21. toukokuuta 2017

10 oman hyllyn himotuinta 2017

Noniin, en sitten malttanut olla tekemättä tätä listaa kuitenkaan, vaikka kovasti olin ajatellut että se jää tällä kertaa tekemättä. Listat on kuitenkin lopulta niin hauskoja ja tällä kertaa tuntuu, että sain kasaan todella hyvän, kutkuttavan listan oman hyllyn kirjoista, jotka kiinnostavat ja joista useat tekee mieli lukea heti tai piakkoin. Olin listan kanssa itseasiassa todella kriittinen, ja sen kasaan saamisessa kesti yllättävän kauan. Mutta nyt olen tyytyväinen lopputulokseen, ja ensi vuonna sitten katsotaan miten kävi!

20170518_1252351


10 oman hyllyn himotuinta:

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani
Hurraa, jotain tietokirjallisuuttakin on mukana listalla! Pienen pläräilyn jälkeen totesin että jestas sentään miksen ole jo lukenut tätä, vaikuttaa ihan mahtavalle.

Ian McEwan: Lapsen oikeus
Ian McEwania en ole nyt taas hetkeen lukenut, ja nyt alkoi tuntua hyvälle hetkelle lukea häneltä lisää. Tätä kirjaa olenkin kovasti jo odottanut.

John Irving: Minä olen monta
Kesä alkaa häämöttää näköpiirissä, ja se tietenkin tarkoittaa minulle Irving-nälän kasvamista. Silmät osuivat tällä kertaa tähän, jota kovasti povataan samankaltaiseksi kuin rakastamaani Garpin maailmaa. Saas nähdä miten käy!

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Viime listalla oli hyllyssä ikuisuuden norkunut Teemestarin kirja, nyt hieman tuoreempi tapaus. Aihe mielenkiintoinen ja erilainen, kansi todella kaunis. 

Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Tämä on listalla ehkä pienellä huijauksella, sillä juuri viimeksi puhuin, kuinka aion tämän nyt vihdoin aloittaa ja ottaa kenties koko trilogian ihan kesäprojektiksi. Toki, tilanteet voivat muuttua nopeastikin, mutta toivon mukaan pian tämän kimppuun!

Shari Lapena: Hyvä naapuri
Myös tämän kirjan ajattelin aloittaa piakkoin, toki nyt taisi jo muutama kirja kiilata edelle. Kuitenkin tällä hetkellä hyvin korkealla lukupinossa! Jotenkin nyt kovasti kaipaa jotain dekkaria tai trilleriä ja tämä vaikuttaa siihen sopivalle.

Mariko Tamaki: This One Summer
Ystävältäni saatu sarjakuva, jonka aion varmasti ottaa kesälukemiseksi. On tehnyt mieli lukea jo hetken aikaa, mutta koska nimessä on kesä, täytyy se lukea kesällä, näin olen päättänyt. 

Sara Gruen: Apinatalo
Toinen viime listalta tälle uudelle päässyt kirja. Tämän aihe on edelleen todella kiinnostava, joten ihan sen perusteella se tänne päätyi.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Viimeisimmän Ishiguron lukemisesta on jo pieni ikuisuus, joten mikäs sen parempi kuin ottaa tällä kirjalla vahinko takaisin. Aihe ja aika hyvin erilaiset mitä olen tottunut lukemaan, mutta silti hyvin kiinnostavat.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Tätä kehuttiin viime listan katsauksen yhteydessä niin paljon, että täytyihän se ottaa vielä tällekin listalle mukaan. Lisäksi pienen selailun jälkeen totesin, että kyllähän se ihan kiinnostaakin vielä.


Kuten voi huomata, listalla on kolme tuttua kirjaa viime listalta; Oryx ja Crake, Apinatalo ja Sinun jälkeesi, Max. Sen sijaan myös monien kehuma Murakamin 1Q84 ei nyt tälle listalle päässyt. Listalla näkyy olevan muuten aika isoja nimiä mukana, että katsotaas miten niiden kanssa käy.

Mutta siinäpä se! Mitäs pidätte listasta, onko omia suosikkeja tai inhokkeja? Itse olen tällä kertaa hyvin innoissani tästä listasta, ja voisinkin tehdä jo aika uskaliaan ja itsevarman ennusteen, että ainakin puolet tulen näistä lukemaan tulevan vuoden sisään, ellen jopa enemmänkin. Eli tavoite on ainakin 5/10! Sen näkee sitten vuoden päästä kuinka ylhäältä sitä tiputaankaan, haha.

