23. maaliskuuta 2016

Scott Snyder: Amerikan Vampyyri

Scott Snyder, Stephen King, Rafael Albuquerque
Amerikan Vampyyri
(American Vampire #1-5, 2010)
Egmont Kustannus, 2011
Suom. Antti Poussa
200 s.





Amerikan vampyyri on tarina vampyyreista. Ei niistä eurooppalaisista vuosisatoja vanhoista, valolle aroista, vaan aivan uudenlaisesta, Amerikan mantereella vanhingossa syntyneestä vampyyrista, Skinner Sweetistä. Skinner edustaa uutta pelottavaa, voimakasta ja erittäin vaarallista sukupolvea vampyyrien keskuudessa, jonka sekä vanhat vampyyrit kuin myös sheriffi Jim Book haluavat saada hengiltä.

Kirjassa on viisi lukua, ja kaikkiin sisältyy kaksi eri tarinaa. Ensimmäinen kertoo nykyhetkestä, vuodesta 1925 jossa seikkailee nuori näyttelijätär Pearl Jones, ja toinen sitä edeltävistä tapahtumista villissä lännessä 1800-luvun lopusta aina nykyhetkeen asti. Ensimmäisen tarinan on kirjoittanut Scott Snyder ja toisen Stephen King. Itse en oikeastaan huomannut eroa kirjailijan vaihdoksessa, vaan pidin molempia aikakausia ja juonia aikalailla yhtä kiinnostavina ja hyvinä.

Skinner Sweet on todella häikäilemätön, julma ja kauhistuttava hahmo, mutta hänelläkin on omat hyvät hetkensä. Skinnerin muodonmuutosta ja selviytymistä ensimmäisenä uutena vampyyrina oli todella mielenkiintoista seurata. Sheriffi Jim Book on myös yksi tarinan päähahmoista, ja on tärkeässä osassa jatkoa ajatellen. Pearl Jonesin osuudet ovat hieman erilaisia, mutta mielestäni silti tapahtumiltaan yhtä jännittäviä.

Sarjakuva on hyvin väkivaltainen ja raaka. Vampyyrit imevät ihmisistä verta, repivät ruumiinosia ja näyttävät lisäksi aika kammottavilta. Siihen kannattaa varautua, sillä jotkut kuvat todella pomppaavat silmille ja ovat näyttäviä. Itseäni väkivaltaisuus ei sarjakuvissa haittaa, varsinkaan, jos se on tehty yhtä hienosti ja näyttävästi kuten tässä. Vampyyrien erilaiset ulkomuodot olivatkin kiehtovia; vanhaa sukupolvea edustavat näyttävät aikalailla "normaaleilta" vampyyreilta, kun taas Skinner Sweet on kuin hurjan pedon näköinen pitkine raajoineen.

Pidin paljon tästä sarjakuvasta. Etenkin piirustustyyli kiinnitti huomioni jo ensisivuilla. Kauniit, yksinkertaiset kuvat paksuine ääriviivoineen on nättiä katseltavaa, väkivallasta ja hurjista kuvista huolimatta. Kaiken kaikkiaan oikein kiva lukukokemus takana. Vampyyrit eivät ole mikään suosikkiaiheeni, mutta aika ajoin niistäkin on kiva lukea, varsinkin tällaisessa näin visuaalisessa ja uudessa muodossa.


Arvosana: Neljä kissanpentua


Scott Snyder, Rafael Albuquerque, Mateus Santolouco
Amerikan Vampyyri 2
(American Vampire #6-11, 2010)
Egmont Kustannus, 2012
Suom. Antti Poussa
158 s.




Amerikan Vampyyrin toinen osa sijoittuu vuoden 1936 Las Vegasiin. Kaupunkiin ollaan rakentamassa patoa, ja tuhansien työmiehien perässä kaupunkiin ovat saapuneet niin uhkapelit kuin ilotalotkin. Ja nyt myös murhat. Poliisipäällikkö Cash McCoganin alkaessa selvittää murha-aaltoa, pääsee hän myös Vegasiin kotiutuneen Skinner Sweetin jäljille. Skinner ei kuitenkaan ole ainoa vampyyri Vegasissa.


Kirja sisältää tarinat Hiekkapiru ja Pakotie, jotka molemmat on pätkitty muutamaan osaan. Hiekkapiru kertoo ylläolevan tarinan Vegasissa, ja Pakotie taas seuraa jo ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja, muun muassa Pearl Jonesia. Pakotie on tarinaltaan kyllä mielenkiintoinen, mutta silti mielestäni hieman tylsempi mitä Hiekkapiru. 

Pidin Hiekkapirusta enemmän myös piirustustyylin takia. Ne on kuvittanut jo aiemmassa osassa toiminut Rafael Albuquerque, jonka tyylistä pidän paljon. Värit ovat selkeitä, kuvissa on paksut ääriviivat ja yleisilme on nätti. Pakotien kuvittajana toimii sen sijaan Mateus Santolouco, jolla on selvästi suttuisempi tyyli. Ihmisten kasvoista on luettavissa selkeästi kaikki rypyt ja viivoja on siellä sun täällä. En inhonnut tätäkään tyyliä, mutta pidin toisesta huomattavasti enemmän.

Muuten kirja oli sellainen ok-lukukokemus. Alku oli hieman sekava kun mukaan hyppäsi niin paljon uusia hahmoja, eikä tarinakaan ollut ihan niin vetävä mitä aiemmassa osassa. Väkivaltaa ja hurjia tapahtumia riittää tässäkin osassa, mutta ne ei ehkä ihan niin pompanneet enää silmille. Hyvä jatko-osa silti, ja mielelläni jatkaisin sarjan parissa edelleenkin.

Muualla: Oksan hyllyltä

Arvosana: Kolme kissanpentua

2 kommenttia:

  1. Pidin siitä, että vampyyreistä oli tehty vähän edistyksellisemmät versiot aiemmin nähtyihin, sillä "normi"vampyyreistä on jo tullut yliannostus. Ihan mukava sarjis, vaikka en seuraavaan osaan jatkanutkaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se oli kyllä hienoa nähdä, että vampyyritkin voivat muuntautua evoluution myötä ja ovat sitä vaarallisempia. Toinen osa oli tosiaan ehkä hieman tylsempi, vaikka juoni meneekin kivasti eteenpäin ainakin Pearlin osalta.

      Poista