28. tammikuuta 2015

Top 5 keskiviikko: kirjahyllyssä odottavat kirjat

Olen viimeisen puoli vuotta yrittänyt lukea enemmän oman hyllyn kirjoja ja jättää kirjastolainoja vähemmälle. Olen onnistunut tehtävässä mielestäni kohtuu hyvin, mutta edelleen lukemattomat kirjat vievät voiton luetuista. Tiedän omistavani oikeita helmiä hyllyssäni, mutta syystä tai toisesta en ole vielä näihin kirjoihin tarttunut. Kaikista näistä olen kuullut vain ylistäviä arvioita, mikä on saattanut auttaa aikanaan ostopäätöksessä... Tässä siis lista viidestä kirjasta hyllyssäni, joiden lukemista odotan eniten tulevaisuudessa. Ehkäpä luen ne kaikki tänä vuonna!


Top 5 kirjahyllyssä odottavat kirjat


5. Kate Morton - Paluu Rivertoniin

Ostin tämän pari vuotta sitten Sokoksen alennuksesta, mutta kirja jäi odottamaan hyllyyn. Vieläkään ei ole nähtävästi tullut oikeanlaista hetkeä aloittaa tämä.


4. John Irving - Oman elämänsä sankari

Tähän kohtaan olisin voinut laittaa minkä tahansa niistä seitsemästä (!) lukemattomasta Irvingistä hyllystäni, mutta tämä kiinnostaa niistä eniten. Irving -hullaantumiseni alkoi Garpin maailmasta, jonka jälkeen olen huomaamatta kartuttanut kokoelmaani hänen teoksillaan. Nämä kuitenkin kaipaavat tietyn hetken ja mielentilan, joten tämäkin on vielä jäänyt lukematta.


3. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

Löytö kirpputorilta, taisin hihkua onnesta napatessani tämän sieltä hyllystä. Jostain syystä jäänyt silti odottelemaan hyllyyn. Kaveriksi on tullut jo Enkelipelikin, joten taitaisi olla jo aika lukea tämä.


2. Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin

Syksyn löytöjä kierrätyskeskuksesta. Aloitin tämän jo seuraavana päivänä bussimatkalla, mutten ehtinyt paria sivua pidemmälle kun uni vei voiton. Teki mieli jatkaa kirjaa kotiin päästyäni, mutta muut hommat menivät edelle ja kirja löyti paikkansa hyllystä.


1. Haruki Murakami - 1Q84, osat 1 ja 2

Syksyn hullujen päivien paras löytö. Kafka rannalla jälkeen olen ollut suuri Murakami -fani, enkä epäröinyt yhtään napatessani tämän ja kolmannen osan mukaan kaupasta. Kirjan paksuus vaan hieman pelottaa, vaikka toisaalta onpahan ihanan paljon lukemista.


Siinäpä ne, ehkäpä tosiaan yritän lukea nämä kaikki viisi tämän vuoden aikana.. Nähtäväksi jää miten käy! 


6 kommenttia:

  1. Omaan hyllyyn kertyy kirjoja hävettävällä vauhdilla ja silti ne vain jäävät ja jäävät. En kehtaa omiani edes listata...

    Näistä sinun listaamistasi on varmasti vielä paljon iloa. Oman elämänsä sankari on minun kaikkien aikojen suosikkikirjani, ah! <3

    Hyviä lukukokemuksia ovat olleet myös Jumalat juhlivat öisin ja Paluu Rivertoniin. Tuulen varjokin olen tainnut lukea, ei vaan ole oikein muistikuvia... Murakami on minullakin lukemattomien pinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä listaamani kirjat ovat kaikki vieläpä suhteellisen tuoreita lisäyksiä hyllyyn, muutamille muille lukemattomille on vuosia kerääntynyt aika hävettävä määrä... Mutta pikkuhiljaa, ainakin nämä viisi tulevat varmasti luetuksi jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Tuulen varjosta ja Tarttin kirjasta olen pitänyt kovasti, ja ne ovat minulla hyllyssä pysyväispaikoilla. :) Sinulla on tuossa kasassa paljon hyviä elämyksiä tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Näin ainakin olen uskonut ostohetkellä ja uskon onneksi vielä nytkin :)

      Poista
  3. Oh sinulla odottaa aikas hyviä kirjoja! Paluu Rivertoniin oli minusta hyvä lukuromaani, se vei mennessään. Jumalat juhlivat öisin oli mielestäni erikoinen ja siksi tosi hyvä myös, muistan kirjan oudon tunnelman. Tuulen varjo ei säväyttänyt, mutta ei ollut huonokaan. Sen luki nopeasti. Itsellänikin tosiaan odottelee tuo Oman elämänsä sankari ja Murakami hyllyssä lukijaansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kuullut! Välillä on myös pelottavaa tarttua näihin kovasti odottamiin ja kehuttuihin kirjoihin, pelottaa että odotukset ovat liian korkealla tai ylipäätään jos kirja onkin omasta mielestä huono. Näiden kohdalla en usko näin tosin käyvän, mutta pientä jännitystä on aina ilmassa kun aloittaa tällaisen kirjan. Toivotaan että Irvingille ja Murakamille löytyisi sinullakin pian oikea lukuhetki :)

      Poista