29. kesäkuuta 2015

Lyhyet: 3x sarjakuvia

Luin kesälukumaratonin aikana kolme sarjakuvaa, kaksi hieman lyhyempää ja yhden pitkän niteen. Omia postauksia näistä en viitsi tehdä, vaan ajattelin kirjoittaa näistä nyt samassa kaikista. 


Reetta Niemensivu
Aavepianisti ja muita kertomuksia
Suuri Kurpitsa, 2011
40 s.


Bongasin Aavepianistin ja Yölinjan vähän aikaa sitten Katrin blogista, ja molempien kannet kiinnittivät heti huomioni (Toim. huom. Kissat kansissa on aina suuri houkutin). Niinpä kun molemmat löytyivät lähikirjastostani, ajattelin ne sieltä napata mukaan tulevaa maratonia varten. Molemmat toimivatkin hyvin välikirjoina maratonin aikana.

Aavepianisti ja muita kertomuksia sisältää neljä lyhyttä kummitustarinaa, jotka takakannen mukaan "tiettävästi perustuvat tositapauksiin". Kirjan kolme ensimmäistä tarinaa olivat lyhyitä, muutaman sivun mittaisia, eivätkä kovin mieleenpainuvia. Lentävä kissa, Kolehti ja Amerikan arkku olivat kaikki omalla tavallaan kiinnostavia, mutta ehkä juuri lyhyyden takia en oikein päässyt tarinoiden sisään. Kirjan nimikkotarina Aavepianisti vie kirjan sivuista puolet, ja onkin kaikista kiinnostavin ja kivoin tarina. Sekin olisi mielestäni vielä parempi hieman pidennettynä, mutta toimi jo tällaisenaankin. Kirjan piirustusjälki on oikein kaunista, yksinkertaista ja maalailevaa, ja värit on kauniita.

Kaiken kaikkiaan ihan kiva albumi, todella nätti ja nopealukuinen, mutta ei kuitenkaan tarjonnut ihan sellaisia kummitustarinoita mitä olin ajatellut.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Ruksin tällä kohdan Eläin Kirjankansibingosta.


Yong-Deuk Kwon
Yölinja
Huuda Huuda, 2009
Suom. Tiina Lehikoinen
28 s.


Yölinja kertoo lyhyen tarinan kahdesta kaverista, jotka sattuvat ihastumaan samaan tyttöön. Käydään yhdessä drinkeillä, hieman valehdellaan eikä vastata puheluihin, lähennellään ja odotetaan yölinjaa. Muuta en oikeastaan osaa tästä sarjakuvasta edes kertoa! Tarina on hyvin vähäeleinen, kulkee aika verkkaisesti ja tunnelmoiden. Tarinasta huokuu myös eteläkorealainen kulttuuri, ja osittain siksi minun oli vaikea oikein päästä tämänkään tarinan sisälle. Arki on niin erilaista, ja välillä oli vaikea tajuta mitä tapahtuu ja miksi.

Piirrosjälki oli oikein kivan näköistä, ja pidin kovasti kirjan värimaailmasta. Värejä ruuduissa ei käytetä, mutta mustan piirrosjäljen sijasta kuvat ja ruudut ovat violettisävyisiä. Tämä toi omalta osaltaan paljon kirjan tunnelmaan.

Kiva pieni tarina, mutta niin erilainen kulttuuri hieman etäännytti liikaa.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingo: Mies


Joe Hill, Gabriel Rodríguez
Locke & Key, Vol. 1: Welcome to Lovecraft
IDW Publishing, 2008 (e-kirja)
171 s.


Locke & Key-sarjasta olin kuullut jo kauan aikaa pelkkää hyvää. Karmiva kauhusarja, joka ehdottomasti kannattaisi lukea. Omistan kolme ensimmäistä volumea e-kirjoina, ja kun maratonin aikana sitten mikään muu ei maistunut, ajattelin vihdoin sivistää itseäni tämän parissa.

Tarina hyppii edestakaisin aikaan ennen ja nykyisyys. Locken perhettä on kohdannut suuri tragedia, ja perhe joutuu muuttamaan enonsa suureen kartanoon asumaan, missä heidän isänsäkin on kasvanut. Talo on nimeltään Keyhouse. Tästä koko tarina alkaa ja lähtee liikkeelle, lukija saa pikkuhiljaa takaumien kautta selville enemmän mitä perheelle heidän entisessä talossaan tapahtui ja miksi. Talossa alkaa pian myös tapahtua kummia, ja pian perhe on jälleen suuressa vaarassa.

Ei ole turhaan kehuttu tätä sarjakuvaa! Tarina vei alusta lähtien mukanaan niin, etten malttanut laskea sitä kertaakaan käsistä ennenkuin koko kirja oli luettu. Takaumat selvittävät hieman kerrallaan perheen tragedian tapahtumia ja mihin kaikki se pikkuhiljaa onkaan johtamassa. Talosta löytyy muutama tärkeä avain ja eräs erikoinen ovi, jonka läpi astuessaan nuorimmainen lapsi muuttuu aaveeksi. Nämä avaimet ja talon salaisuudet ovatkin koko sarjan juju, tai näin voisi päätellä ensimmäisen osan jälkeen. 

Kirja on hyvin raaka, enkä todellakaan suosittelisi tätä kovin nuorille. Ei pelkästään se, että kirjassa on paljon esim. verta, mutta tapahtumat ovat hyvin rajuja ja tarina itsessään aika pelottava. Kertaalleen jopa oikeasti säikähdin erästä ruutua, oli aika creepy. Piirustustyyliin piti jonkin aikaa totuttautua, se on hieman liian yksityiskohtainen makuuni, ja ihmisten mittasuhteet näytti oudoille. Mutta jos yhtään pitää kauhutarinoista ja jännittävistä tapahtumista, suosittelen kovasti. Ei tämä nyt liian pelottava sentään ollut, vaan sopivalla tavalla jännittävä ja tapahtumarikas aloitusosa.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Tällä osallistun Reading Challengen kohtaan 22. A book that scares you.


2 kommenttia:

  1. Hauskaa, että innostuit lukemaan Aavepianistin ja Yölinjan bloggaukseni perusteella! Kumpikaan ei ollut mikään ihan hirveän erikoinen, mutta luki mielellään. Ja voi, minustakin juuri Aavepianisti olisi saanut olla vieläkin pidempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannet oli molemmissa niin kivat että innostuin heti kun näin ne blogissasi! Olen kyllä juu samaa mieltä, ei mitenkään erikoisia, mutta silti ihan luettavia, kivoja välipaloja molemmat. Aavepianistista olisi kyllä ollut kiva lukea pidemmästi, siitä olisi voinut saada pitkänkin tarinan aikaan. :)

      Poista