1. lokakuuta 2016

Syyskuun luetut

Syyskuu oli odotetusti jälleen kiireinen, mutta silti ihan kiva kuukausi. Syksy on tullut ja se on ollut taas aivan ihanaa, ihan parasta aikaa. Pikkuhiljaa alkaa se ihanin vaihe tosin olla jo ohi, kun lehdet tippuvat puista ja sateet alkavat. Vielä kuitenkin näkyy siellä täällä kauniita värejä puissa, varsinkin vaahteroissa. Kaiken kiireen keskellä iski kaiken lisäksi pieni syysflunssa, jota tässä pikkuhiljaa parantelen edelleen. Kiireeltä ja flunssalta ehdin kuitenkin lukemaankin edes jotain.



Syyskuussa luin kolme kirjaa, joista
1 oli kirjastosta, 1 arvostelukappale, 1 omasta hyllystä
1 englanniksi
2 naisten kirjoittamaa
1 lastenkirja



Luetut: 

Emma Cline: Tytöt (304s)
Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Lähtölaskenta (160s.)
Naomi Novik: Uprooted (438s)

Sivuja yhteensä: 902

Uprootedin aloitin siis jo elokuussa, mutta kiireiden takia se piti jättää välillä tauolle. Englannin kieli ei sinänsä ollut kirjassa haastavaa, mutta se oli kuitenkin pieni hidaste. Tarina vaati myös kirjaan uppoutumista, ja kun aikaa ei tuntunut olevan, niin en halunnut kirjan pariin kiireisenä heittäytyä. Ja hyvä vaan että jaksoin odottaa kirjan kanssa ja lukea kun oli aikaa, sillä voin paljastaa, että tämä oli kyllä yksi tämän vuoden parhaista kirjoista.

Kepler62-sarjan toinen osa ei ollut ihan ensimmäisen veroinen, mutta silti todella mainio. Tytöt ei ihan ollut sitä mitä ajattelin, mutta siitä enemmän sitten postauksen kanssa, jahka ehdin sen kirjoitella. Hyvä kuukausi kuitenkin kirjallisestikin. Ei se määrä vaan laatu, hmm?


Varsinaisia kirjaostoksia en syyskuussa tehnyt, mutta sen sijaan hankin My Bookish Craten Harry Potter-laatikon itselleni. Yleensä tuolla on kuukausittaisia kirjallisia laatikoita eri teemalla joita voi tilata, mutta itse tilasin tämän kertaluontoisen Potter-laatikon. En vaan voinut vastustaa kiusausta, varsinkin koska laatikon sai valita haluamallaan tuvalla, ja itse valitsin Korpinkynnen. Laatikon sisältö oli oikein mieluinen. Sisältöön kuului tietysti uusin Harry Potter and the Cursed Child kirja, mutta sen lisäksi paljon kaikkea sälää. Aivan ihana kangaskassi, kynttilä, minifiguuri (Kutka!), oma hyväksymiskirje Tylypahkaan, pieni kirjanmerkki ja tuollainen isohko pahvikortti kuuluisalla siteerauksella kirjasta. Korpinkynnellä lainaus on Lunan suusta kuultua. Monessa asiassa näkyi se oma tupavalinta, mikä oli mukavaa. 

Laatikko oli aika kallis Suomeen postitettuna, vaikka tulikin vain Briteistä saakka. Mutta onhan se vaan jotenkin ihanaa päästä avaamaan tuollaista yllärilaatikkoa. Varsinkin jos aiheena on Potterit. Plus olihan tuossa jo ihan kiva määrä tavaraakin kirjan lisäksi.

Sellainen syyskuu täällä, nyt hyvillä mielin kohti lokakuuta ja pian myös jo joulunodotusta, heh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti