä myös aivan ihana, enkä osaakaan laittaa näitä kahta paremmuusjärjestykseen.

      Minä taas olen aina asunut järvien keskellä, mutta joku meressä kiehtoo silti enemmän. Valo valtameren yllä on kyllä monta kertaa pistänyt silmään, mutten ole vielä ennättänyt lukemaan sitä. Nyt tämän jälkeen varmasti kokeilen sitäkin. Lundbergin kirjat kiinnostavat myös, jotain niistäkin voisi kokeilla.

      Poista