14 kommenttia:

  1. Mariko Tamakin sarjakuva on tosi hyvä! En ole siitä vielä ehtinyt bloggaamaan, mutta tykkäsin älyttömästi. Parkkisen ja Atwoodin kirjat odottavat minullakin hyllyssä. Itärannan kirjan olen lukenut, ja pidin muistaakseni viiden tähden verran. Eli kirja vei aivan mukanaan. Tsemppiä sinulle lukemiseen, ota rennosti listan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamakin sarjakuvaa kyllä odotan kovasti, kaunista piirrosjälkeä :) Itärannan kirjakin kovasti kiinnostaa, Teemestarin kirja kun oli niin ihana. Ja kiitos, yritän ottaa :D

      Poista
  2. Yksi lemppareistani tuo Sinun jälkeesi, Max.
    Itärannan, Parkkisen, Lapenan, Irvingin ja Uusman kirjat olen lukenut. Hyvä kattaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu olevan monen suosikki :) Ja monta oletkin lukenut tältä listalta! Toivottavasti pääsen mahdollisimman monen pariin :)

      Poista
  3. Minä en ole vieläkään lukenut tuota Kudottujen kujien kaupunkia. Pyysin siitä aikoinaan arvostelukappaletta, mutten saanut, niin olen vähän unohtunut sen olemassaolo. Teemestarin kirjasta tykkäsin todella paljon.

    Oryx ja Crakesta on tulossa kirjabloggaajien kimppaluku 1.-30.6. Kirjasta voi tulla keskustelemaan Facebookissa Lukutoukan ja kirjanörtit -ryhmässä. Minäkin vihdoin luen sen, vaikka ollut aikeissa jo monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan se kimppaluku, unohdin sen ihan kokonaan jo, vaikka näinkin kuvan siitä ig:ssä. Kiva juttu, juuri sopivasti :D Täytyy tulla keskustelemaan sinne sitten :)

      Poista
  4. Uusma & Itäranta on minulla jo luetuissa, ihania molemmat! :) Gruen ja Parkkinen olisi taas minullakin hyllyssä lukemattomina, saa nähdä milloin pääsisivät vuoroonsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusman kirja vaikutti kyllä ihan mahtavalle, täytyy varmaan otta yöpöytäkirjaksi piakkoin ja lueskella pikkuhiljaa (jos malttaa). Ja hei kiva kuulla etten ole ainoa jolla tuo Parkkinen on vielä lukemattomana :D

      Poista
  5. Itärannan teos oli itselläni yksi viime vuoden parhaimpia lukukokemuksia, sitä siis suosittelen lämpimästi! Hyvä naapuri ei sen sijaan kolahtanut lainkaan, vaikka se nopealukuinen olikin. :/

    Listaltasi kiinnostaisi lukea Parkkisen ja Atwoodin kirjat. En ole kummaltakaan lukenut aikaisemmin mitään, mutta koska ainakin HBO:n The Handmaid's Tale on vaikuttanut todella hyvältä sarjalta, kiinnostaisi etenkin Atwoodin tuotantoon tutustuminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, no täytyy silti kokeilla tuota Hyvää naapuria, jos se vaikka iskisi :) Minäkään en ole lukenut noilta kahdelta vielä mitään, ja varsinkin Atwoodin kohdalla olisi kyllä jo aikakin! Pitäisi katsastaa tuo sarjakin, tosin aina sitä haluaisi lukea kirjan ensin :D

      Poista
  6. Jee sä teit tän kans!:D
    Enpä ole tainnut mitään kirjaa listaltasi lukea, mutta Minä olen monta ja Sinun jälkeesi, Max kiinnostaa kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitihän se sitten kuitenkin tehdä :D Nuokin molemmat kirjat on pölyyntyneet hyllyssä jo todella pitkään, Irvingiä varsinkin tuli hamstrattua, muttei sitten kuitenkaan luettua niin paljon.

      Poista
  7. Minä olen monta oli ensimmäinen Irvingini ja pidin kovasti! Toivottavasti on sinullekin mieleinen :) Muut eivät sitten olekaan tuttuja, mutta nappasin joitain muistivihkoon talteen kirjastoreissuja silmällä pitäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Vaikuttaa ainakin hyvälle, ja se kovasti houkutteleekin jo tuolla hyllyssä, joka kesä pakko päästä lukemaan Irvingiä :) Ja kiva jos täältä löytyi jotain lukuvinkkejä! :)

      Poista