Maria Turtschaninoff: Naondel

Maria Turtschaninoff
Naondel, Punaisen luostarin kronikoita
(Naondel. Krönikor från det Röda Klostret, 2016)
Tammi, 2016
Suom. Marja Kyrö
397 s.

Naondel kertoo pitkän aikavälin tarinan naisista, voimalähteistä, vallanhimosta, julmuudesta ja toivosta. Tarina alkaa Kabirasta, nuoresta ja viattomasta tytöstä, joka tekee elämänsä suurimman ja pitkälle kantavan virheen. Kabira on kylänsä lähteen Anjin suojelija, mutta ihastuneena nuoreen poikaan Iskaniin, hän näyttää tälle lähteen ja sen voiman. Tuon virheen takia Kabirasta tulee manipuloivan, julman ja kieron Iskanin, visiirin pojan, ensimmäinen vaimo. Iskan on kuitenkin hyvin vallanhimoinen, eikä hänelle riitä vai yksi voimalähde tai pelkkä yksi vaimo, vaan valloittaa aikojen saatossa monia muita voimalähteitä ja ottaa uusia jalkavaimoja, jotka kaikki kertovat oman tarinansa Kabiran tarinan lisäksi. Kaikilla näillä tytöillä ja naisilla on jonkinlainen menneisyys ja syy, jonka takia he ovat nyt Iskanin vallan alla. Kaikilla näillä naisilla on myös jonkinlainen voima sisällään.

Naondel on hurja kirja. Se alkaa viattomasti nuorten ihastumisella, heidän salaisilla tapaamisillaan lähteellä ja ylimystön kuvauksilla. Alussa kirja olikin mielestäni kuin Teemestarin kirjan ja juuri lukemani Belgravian sekoitus. On kirjassa myöhemminkin vielä mukana ylimystö, mutta vain näennäisesti ja taustalla. Paljon suuremmassa roolissa kirjassa on kuitenkin naisten väliset suhteet, heidän tahdonvoimansa, heidän menneisyytensä ja kaiken alla alati sykkivä voima. Lähteen voima, maan voima, kallon voima. Nämä voimat ovat kirjassa ehdottoman vahvana esillä, ja tuntuukin että koko kirja sykkii tietynlaista voimaa. Vaikea selittää sen enempää, tämä täytyy ehkä vain itse kokea.

Kirja ei ole suloinen, eikä siinä ole kyse ihastumisesta tai edes juurikaan rakkaudesta. Sen sijaan kirja on välillä todella julma ja raaka, suorastaan ahdistavan kamala. On lohdutonta lukea kirjaa alistetuista naisista, kun missään ei näy pakotietä eikä juurikaan valonpilkahduksia. Mutta silti, kaikesta tästä kamaluudesta huolimatta, taustalla on se jokin. Naisilla on silti vielä toivoa, heillä on ilonhetkiä, heillä on suunnitelmia. Heillä on toisensa. Heillä on voimaa. Päättäväisyys ja kärsivällisyys ovat kaikilla usein koetuksella, mutta lopulta ne myös palkitsevat.

Naondel on kirjoitettu taitavasti. Kaikki nuo kauheudet mitä kirjassa tapahtuu, voivat olla hyvinkin luotaantyöntäviä, mutta kun taustalla on koko ajan tieto ja toive paremmasta, koko kirjan ajan kantava maagisuus sekä upea, yksityiskohtainen ja todentuntuinen fantasiamaailma, kauheuksista tulee luettavia. Sitä tietää, että lopulta, kaiken tapahtuneen jälkeen, kaikki tulee olemaan hyvin, ainakin jollain tasolla.

Mielestäni oli kiehtovaa lukea eri naisten tarinoita menneisyydestä, vaikka alkuun tuntuikin hassulle tällainen näkökulmien ja aikatasojen välillä hyppiminen. Siihen kuitenkin tottui nopeasti, ja olinkin aina todella kiinnostunut lukemaan uudesta hahmosta kun sellainen kirjassa esiteltiin. Ainoastaan kerran kirjan aikana tuli pienen pieni notkahdus, eikä erään hahmon tarina kiinnostanut. Lopulta kuitenkin juuri tämä hahmo muodostui kaikista erikoisimmaksi ja jännimmäksi, ja se myös muutti koko tarinan kulun.

Naondelissa on koko kirjan ajan myös todella erikoinen tunnelma. Välillä toki lohduton ja pelottava, mutta suurimmaksi osaksi sellainen odottava ja hitaasti, mutta varmasti lämpeävä. Se sekä vetää puoleensa, mutta samalla tapahtumillaan työntää luotaan. Kirja eroaa Maresista aika tavalla, sillä Maresi on vielä selvästi luokiteltavissa nuortenkirjaksi. Tämä taitaa olla jo nuorten aikuisten kirja, mikä on ihan hyväkin, sillä sen verran raakoja juttuja kirjassa on. Vaan jos olet lukenut Maresin ja tykännyt, kyllä suosittelisin tätäkin. Tulee hieman lisää näkemystä siihen, miksi Punainen luostari on ylipäätään rakennettu ja miten.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta hurjasti. Alkuun mietin, miten tämä voi peitota niin ihanan ja suloisen Maresin, mutta ei tämä kyllä paljoa huonommaksi jäänyt, vaikka olikin hyvin erilainen. 

Muualla: Ullan luetut kirjat, Luetaanko tämä?, Sekaisin kirjoista, Paljon melua kirjoista

Arvosana: Neljä kissanpentua

Tämän postauksen myötä blogini sai myös hieman uutta ilmettä uuden vuoden kunniaksi. Edellisen teeman värimaailma alkoi olla jo aika kyllästyttävä, ja halusin tilalle jotain kirkasta ja yksinkertaista.