4. elokuuta 2018

Päivittyvä maratonpostaus 4.8. - 5.8. (21:00 päättynyt)

20180803_1721571

Tämän kesän viimeinen yhteinen kesälukumaratonpäivä on tänään, ja itse tein päätöksen lähteä mukaan vasta äsken. Vietimme juuri pari päivää Helsingissä ja tämän hetken energiataso on siis sen verran alhainen, että mitään ei oikein jaksa tehdä. Lukeminen ei onneksi vaadi paljoa, joten ajattelin hypätä mukaan vielä kuitenkin. 

Mitään ihmeempiä lukusuunnitelmia ei siis ole vielä ehtinyt muodostua, mutta ajattelin nyt ainakin jatkaa pitkään kesken ollutta Dan Brownin Alkua ja huomenna ehkä viettää enimmän osan ajasta sarjakuvien parissa. Jos huomenna huomaan, että lukeminen ei niin kiinnostakaan, niin teen sitten jotain muuta. Ihan rennosti siis tällä kertaa, osallistumispäätös kun tuli vähän yllätyksenä itsellenikin.

Merkitsen aloitusajankohdaksi klo. 21:00 jotta huomenna ei veny liian myöhään. Päivittelen tänne aina kun jaksan, ja luultavasti myös twitterin puolelle! Tsemppiä kaikille muillekin!


SUNNUNTAI  KLO  9:40

Jaahas. Yli 12 tuntia maratonia mennyt ja sivuja luettuna parikymmentä, oivoi. Eilen illalla jaksoin jonkin aikaa lukea Alkua, mutta kirjan superpieni fontti ja väsymys vaikuttivat melko paljon lukunopeuteen. Nyt ajattelin pitkien yöunien jälkeen jatkaa kirjaa aamupalalla, ja jatkaa sitten sarjakuvien parissa. Vaihtoehtoina olisi mm. Sagan kahdeksas osa, Monstressin ensimmäinen osa tai pitkästä aikaa lisää The Walking Deadia. Katsotaan mitä tekee mieli lukea. 

Sivuja yhteensä: 27


KLO 14:30

Kohta alkaa jo loppu häämöttää maratonilla, ja tuntuu että vasta pääsen vauhtiin! Luin aamupalalla ja sen jälkeen Alkua hieman eteenpäin ja vaihdoin sitten Sagan kahdeksanteen osaan, joka oli mitä mainioin maratonkirja. Syötykin on, joten lukeminen voi taas jatkua. En vain ole ihan varma mitä haluaisin lukea, ehkä lisää sarjakuvia. Mutta sitä ennen voisi käväistä kaupassa hakemassa hieman jotain evästä loppukiriin!

Sivuja yhteensä: 206

IMG_20180805_125602_615

KLO 18:15

Vielä n. kolme tuntia maratonia jäljellä, ja ihan kivasti on mennyt tähän asti. Lueskelin kauppareissun jälkeen kuitenkin vielä Alkua hetken aikaa ja päädyin sitten The Walking Deadin kolmannentoista kirjan pariin. Siitä on todella pitkä aika, kun viimeksi luin tuota sarjaa, että hieman kesti päästä juonesta taas kärryille. En muistanut edellisistä osista kuin pikkujuttuja ja lopun, osin tapahtumat tuppaavat sekoittumaan myös tv-sarjaan. Nyt puoleen väliin ehtineenä tapahtumat onneksi muistuvat mieleen ja kirja on napannut hyvin mukaansa. On ollut kyllä kiva palata takaisin tuttujen hahmojen pariin.

Seuraavaksi ruoan tekoa ja sitten varmaan vielä toinen puolikas tuota sarjakuvaa loppuun. Jos sen jälkeen jää vielä aikaa, taidan viettää sen parvekkeella lukemalla Alkua niin pitkälle kuin ehdin. Tavataan siis maratonin päätyttyä!

Sivuja yhteensä: 381


KLO 21:00  M A R A T O N  O H I

Ja niin on lukumaraton minunkin osaltani ohi! Olipas mukavaa keskittyä taas vain lukemiseen pitkäksi aikaa, melko rentouttavaa. Tällä kertaa ei myöskään tullut ollenkaan mitään lukuähkyä, mikä aina silloin tällöin käy. Oikeastaan, sen verran hyvin Alku taas nappasi mukaansa pitkän tauon jälkeen, että taidan vielä jatkaa sen parissa tänään. 

Kaiken kaikkiaan nämä maratonit ovat mukavia, koska kerrankin tuntuu että saa oikeasti luettua oikein kunnolla ja vieläpä kokonaisia kirjoja alusta loppuun. Sellainen tuntuu omalla kohdalla olevan harvassa nykyään. Tässäpä siis luetut kirjat. Alkua luin keskeltä jonkin verran, Saga ja The Walking Dead alusta loppuun kokonaan.

Luetut kirjat:

Dan Brown: Alku 120 s., osittain
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 8 146 s.
Robert Kirkman: The Walking Dead, Book thirteen 296 s.

Sivuja yhteensä: 562

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3