11. lokakuuta 2016

Emma Cline: Tytöt

 
Emma Cline
Tytöt (The Girls, 2016)
Otava, 2016
Suom. Kaijamari Sivill
304 s.
arvostelukappale













Tytöt on mielenkiintoinen kirja. Se pohjautuu hyvin vahvasti Charles Mansonin johtamaan kulttiin ja kultin tekemiin murhiin. Tämän lisäksi se on vahva tarina yksinäisyydestä ja tytöistä, tyttöydestä ja naiseudesta -60-luvun lopun Amerikassa.

Jotenkin ajatuksena tämä kirja kuulostaa todella vaikuttavalle ja pysäyttävälle. Kansilievekin loihtii esiin vahvoja mielikuvia kirjasta, ja se kuulostaakin juuri sellaiselle kirjalle josta pitäisin kovasti. Vaan lopulta Tytöt ei sitten kuitenkaan ollut ihan sitä mitä ajattelin. En varsinaisesti laskenut kirjalle mitään odotuksia, mutta silti huomasin hieman pettyneeni, enkä ole edes aivan varma miksi.

Kirjan tarina ja juoni ovat sinänsä todella kiinnostavia, mutta lopulta kirja oli makuuni hieman liian hidastempoinen ja jokseenkin vaikeasti lähestyttävä. Kirjassa on kaksi eri aikatasoa; toisaalta on vuosi 1969 kun Evie tapaa Suzannen ja Russellin ja tutustuu Ranchiin, vuosi jolloin kaikki lopulta romahtaa. Toisella aikatasolla Evie on jo vanhempi nainen, elelee vuokra-asunnossa ja tapaa nuoren Sashan. Minua ei tämän vanhemman Evien tarina jaksanut kiinnostaa lähes ollenkaan, se tuntui jotenkin liian irralliselta muusta tarinasta. Vuoden -69 tapahtumat sen sijaan kiinnostivat kovastikin, mutta omaan makuuni kaikki tapahtui hieman liian verkkaisesti ja unenomaisesti. Kiinnostus ei meinannut pysyä yllä aina näidenkään osioiden aikana.

Kirjassa on paljon identiteetin ja tyttöyden pohdintaa, minkä voisi luulla olevan hyvinkin samastuttavaa, mutta ainakaan minulle se ei sitä ollut. Evie elää niin eri maailmassa mitä itse nuorena, eikä hänen käymistään ajatuksista ja pohdinnoistaan kovinkaan moni tuntunut tutulle. Tämän takia Evie itse jäi hyvin etäiseksi, varsinkin vanhemman Evien osioissa. Aina etäisyys ei haittaa, mutta tällä kertaa tuntui etten saa kirjasta mitään otetta. Ja koska kirja oli niin hidastempoinen, koin sen ajoittain jopa hieman tylsäksi.

Mutta on Tytöissä tietysti paljon hyvääkin. Vaikka koin kirjan ajoittain tylsäksi, sitä oli todella nopea ja helppo lukea. Evien ajatukset ja muistot lentävät sivuilla, ja siihen on vaivatonta hypätä mukaan. Kirjassa on muutamia todella hienoja kohtauksia, lauseita joita luin uudelleen ja uudelleen. Ja tietysti mitä lähemmäs kirjan loppua päästiin, sitä enemmän itse sytyin kirjalle ja sen tapahtumille. Tapahtumille, joihin koko kirjan ajan ohimennen viitattiin, annettiin pieniä välähdyksiä tuo yhden illan kulusta ja uhreista. Vääjäämätön loppu ja seuraus tulivat voimalla ja järisyttivät sekä Evietä että minuakin lukijana.

Loppu onkin mielestäni kirjan ehdottomasti parhain osuus. Evie on niin peloissaan ja järkyttynyt, että sen tuntee omallakin iholla. Tunteet välittyvät sivuilta hyvin ja kaiken tuon sekasorron on helppo kuvitella. Myös Evien ja Suzannen välinen suhde on kiinnostava, varsinkin lopussa. Miten paljon ihmiset antavatkin anteeksi, kun tunteet ovat niin syvät.

Lopulta kirja oli tapahtumien rytmin ja etäisyyden takia pienoinen pettymys itselle, kaipasin siltä vielä järisyttävämpää lukukokemusta. Hienon tarinan kuitenkin sain, ja kirjan tunnelma jää varmasti mieleen vielä pitkäksi aikaa.


Arvosana: Kolme kissanpentua

10 kommenttia:

  1. Vaikka minullekin lukukokemus oli pieni pettymys, taisin pitää kirjasta silti sinua enemmän. Mutta tunnistan ja tunnustan monta kohtaa. Minustakin kirja oli paikoin hidas ja vaikeasti lähestyttävä, mutta lopulta tarina kuitenkin vei mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin vasta nyt postaustasi kirjasta kun en aiemmin halunnut, ja juu minä taisin olla hieman pettyneempi. Hidastempoisuus ei aina kuitenkaan haittaa, että varmaan tuo vaikeasti lähestyttävä oli se heikko piirre.

      Poista
  2. Samantyyppinen kokemus minullakin tästä. Yhteys Charles Mansoniin häiritsi liikaa enkä oikein nähnyt yhteyttä kahden aikatason välillä. No, tulipahan kuitenkin luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei tuo Mansonin yhteys niin häirinnyt kun en kovin hyvin muistanut koko juttua, mutta eri aikatasot häiristi kyllä jonkin verran. Mutta juu, tulipahan luettua eikä tämä mikään huono ollut :)

      Poista
  3. En ole tästä vielä blogannut, mutta kirja kolahti minuun aika lujasti. Jotenkin viehätyin juuri kirjan hitauteen, ja tunnelmallisuuteen. Raakuudet eivät onneksi jääneet päällimmäisinä mieleen tästä kirjasta, vaikka sitä ennakolta pelkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kolahti sinuun :) Hyvähän tämä oli, mutta itse en saanut tästä kovin paljoa lopulta irti. Raakuudet tosiaan jäivät kyllä onneksi enemmän taka-alalle.

      Poista
  4. Kirjan tunnelma oli käsinkosketeltava. Minuun kolahti yksinäisen nuoren rakkauden- ja huomionkaipuu sekä toive kuulua johonkin, oli se sitten hyväksikäyttäjien kommuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma kyllä oli jotenkin hieno koko kirjan ajan. Tuo kuulumisen tunne oli tosiaan aika järisyttävää, ja hienosti kuvattu.

      Poista
  5. Monet ovat pettyneet tähän. Itsekin huokailin, että taasko jokin kulttiryhmä, mutta sivuutin sen. Pidän tarinasta ja kehityskertomuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on sinällään kyllä oikein kiinnostava, mutta tällä kertaa tapa jolla se kerrottiin ei oikein vedonnut minuun.

      Poista