Ali Smith: Oli kerran kello nolla

Ali Smith

Oli kerran kello nolla (There but for the, 2011)

Otava, 2013

Suom. Kristiina Drews

284 s.

Oli kerran kello nolla vetää aika sanattomaksi. Heti kirjan luettuaan ei oikein tiedä mitä ajattelisi, mutta kuitenkin hymyilyttää kovasti. Pidän tätä aina hyvänä merkkinä. Kirjasta tulee hyvä mieli, se pakottaa ajattelemaan ja pohtimaan, se vie eteenpäin lujasti, mutta kuitenkin yllättävän lempeästi. Kirjaa lukee vauhdilla ja mielellään, sivut vain kääntyvät eikä lukemista halua lopettaa. Silti se vaatii oman aikansa sulatella asioita.

Kirjan asetelma on yksinkertainen. Kaikki alkaa siitä, kun Miles-niminen mies lukittautuu eräillä kutsuilla ventovieraan perheen vierashuoneeseen päivällisen ja jälkiruoan välissä. Kukaan ei aluksi edes huomaa tätä erikoista tapahtumaa, eikä kukaan lopulta tiedä miksi näin on käynyt. Pian uutinen tästä perheen ei-toivotusta vieraasta leviää, eikä aikaakaan kun talon eteen on levittäytynyt ihmisiä telttoineen, odottaen jotain käännettä tapahtuvaksi. Tämä on kuitenkin vain kirjan asetelma, taustalla kirja kertoo paljon muustakin; ajasta ja ihmisyydestä, muistamisesta ja taiteesta.

Kirjassa on neljä erilaista näkökulmaa, joista selviää pikkuhiljaa kuka tämä Miles on. On Anna joka tunsi Milesin nuoruudessaan, Mark joka toi Milesin mukanaan illallisille, May jolla on yhteys Milesiin tyttärensä kautta sekä nuori Brooke, ihana ja fiksu tyttö joka oli myös kutsuilla mukana. Pidin erityisesti Markin osuudesta, jossa kuvailtiin näitä kohtalokkaita ja aika erikoisiakin illallisia, jolloin koko episodi saa alkunsa. Tai no, mistä se nyt oikeasti alkaakaan. Myös Brooken osuus oli todella hyvä ja avartava. Sen jälkeen oli hienoa lukea kirjan alku uudelleen.

Kirjaa on todella hienoa ja hauskaa, mutta myös haastavaa lukea sen suuren sanaleikkien määrän takia. Sanaleikkejä on sekä hahmojen puheissa ja keskusteluissa, kuin myös muuten, ihan ohimennen lauseissa. Osa on helposti havaittavissa ja nerokkaitakin, mutta ehkä kaikista parhaimpia ovat ne sellaiset hienovaraiset, melkein huomaamattomat sanaleikit ja muunnokset, nerokkaat oivallukset jotka joskus ehkä vasta hetkenkin päästä nivoutuvat yhteen. Lopulta tuntuu, että koko kirja on yhtä sanaleikkiä, hyvin nerokkaalla tavalla. Sellaisella nerokkaalla, ettei sitä taida ihan kokonaan edes tajuta. Ainakaan minä en päässyt kirjassa aivan täysin kärryille, mutta se ei poistanut kirjalta mitään. Melkein tuntuu, että se teki kirjasta jopa paremman, se ettei sitä ihan tajunnut. 

Sen verran sekavat ajatukset tästä on, että suosittelen ihan vain kokeilemaan ja kokemaan tämän itse. Kyllä sen varmasti pian myös huomaa, onko kirja sitä ominta juttua vai ei, tykkääkö kirjan tyylistä vai ei. Itse pidin ja koin omaksi, vaikka se jäikin myös hieman vieraaksi ja oudoksi. Mutta kuitenkin vain hyvällä tavalla.

Muualla: Ullan luetut kirjat, Lukuisa, Pieni kirjasto, Eniten minua kiinnostaa tie,

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haasteen kohta 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.