Antti Holma: Kauheimmat runot

Antti Holma

Kauheimmat runot

Otava, 2015

192 s.

Juontaja-runonlaulaja Antti Holma esittelee neljä runoilijasuuruutta, jotka eivät koskaan päässeet mukaan Kauneimmat runot -kokoelmiin. Sirsi Sunnas, Reino Leino, Karin Toisiks-Paraske ja Edith Södermalm avaavat lukijan eteen ihmiselon koko kirjon. takakannesta

Olin lukenut varmaan suunnilleen puolet kirjan runoista jo aiemmin, sieltä täältä aina muutaman kerrallaan. Lukumaratonin aikana tuntui kuitenkin, että olisi kiva lukea tämä ihan kunnolla kannesta kanteen, ja niinpä sitten teinkin kello yksi yöllä kertaistumalta. Ja hyvin toimi kirja näinkin luettuna, nauroin todella kovasti tätä lukiessani. Myöhäinen kellonaika toki saattoi vaikuttaa siihen myös.

Sieltä täältä lukeneena olin naureskellut aikalailla kaikille runoille mihin olin törmännyt, ne vaan iskivät huumoriini todella hyvin. Mutta nyt kun luki kirjaa kunnolla alusta loppuun, sitä huomasi paljon paremmin eri runoilijoiden äänet ja tavat kirjoittaa. Ja niin sieltä sitten pomppasi esiin myös ihan ehdottomat lempparit, kuin myös ne joiden runot ei puolen välin jälkeen jaksaneetkaan enää oikein naurattaa ja jotka sittemmin pikaluin.

Ne kaksi runoilijaa jotka oli kyllä hauskoja ja välillä oikeinkin oivaltavia, mutta eivät kuitenkaan saaneet enää lopussa innostumaan tai nauramaan olivat Reino Leino ja Sirsi Sunnas. Ihan kivoja, mutta lopulta ei kuitenkaan ihan sitä parasta. Nämä kaksi alkoivat kirjan loppua kohden toistaa itseään hieman liikaa, joten näille kahdelle ei kannesta kanteen lukeminen sopinut. Reino Leinolla on kyllä hauska tapa kertoa aivan lopussa kova ja karukin mielipiteensä, kun taas Sirsi Sunnaalla on enemmän lastenlorumainen, hieman häiriintynytkin tapa kertoa asioita. Molemmilta löytyy myös muutama aivan todella mahtava runo joista nautin, kuten nyt vaikka Sirsi Sunnaan koko kirjan aloittava ABC-runo. 

Sen sijaan Edith Södermalm ja Karin Toisiks-Paraske, voi että nämä kaksi runoilijaa saivatkin nauramaan, ja naurattivat ihan loppuun saakka. Mielelläni olisin näiltä lukenut oikeastaan vielä lisääkin. Edith Södermalmin runoihin kesti alussa hieman aikaa tottua. Ne ovat todella pohtivia ja maalailevia, ja alkuun niitä lukeekin kuin muuta runollisuutta. Kunnes runon loppu tulee ja kaikki ikään kuin lässähtää kasaan, runo ei ikinä ihan mene sinne minne pitäisi, ja juuri se tekee niistä niin hauskoja. Yritystä löytyy paljon, mutta se ei vaan ihan onnistu.

Karin Toisiks-Paraske oli ehkä oma lempparini, eikä vähiten hänen keksityn lounaismurteen takia. En voinut olla lukematta jokaikistä Toisiks-Parasken runoa ääneen, niin hauskaa tuon murteen lukeminen ja puhuminen ääneen oli. Lisäksi niissä käsiteltiin hauskasti normaaleja arkipäiväisiä asioita ja ongelmia, sellaiseen herttaiseen mutta toteavaan tyyliin. Näistä tuli ihan omia lemppareita jo alkumetreiltä lähtien.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä erikoisesta runokokoelmasta oikein paljon. Reino Leino ja Sirsi Sunnas toimii mielestäni paremmin silloin tällöin luettuna, eikä näin montaa yhteen putkeen. Sen sijaan Edith Södermalmia ja Karin Toisiks-Paraskea olisi voinut lukea kokonaisen kirjan putkeen. Eri tilaisuuksiin luodut kategoriat, kuten Runoja ylioppilaalle ja Runoja matkalle tuonpuoleiseen toivat kivasti eri teemoja esiin. Toimiva ja hauska kokonaisuus, jonka varmasti poimin hyllystäni vielä monesti naurun kaipuussani.

Muualla: Kirsin kirjanurkka, Kirsin Book Club, Mustetta paperilla, Kirjakko ruispellossa, Kujerruksia, Mitä luimme kerran, Kirjakaapin kummitus

Arvosana: Neljä kissanpentua