Kahdeksas Harry Potter

Jack Thorne, J. K. Rowling, John Tiffany

Harry Potter and the Cursed Child, Parts one and two

Little, Brown, 2016

343 s.

Myönnän, tähän oli todella pelottavaa tarttua. Olin vältellyt viimeiseen asti minkäänlaisia spoilereita enkä juurikaan ollut lukenut tai kuullut tästä arvioita. Muuta kuin sen, että tämä on jakanut vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja että mielipide taisi kallistua enemmän sinne negatiivisen puolelle. Ja hei, onhan tämä kuitenkin Harry Potter josta puhutaan, Pienen kirjaston Katrin sanoin: pyhä asia. Ei siihen noin vaan kosketa ja mennä kirjoittamaan uusia osia, saatika sitten näytelmän muodossa. Vaan niinpä tässä on juuri tehty, eikä se loppujen lopuksi haitannutkaan niin paljon kuin alkuun ajattelin.

En oikeastaan halua avata kirjan juonta kovin paljoa. Kirjassa seikkailee Harry Potterin poika Albus, tämän ystävä Scorpius Malfoy sekä, tietysti, itse Harry Potter ja tämän ystävät. Sekä paljon muita, tuttuja ja uusia hahmoja. Albuksella on rankkaa koulussa, onhan hän Potter ja tullut lajitelluksi Luihuiseen, eikä Scorpiuksellakaan ole kovin helppoa. Eikä oikeastaan Harryllakaan. Ja no, Albus ja Scorpius tekevät hieman huonohkoja päätöksiä ja joutuvat aikamoiseen liemeen, todella vaaralliseen sellaiseen.

Pelkäsin tarttua kirjaan, koska ajattelin etten pidä siitä. Luin sitä alkuun n. sata sivua, kunnes jätin hetkeksi taas kesken, koska pelkäsin että kirja muuttuu vielä huonoksi, siihen mennessä se kun oli ollut ihan hyvä. Mutta kuten pian huomasin, kirja ei koskaan muuttunutkaan huonoksi, vaan sivujen päätyttyäkin olin vielä sitä mieltä että kyllä, kyllä minä pidin tästä. Kirjassa on toki monia epäkohtia ja joissain kohdissa jäin hieman pohtimaan kaiken loogisuutta ja toteutusta, mutta muuten, nautin matkastani tämän ns. "kahdeksannen" Potterin parissa.

Näytelmä-muoto ei haitannut lukemistani juuri ollenkaan, siihen tottui todella nopeasti ja vilkkaan mielikuvituksen ansiosta osasin kyllä kuvitella kaikki tapahtumat hyvin elävästi mielessäni, vaikka niitä ei kovin tarkkaan kuvattukaan. Kirjaa myös luki hyvin nopeasti tuon ansiosta.

Asiat joista pidin kirjassa:  

Scorpius, tietenkin. Aivan ihana hahmo, niin suloinen, hauska ja fiksu. Hahmo on luotu nerokkaasti sellaiseksi, joka vähän kuin nauraa aiemmille kirjojen tapahtumille ja sankareille, nostaa esiin kliseitä ja nauraa kuitenkin myös itselleen. Ihana, erilainen hahmo.
Draco. Draco on aina ollut ihana, varsinkin viimeisissä kirjoissa. Surullinen ja traaginen hahmo, ja olin todella iloinen, että hänellä on tässä melkein yhtä iso rooli kuin Harryllakin.
Kirjan tunnelma. Todella synkkä ja pimeä, suorastaan pelottava. Pidin tästä paljon, eikä se mikään yllätys ollutkaan, pidinhän aiemmissa osissakin aina niistä synkistä kohdista eniten.
Tylypahka-kohtaukset. Ah mitä nostalgiaa! Tylypahka on ihana paikka, ei siitä mihinkään pääse.
Tutut hahmot. Kirjassa esiintyy paljon tuttuja, vanhoja ja yllättäviäkin hahmoja, ja näistä kohdista pidin erityisen paljon. Sydämeni taisi jättää välillä muutaman lyönnin välistäkin, jotkut voivat ehkä jopa arvata että missä kohdissa tämä tapahtui. Erityisesti yksi kohtaus oli ehkä kauneinta ikinä.

Asiat joista en pitänyt kirjassa:  

Albus. No, kyllä minä pidin Albuksesta, mutta oli hän kyllä aika harvinaisen rasittavakin.  

Epäloogisuus. En nyt oikein viitsi sanoa tähän mitään sen erityisempää, kuin että joissain kohdissa jäin tosissani miettimään että ei, ei se kyllä voisi ihan näin mennä. Liian suuria juonellisia aukkoja. Mutta siitä pääsi kyllä yli, sillä enhän minä tätä maailmaa ja sen kommervenkkejä ole keksinyt, en siis oikein voi sanoakaan miten ne toimivat.

Harry. Jep, itse pääsankari ei ole koskaan ollut lempparini, vaikka kyllä ihan ensimmäisiä kirjoja lukiessani pienenä hänestä pidinkin. Harrykin on, poikansa lailla, aika rasittava tässä.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta paljon. Kun sitä näin jonkin aikaa lukemisen jälkeen tarkastelee, niin kyllähän se hieman sellaiselta fanfictionilta vaikuttaa, mutta itse lukiessa en sitä kyllä niinkään huomannut. Ei tämä nyt silti ihan kahdeksannesta Potterista mene, ennemmin miellän tämän sellaiseksi mukavaksi lisäosaksi, spin-offiksi. Kirja on tehty taidolla, joskin kyllähän tässä mielikuvitus tosiaan lentää ja villeimmätkin ideat on päästetty ilmoille, ja siitä se fanfiction-mielikuva varmasti eniten tuleekin. Vaan sekään ei haitannut minua, tuo taikamaailma kun on aina ollut aika kummallinen ja vaarallinen paikka, ja mikäs minä tosiaan olen sanomaan mitä siellä voi tapahtua ja mitä ei.

Muualla: Amman lukuhetki, Hyllytontun höpinöitä, Luetaanko tämä?, Kasoittain kauniita sanoja, Kirjojen keskellä, Kirjaneidon tornihuone, Yöpöydän kirjat

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 35. Kirjan nimessä on erisnimi