John Green
Kilpikonnan kuorella
(Turtles All the Way Down, 2017)
WSOY, 2017
Suom. Helene Bützow
264 s.
Tehdessäni alkuvuonna uuden vuoden lupauksia (yrittää), mainitsin, että haluaisin lukea lisää nuortenkirjoja, sillä ne ovat viime aikoina jääneet todella vähälle huomiolle. Mielessäni oli jo tuolloin muutama kirja, jotka ovat kovasti kiinnostaneet, ja yksi niistä oli tämä John Greenin uutukainen, josta olin kuullut jo melko paljon hyvää. Aiemmin olen lukenut Greeniltä Tähtiin kirjoitetun virheen, josta pidin todella paljon, Paper Townsin, joka oli hyvä, ja Kaikki viimeiset sanat, joka oli myös ihan ok. Odotukset tälle kirjalle olivat siis melko korkealla.
Aza on pakko-oireista ja jonkinlaisesta ahdistuksesta kärsivä nuori tyttö, joka selviää elämästä päivä kerrallaan käyden koulua, terapeutilla ja syömässä alekuponki-hamppareita parhaan ystävänsä Daisyn kanssa. Azan elämä on yhtä pakkoajatusten ja -oireiden kierrettä. Päähän tunkevat ajatukset ottavat usein vallan ja pyörittävät Azaa, eikä hän saa niihin kontrollia, muuta kuin tottelemalla niitä orjallisesti, usein itselleen vahingollisesti. Elämä kuitenkin pyörii, ja Aza ja Daisy tutustuvat Azan lapsuudenkaveriin Davisiin, jonka rikas isä on kadonnut ja löytöpalkkioksi on luvattu maltaita. Aza ja Daisy alkavat tehdä omia salapoliisitöitään palkkio mielessään, Azan ja Davisin tutustuessa samalla uudestaan toisiinsa.
Kirjan alkupuolella en ollut rehellisesti sanottuna juurikaan vakuuttunut. Kirja vaikutti samanlaiselta kuin Greenin muutkin kirjat, eikä oikeastaan hyvällä tavalla. Liian paljon epätavallisia ja oudosti käyttäytyviä nuoria, joita ei oikeasti oikeassa elämässä luultavasti koskaan tapaisi. Jotenkin liikaa aina kaikkea sellaista, mikä tekee hahmosta muistettavan hassun, oudon tai todella filosofisen. Hieman ennen puoltaväliä tarina ja Azan elämä nappasivat kuitenkin hyvin mukaansa, ja lopulta huomasinkin pitäväni kirjasta koko ajan enemmän. Greenin kliseet ja epäuskottavat hahmot tai jutut eivät enää haitanneetkaan, ja kirja tuntui uppoavan syvälle ihon alle. Kuten ne kaikki miljardit Azan pelkäämät bakteerit.
Kirja on ehkä jokseenkin ennalta-arvattava, mutta kirjan juoni on oikeastaan muutenkin vain sivuosassa. Enemmän keskitytään Azaan ja tämän päänsisäiseen taisteluun. Mielestäni Green kuvailee hyvin pakko-oireisia ajatuksia ja sitä Azan tuntemaa kierrettä, ja lukijana Azan tunteet pystyy usein tuntemaan itsekin. Pyöritys on välillä niin kovaa, että itseäkin meinaa alkaa ahdistaa; kuinka kamalaa olisikaan, jos ei pystyisi kontrolloimaan omia ajatuksiaan, ja tuntuisi olevan vankina omassa ruumiissa? Näin itsekin ahdistuksesta kärsivänä ihmisenä Azan kärsimys ja ahdistus oli välillä hyvinkin tutun ja todellisen tuntuista. Kirjassa tuli myös hyvin esiin se tosiasia, että kaikesta ei niin vain parannuta simsalabim, vaan joskus tällaiset asiat ovat aina osa omaa elämää.
Lopulta pidin kirjasta paljon. Se ärsytti hieman omalla, Greenmäisellä tavallaan kuten hänen teoksensa nähtävästi aina, mutta osasi myös yllättää positiivisesti rankalla ja monelle arkipäiväiselläkin aiheella. Se kosketti, ahdisti ja vähän jopa itketti, sekä sai ajattelemaan. Ehdotonta plussaa myös Daisyn kirjoittama Star Wars -fanfiction, josta kirjassa puhutaan paljon. Sitä olisi kiva päästä lukemaan itsekin!
Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste 2018: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Green kirjoittaa mielenkiintoisia nuortenkirjoja. Tämäkin oli ihan kiva kirja :)
VastaaPoistaNiin kirjoittaa, tämän kirjan aihe oli mielestäni ehkä kaikista mielenkiintoisin. Ja oli kyllä hyvä kirja :)
PoistaMulla on tää kirja just aloitettuna. Luettuja sivuja 30 ja tuntuu ettei meinaa millään lähteä. :D Mutta sun postaus loi uskoa siihen, että kirja vielä nappaa mukaansa. :)
VastaaPoistaHaha joo musta tuntu kans pitkään et äh tätäkö tää vaan on, mut kirja oli sen verran nopealukuinen että päätin jatkaa, ja kyllä se mun mielestä myös kannatti :)
PoistaMulla on tainnut tulla oma raja Greenin kirjojan kanssa vastaan. Omassa hyllyssä tosin olisi yksi lukematta... Tämä vähän kiinnostaa aiheen puolesta, mutta hmm. No täytyy miettiä. Oli kuitenkin kiva lukea arviosi tästä.
VastaaPoistaJoo se on jännä, että Greenin kanssa tulee sellanen raja vastaan, mullakin viimeisimmästä Greenistä oli jo muutama vuosi ja nyt alkoi tuntua, että vihdoinko oon kasvanut näistä yli :D Tämä kuitenkin upposi hyvin aiheensa ansiosta, ehkä sinullakin :)
Poista