2. kesäkuuta 2017

Kevään lukukooste

En ole koko kevään aikana tehnyt normaaleja kuukausittaisia koonteja luetuista kirjoista, sillä alkuun ei niitä juuri ollut ja myöhemmin vain unohdin. Viime keväänä taisin tehdä myös parin kuukauden ajalta koosteet kerralla, samoin toissavuonna. Joku kevään kirous siis tämäkin. Mutta ihan hauskaa toisaalta välillä katsastaa näinkin pitkälle taaksepäin mitä tuli luettua, kuukauden välein tuntuu olevan ehkä vähän liian usein, varsinkin jos luettujen määrä on sen verran pieni kuin minulla.

Maaliskuussa oli aivan liian paljon koulujuttuja, ja ainoaksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi bussimatkoilla kuunneltu Carrie Fisherin äänikirja The Princess Diarist. Kesken jätin Steven Hallin Haitekstin. Fisherin kirja oli kyllä onneksi oikein hyvä ja ihana kuunneltava matkoilla, mutta olisihan se ollut kiva muitakin ehtiä lukea. Kuuntelusaldoksi tuli siis äänikirjasta n. 5 tuntia.

IMG_20170430_132107_349

Huhtikuu oli onneksi hieman parempi lukukuukausi, ja sain luettua kolme kirjaa.

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama (480s.)
Brian K. Vaughan: Paper Girls Vol. 1 (144s.)
John Williams: Augustus (429s.)

Sivuja yhteensä: 1053

Oli ihanaa palata jälleen Mifonkien pariin, enkä malta odottaa syksyllä ilmestyvää sarjan päättävää osaa. Vaughan ei pettänyt taaskaan, ja Paper Girlsien ensimmäinen osa olikin oikein viihdyttävä. Siitäkin on varmaan jonkinlainen lyhyt postaus vielä tulossa kunhan jaksan ehdin sen kirjoittaa. Williamsin Augustus oli monipuolinen, erilainen ja aika ihana kirja, ja kieltämättä nyt harmittaa, että olen lukenut kaikki Williamsin kirjat.

IMG_20170526_121638_810

Toukokuussa luin niin ikään kolme kirjaa.

Alice Munro: Jupiterin kuut (317s.)
Rainbow Rowell: Eleanor & Park (384s.)
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (335s.)

Sivuja yhteensä: 1036

Munron novellikokoelma oli hyvä, muttei vieläkään ihan täysin vakuuttanut. Rowell ihastutti kirjallaan täysin, ja joskus täytyy varmasti tarttua hänen muihinkin teoksiin, Fangirl nyt ainakin kiinnostaa, onhan sitä niin paljon kehuttukin. Bradley ei myöskään pettänyt uudella suomennetulla Flavia de Luce-kirjallaan, vaikka toisaalta tuntuu että eipä nuo kirjat minua voi enää pettääkään. Niiden parissa viihtyy aina takuuvarmasti, vaikkei ne välttämättä mitään tajunnanräjäyttäviä lukukokemuksia olekaan.  

IMG_20170512_113702_920

Ylläolevan kuvan laitoin jo toukokuun alussa instagramiin pohtien kumman kirjan aloitan seuraavaksi. No, voin sanoa etten ole vieläkään aloittanut kumpaakaan. Mutta molemmat kuuluvat kyllä kesälukemisien listalle, ainakin hyvin todennäköisesti. Tällä hetkellä onkin jonkinlainen Oryx ja Crake kimppaluku meneillään, mutta koska kirjastossa odottaa noutamista myös Ferranten uusin kirja, joutuu Atwood vielä hetkeksi väistymään tieltä.  

Taidan olla myös vähän sitä mieltä, että teen tulevan kesän lukemisista tällaisen yhteiskoosteen sitten kesän lopulla, varsinkin koska aion vielä tämän kesäkuun opiskella, niin lukemiselle ei taida kauheasti olla aikaa tenttikirjojen ohella. Voi siis hyvin olla, että ainoaksi luetuksi jää se Ferranten kirja, mutta saa nyt nähdä. Plus kuten jo mainitsin, on ehkä mukavampi itsekin kunnolla muistella taaksepäin mitä tuli luettua.

Muita kesäsuunnitelmia ei lukemisten saralta ole, mennään ihan fiiliksen mukaan. Onko teillä jotain kesälukusuunnitelmia jo tehtynä?

Ihanaa kesää kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kesää sinullekin! Kehotan lukemaan Fangirlin - luin sen itse vasta, ja ihastuin täysin, pidin jopa enemmän kuin Eleanor & Parkista. Bradleyn kirjat löysin itse äskettäin (tai no, lukemista olen suunnitellut mutta vasta nyt ihastuin), ja tekisi mieli ahmia ne kaikki. Myös Atwoodin trilogia odottelee hyllyssä täällä, joten samankaltaiset ovat lukusuunnitelmamme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fangirlistä taitaa kyllä kaikki pitää paljon, täytyy itsekin joskus kokeilla :) Bradleyn kirjoja voin kyllä suositella lämpimästi, varmasti toimivat myös ahmimalla :D Haha ja kiva, tuntuu että aika monella on ollut jo pitkään suunnitteilla Oryx ja Crake :D

      Poista
  2. Aion lukea Harry Potterin kesälomalla (= ens kuussa)! Muuta suunnitelmaa ei ole.
    Mua kiinnostaisi nuo äänikirjat, mutta. Yritin jokin aika sitten kokeilla äänikirjan kuuntelemista, enkä pysynyt yhtään kärryllä. Ehkä kirja oli liian vaikea (Akvarelleja Engelin kaupungista). Pitäisi olla tämmösille hitaille omat äänikirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harry Potterit on aina hyvä suunnitelma! :D Minäkään en ole äänikirjoja kuunnellut kuin muutaman, ja ne ovat kaikki olleet tuollaisia omaelämäkertoja, mutta ne ainakin toimii äänikirjoina tosi hyvin. Mitään romaaneja en ole vielä kuunnellut, että en tiedä miten niissä sitten pysyisi kärryillä :)

      Poista
  3. Pitäisi etsiä jokin kiinnostavalta vaikuttava äänikirja työ- ja muita bussimatkoja varten, mutta en ole saanut aikaiseksi etsiä. Kiinnostavat podcastit on jo kuunneltu ja uusia jaksoja tulee niin hitaasti :D

    Oi, toivottavasti tykkäät Oryx ja Crakesta (ja koko trilogiasta).

    Mä en ole oikein ehtinyt suunnitella kesälukemisia. Mietin keväällä, että lukisin kesällä mahdollisimman monta oman hyllyn paksua kirjaa, mutta saa nähdä, miten se toteutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt kuunnellut ne omaelämäkerralliset kirjat jotka kiinnostivat, enkä tiedä mihin siirtyisin seuraavaksi äänikirjoissa :D Ja uskon kyllä että tykkään, kunhan joskus kerkeän sen pariin! Odotukset ainakin ovat jo todella kovat. Se kuuluu minulla juuri niihin oman hyllyn paksukaisiin, että vähän ehkä sama suunnitelma siis täälläkin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3