28. tammikuuta 2018

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

20180103_1423521

Eowyn Ivey
Maailman kirkkaalle laidalle
(To the Bright Edge of the World, 2016)
Bazar, 2017
Suom. Marja Helanen
553 s.

Allen Forrester ja tämän tuore vaimo Sophie joutuvat erilleen pitkäksi aikaa Allenin lähtiessä tutkimusretkelleen Alaskaan. Monet retkikunnat ovat hamunneet Alaskan luonnon rikkauksia, mutta kaikki ovat siinä epäonnistuneet. Allen joutuu retkikuntansa kanssa todellisen selviytymisen eteen Alaskan ankarissa olosuhteissa, tutkimattoman luonnon käydessä heitä vastaan joka askeleella. Sophiella ei kuitenkaan ole sen helpompaa kotona armeijan parakeissa juuri huomatun vaikean raskauden ja yksinäisyyden takia.

Kirjassa vuorottelee Allenin ja Sophien päiväkirjamerkinnät, joiden kautta näemme kunkin elämää. Aika ajoin kirjassa on myös heidän toisilleen kirjoittamia kirjeitä, kuin myös nykypäivänä Allenin sukulaisen Waltin ja erään Alaskalaisen museon työntekijän Joshin kirjeitä toisilleen. Siellä täällä näkyy lisäksi joitain lehtikirjoituksia ja valokuvia, jotka tuovat todella kivan lisän kirjaan.

Olen alkanut pitää kirjoista, jotka kerrotaan kirjeiden tai päiväkirjamerkintöjen kautta; jotenkin niistä saa hyvin henkilökohtaisen ja silti tarkan kuvan tapahtumista. Tällainen, kahden toisistaan kaukana olevan ihmisen samanaikainen tarina, heidän toistensa ikävöinti ja pitkä aika toimivat hyvin kirjeiden ja merkintöjen muodossa. Se tuo kirjaan myös romanttisemman puolen, mitä normaali kerrontatapa.

Maailman kirkkaalle laidalle on ihana kirja. Wolverinejoen vaarallisen solan ylittäminen, ruuan vähiin käyminen ja ainainen pieni pelko siitä, että kaikki ei ole aivan kuten luulisi, on omiaan tuomaan kirjaan tunnelmaa. Noita rankkoja aikoja luonnossa osaltaan tasapainottavat Sophien innostus valokuvaukseen ja hänen kauniit ja tarkat pohdinnat elämästä, valokuvista, valosta ja varjosta.

Maailman kirkkaalle laidalle on todella ihastuttava kirja täynnä tarkkaa ja kaunista tekstiä ja maiseman kuvailua, runollista pohdintaa elämästä, sekä kutkuttavaa maagista realismia. Kirjassa on myös todella kiinnostavaa kuvausta Alaskan alkuperäiskansoista, heidän tavoistaan, uskomuksistaan ja myyteistään. Kirjan alussa on lisäksi kartta, josta voi seurata Allenin retkikunnan matkaa, joka on oikein kiva lisä. Kaunis tarina johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

Muualla: Kirsi kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa, Kirjahilla

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste (2017): 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

2 kommenttia:

  1. On jo tutustuttu ja hienoksi kirjaksi havaittu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tämä on kyllä aika ihana kirja <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3