19. tammikuuta 2015

Luetaan sateenkaari!

Luetaan sateenkaari - haaste alkoi vuoden alussa Reader, why did I marry him? -blogissa ja jatkuu aina koko vuoden, joulukuun viimeiseen päivään saakka. Ihanan värikästä! Oma suunnitelmani on olla osallistumatta kovin moneen lukuhaasteeseen vielä tänä vuonna, sillä tiedän jo nyt että vuosi pitää sisällään aikamoisen paljon kiirettä. Tämä kyseinen sateenkaari- haaste kuulosti kuitenkin niin kivalta ja tarpeeksi helpolta selvittää vuoden aikana, joten päätin ottaa osaa haasteeseen. Lisäksi tämä auttaa kovastikin omaa haastettani lukea mahdollisimman paljon oman hyllyn kirjoja.

Tarkoituksenahan on siis lukea kirjoja sateenkaaren väreissä; punainen, oranssi, keltainen, vihreä, vaaleansininen, tummansininen ja violetti. Lukeminen suoritetaan tässä mainitussa järjestyksessä, eli punainen ensin ja violetti viimeisenä. Reader, why did I marry him?- blogin Omppu tekee sateenkaarista koonnin 6.1.2016 jälkeen, joten tuohon päivään asti on aikaa linkittää valmis luettu sateenkaari hänen blogiinsa.

Oma sateenkaareni valikoitui suhteellisen helposti. Koska edessä on kiireinen vuosi, valikoin hyllystäni mahdollisimman helppolukuisia kirjoja jotka uskon jaksavani ja ehtiväni lukea. Moni näistä on ollut lukulistallani (ja hyllyssäni) pitkään, enkä nyt maltakaan odottaa pääseväni näiden kimppuun. Lisäksi esimerkiksi oransseja kirjoja ei hyllyssäni ollut kuin tämä yksi, joten päätös sen osalta oli helppo.


Punainen: Melanie Gideon - Vaimo 22
- Tuntuu helppolukuiselta ja kuulostaa kivalta.

Oranssi: Taiye Selasi - Ghana ikuisesti
- Ainoa oranssiksi kelpaava, on myös luultavasti vaativin kirja listassa.

Keltainen: Eve Hietamies - Tarhapäivä
- Yösyöttö oli mahtava, toivottavasti tämäkin on yhtä mukaansatempaava.

Vihreä: Tove Jansson - Vaarallinen juhannus
- Lukematon muumikirja, joka oli muutenkin tarkoituksena lukea kesällä.

Vaaleansininen: Thomas Glavinic - Toiveet jotka toteutuvat
- Oli jo aiemmin lainassa kirjastosta, kun sainkin sen yllätyksenä ystävältäni lahjaksi. Jäi kuitenkin hyllyyn pyörimään, joten nyt olisi aika.

Tummansininen: Chris Cleave - Poikani ääni
- Oikeastaan melkein ainoa tummansininen kirja hyllyssä jota en ole lukenut, lisäksi kuulostaa mielenkiintoiselle.

Violetti: Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
- Klassikko jota en ole vieläkään lukenut. Koska tämä on viimeinen kirja lukemistossa, ajattelin vähän että tämä olisi täydellinen kirja jouluksi.


Ei muuta kun lukemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3